Hiekkasäiliö joka on kuvattu lämpökameralla ja hohtaa keltaisena

Hiekka lämmittää Suomen kaamoksessa

Länsi-Suomen Kankaanpään 11.200 asukkaita eivät tarvitse tulevana talvena huolehtia lämmittämisestä samalla tavalla kun monien muiden eurooppalaisten. Noin sata suomalaista kotia, muutama toimisto ja kaupungin...

Beirut: 98% tarvitsee apua vielä vuosi räjähdysten jälkeen

Vuosi sitten Libanonin pääkaupungissa Beirutissa sattuivat tuhoisat räjähdykset. YK:n lastenrahaston (UNICEF) julkaiseman tutkimuksen mukaan tänä päivänä yhä jopa 98 % perheistä on edelleen hädässä. Tehty...

Kun kauhu iski Norjaan

Norjalaiset muistavat edelleen hyvin sen päivän, jolloin 77 viatonta ihmistä menetti henkensä. Hyökkäys poliittiseen nuorisojärjestöön AUF Utøyaan kosketti eniten. Norjassa 69 nuorta joutui koko...

Kohtalokkaat onnettomuudet voitaisiin välttää asianmukaisin toimin

Hukkuminen on maailmanlaajuisesti yksi yleisimmistä syistä tahattomiin loukkaantumiskuolemiin. Monet näistä tarpeettomista kuolemista voitaisiin kuitenkin välttää, jos sekä viranomaiset että muut ihmiset pyrkisivät ehkäisemään niitä asianmukaisesti....
Laiva

Reilu tulevaisuus merenkulkijoille

Noin 2 miljoonaa merenkävijää työskentelee merillä haastavissa olosuhteissa. Heidän työnsä vaatii myös paljon uhrauksia perhe-elämässä.  Kansainvälisenä merenkulkijoiden päivänä 25. kesäkuuta tuodaan esille merenkulkijoiden työolosuhteet,...

700 tuhatta itsemurhaa vuodessa

YK:n alaisen terveysjärjestön torstaina julkaisemassa uudessa tutkimuksessa paljastettiin, että itsemurha on edelleen yksi yleisimmistä kuolinsyistä maailmanlaajuisesti. Se vie enemmän ihmisiä vuosittain kuin HIV, malaria,...
Side

Kuukautisstigman poistaminen auttaa naisia ja tyttöjä kaikkialla

Kuukautishygienian ja seksuaaliterveyden ylläpitö on tärkeää naisille ja tytöille ympäri maailmaa. Ilman saniteettituotteita naiset ja tytöt voivat saada tulehduksia ja tauteja. Täten kaikilla pitäisikin...

Luonnon monimuotoisuus: Olemme osa ratkaisua

Luonnon monimuotoisuus köyhtyy ennennäkemätöntä vauhtia. Ihmisen luoma paine on entistä intensiivisempää. Kulutamme tällä hetkellä resursseja nopeammin, kuin ne uusiutuvat.  YK:n pääsihteeri António Guterres sanoi viimeisimmässä...
Aurora borealis

Valo, joka valaisee Pohjoismaat

Valolla on aina ollut erityinen asema Pohjoismaissa. Sekä pimeät talviyöt, että valoisat kesäyöt tarjoavat mahdollisuuksia ihmisten toimeentulolle. Jotkut tekevät työnsä valokuvaamalla, kun taas toiset...

Ihmisoikeuksien päivä: YK juhlistaa nuoria

9.12.2019 – Tämän vuoden ihmisoikeuksien päivää (10.12.) juhlitaan teemalla “Nuoret tukevat ihmisoikeuksia”.  YK:n pääsihteeri António Guterres toteaa ihmisoikeuksien päivän viestissään, että YK juhlistaa nuorten...

Kestävän kehityksen tavoitteet pohjoissaameksi!

25.10.2019 - Kestävän kehityksen tavoitteet on käännetty vähintään 32 eri kielelle. Nyt saamelaislapset ja -nuoret voivat käsitellä kestävän kehityksen tavoitteita (Sustainable Development Goals, SDGs) omalla...
YK: n henkilöstö Genevessä - SDG

Työpaikat ja harjoittelu

YK:ssa voi työskennellä monin eri tavoin. Omiin taitoihin ja työkokemukseen sopivia erilaisia mahdollisuuksia on monia. YK-järjestelmä koostuu monista eri kanavista, kuten General Staff (paikalta...

Creative decorating with houseplants, from floor to ceiling

The model is talking about booking her latest gig, modeling WordPress underwear in the brand latest Perfectly Fit campaign, which was shot by Lachian...

Melbourne calling: Three reasons why you should visit it

The model is talking about booking her latest gig, modeling WordPress underwear in the brand latest Perfectly Fit campaign, which was shot by Lachian...

Health star ratings Kellogg reveals the cereal

The model is talking about booking her latest gig, modeling WordPress underwear in the brand latest Perfectly Fit campaign, which was shot by Lachian...