A-Ö Verkkosivun hakemisto

Perustietoa YK:sta

banneraboutun.jpg
Yhdistyneet kansakunnat, YK, perustettiin 24. lokakuuta vuonna 1945, jolloin 51 maata päättivät alkaa työskennellä kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden puolesta. Nykyään lähes jokainen valtio maailmassa kuuluu järjestöön, joka koostuu 193 maasta.

Kun maasta tulee YK:n jäsenvaltio, maa sitoutuu samalla YK:n peruskirjan velvoitteisiin. Yhdistyneiden kansakuntien peruskirja on kansainvälinen sopimus, jossa määritellään kansainvälisten suhteiden pääperiaatteet. Peruskirjan mukaan YK:lla on neljä päätavoitetta: ylläpitää kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta, kehittää kansakuntien välillä ystävällisiä suhteita, tehdä yhteistyötä kansainvälisiä kysymyksiä ratkaistaessa sekä ihmisoikeuksia edistettäessä ja toimia keskuksena, joka yhdenmukaistaa kansakuntien toimenpiteet.

flags.gifYhdistyneet kansakunnat ei ole maailman hallitus, eikä se säädä lakeja. Se tarjoaa kuitenkin keinoja kansainvälisten konfliktien ratkaisemiseen ja ottaa kantaa meitä kaikkia koskeviin asioihin. Vaikka eri mailla on erilaiset poliittiset järjestelmät ja näkökohdat, kaikilla jäsenvaltioilla – niin pienillä kuin suurilla, niin rikkailla kuin köyhilläkin – on ääni YK:n järjestelmässä.

 

Uusimmat artikkelit

Norja allekirjoitti sopimuksen vihreän ilmastorahaston kanssa taloudellisesta tuesta

Norja allekirjoitti sopimuksen YK:n ilmastosopimuksen alaisen vihreän ilmastorahaston (Green Climate Fund, GCF) kanssa taloudellisesta...

Koulutus on ihmisoikeus!

24.1.2020 - Koulutus on ihmisoikeus ja avain kestävälle kehitykselle. Kuitenkin, kun vietämme tänään kansainvälistä...

Deadline 2030 – Kestävän kehityksen tavoitteiden toiminnan vuosikymmen

Kestävän kehityksen tavoitteet ovat ensimmäiset laatuaan ihmiskunnan historiassa – ne ovat globaali sopimus sellaisen...

YK:n ihmisoikeuskomitean historiallinen päätös avaa oven ilmastomuutoksesta johtuviin koskeviin...

YK:n ihmisoikeuskomitea on tehnyt ensimmäisen ratkaisunsa valituksesta, jossa henkilö on etsinyt suojaa ilmastonmuutoksen vaikutuksilta....

YK:n ennustaa Eurooppaan maltillista kasvua monien riskien keskellä

Geneve, 16. tammikuuta - Kasvun Euroopassa ennustetaan pysyvän maltillisena, koska alue kohtaa edelleen useita...