2.6.2014 – Norjalaisen poliisin Else Gun Ommundsenin valmistautuessa lähtöön Oslon lentokentältä viime vuoden lokakuussa, hänen päänsä oli täynnä monenlaisia ajatuksia. Elsen kohdemaa tulisi olemaan Haiti, jossa hänen tehtävänsä tulisi olemaan YK:n vakauttamisoperaation seksuaalisen ja sukupuoleen perustuvan väkivallan tiimissä. Sisäinen realisti hänessä varoitti, että tulevana vuonna edessä olisi paljon haasteita. Mutta idealisti hänessä oli valmiina ottamaan nämä haasteet vastaan.
Tammikuun 12. päivänä vuonna 2010, Haitiin iski ennennäkemätön maanjäristys. Alle minuutin aikana maa repesi valtaviin kuiluihin, joiden seurauksena 225,000 ihmistä kuoli, 300.000 loukkaantui ja 2,3 miljoonaa joutui siirtymään kodeistaan. Ihmisistä, jotka olivat jo valmiiksi heikossa asemassa, tuli entistäkin haavoittuvaisempia.
Materiaalisen tuhon ohella järistyksestä seurasi myös sosiaalista tuhoa; valtavat määrät ihmisiä siirtyivät kodeistaan ja jokapäiväisen elämän taistelu jatkui resurssien ja romahtamaisillaan olevien instituutioiden parissa. Maanjäristyksen raunioiden keskellä olivat palasina myös ne muutamat suojamekanismit, jotka olivat olleet olemassa seksuaalista väkivallan ja sukupuoleen perustuvan väkivallan (SGBV) torjumista varten. Perheiden ja yhteisöjen rakenteet olivat sirpaleina ja lainvalvontaviranomaiset toimintakyvyttömiä. Seksuaalinen ja sukupuoleen perustuva väkivalta oli ollut haaste jo ennen maanjäristystä, mutta järistyksen jälkeen haavoittuvuus SGB-väkivallalle kasvoi entisestään.
Torjuakseen SGB-väkivaltaa maanjäristyksen jälkeen, YK:n turvallisuusneuvosto kehotti jäsenvaltioita osallistumaan YK:n vakauttamisoperaatioon Haitissa (MINUSTAH) kohdennetuilla pyrkimyksillä. Näiden ponnisteluiden myötä perustettiin myös SGBV-tiimi, johon kutsuttiin norjalaisia ja kanadalaisia poliiseja tukemaan paikallisten poliisien työtä. Yksi näistä poliiseista on Else Gun Ommundsen, joka lähti vuoden mittaiselle tehtävällä MINUSTAH-operaatioon Haitin pääkaupunkiin Port-au -Princeen.
SGBV-tiimi, johon Ommundsen kuuluu, kouluttaa Haitin kansallista poliisia suorittamaan perusteellisia tutkimuksia liittyen SGBV-tapauksiin. Lisäksi he auttavat remontoimaan toimistoja ja rakentamaan tiloja, joissa tutkimuksia voidaan suorittaa. Työ joudutaan aloittamaan usein kaikkein alkeellisimmalta tasolta.
”Haitin poliisilta puuttuu käytännössä kaikki aina teknisestä varustelusta poliisiautojen bensoihin. Monilta alueilta puuttuvat myös toimistotilat, joten poliisit joutuvat suorittamaan kuulustelut puiden alla keskellä kyliä”, Ommundsen kertoo.
Tutkinnan suorittamiseen tarvitaan rakennuksia, tietokoneita, kameroita ja tulostimia todisteiden turvaamiseksi, mutta myös uhrin ihmisarvon varmistamiseksi. Tästä huolimatta suurin osa uhreista ei koskaan pääse poliisiasemalle saakka, sillä uhriksi leimautuminen on edelleenkin merkittävä este raportoinnille. Ja leimautuminen ruokkii myös lainvalvontaviranomaisia:
”Monet uhrit, ehkä jopa suurin osa heistä, kärsivät ennemmin hiljaisuudessa”, Ommundsen sanoo. ”Yksi tiimimme tärkeimmistä ja haastavimmista tehtävistä onkin edistää asennemuutosta Haitin poliisin keskuudessa, jotta SGB-väkivaltaan liityviin tutkimuksiin suhtauduttaisiin vakavammin.
Toistaiseksi yhteensä 1164 poliisia Haitin 12 000 poliisista on osallistunut SGBV-tiimin koulutusohjelmaan. Ohjelmasta on nyt tullut myös osa opetussuunnitelmaa kansallisessa poliisikoulussa. Jotta tärkeä työ jatkuisi myös SGBV-tiimin lähdön jälkeen, ovat tiimiläiset kouluttaneet 35 haitilaista poliisia jatkaman heidän työtään. Paikallisten poliisien kouluttaminen on hyvin tärkeää, sillä heillä välttämätön kielen ja kulttuurin tuntemus, jonka avulla he voivat tehokkaasti kouluttaa omia poliisejaan SGBV-tutkimuksiin. Kestävän muutoksen on lopulta tultava sisältäpäin”, Ommundsen sanoo.
Vaikka SGBV-ilmiö on hyvin monimutkainen ja vaatii pitkäjänteistä työtä, edistystä on saatu aikaan jo valtavasti. Mutta kuten haitilainen sanonta kuuluu ”Deye ma yl mon” – vuorten takana on vuoria. Se tarkoittaa, että kun yksi ongelma on ratkaistu, sen takana odottaa aina toinen. Tästä huolimatta luovuttaminen ei ole koskaan vaihtoehto – on vain jatkettava matkaa ja ratkaistava myös seuraava ongelma.