7 miljardia muuta

Kuva: UNESCO

Kuva: UNESCO

21.5.2013 – Kulttuuri on tärkeä osa elämäämme. Kirjat, elokuvat ja taiteet ovat kaikille tuttua kulttuuria ja kulttuuria ilmentävät myös erilaiset juhlat, perinteet ja tavat. Kulttuuri rakentaa arvojamme ja uskojamme, luoden monimuotoisuutta, jota pitää vaalia – mutta samalla kulttuuri valitettavan usein rakentaa rajoja ja erottaa.

Kolmessa neljästä maailman konfliktista on kulttuurinen ulottuvuus. Tämän takia on selvää, että kulttuurien välisiä kuiluja tulee kuroa umpeen, jotta rauha, tasapaino ja kehitys on mahdollista. Kulttuurien ja niiden monimuotoisuuden ymmärtäminen on erityisen tärkeää – varsinkin kun halutaan parantaa kansojen ja valtioiden välistä yhteistyötä, mutta myös keinona estää erilleen ajautumista ja stereotypioita.

Kansainvälinen kulttuurisen monimuotoisuuden päivä täyttää 21. toukokuuta kymmenen vuotta. Päivän tarkoitus on kasvattaa tietoisuutta kulttuurien välisen keskustelun, monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden tärkeydestä.

Vaikka kulttuuri ja kulttuurinen monimuotoisuus eivät ole YK:n vuosituhattavoitteiden joukossa, niiden ymmärtäminen edesauttaa tavoitteiden saavuttamista, sanoo YK:n kulttuurijärjestö UNESCO:n pääsihteeri Irina Bokova. ”Kulttuurisen monimuotoisuuden tunnustaminen ja tukeminen voivat auttaa sekä taloudellisessa että ihmisoikeuksien kehityksessä köyhyyteen liittyen ja tarjota luovia sekä läpileikkaavia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin terveydestä ympäristöongelmiin ja sukupuolien tasa-arvosta koulutukseen”. Kulttuuri tulisi siis nähdä yhtenä keinona menestyksen ja kestävän kehityksen tavoittelussa. ”Se on voimakas luovuuden ja innovaatioiden lähde. Kehitys ei voi olla kestävää ilman sitä”, sanoo Bokova kansainvälisen päivän viestissään.

Tänään UNRIC käynnistää yhteistyönsä 7 miljardia muuta (7 billion Others) -hankkeen kanssa. Valittuina kansainvälisinä päivinä UNRIC ja GoodPlanet Foundation julkaisevat videoita, joissa ”7 miljardia muuta” kertovat unelmistaan, peloistaan, haasteistaan, iloistaan ja toiveistaan. Visionäärisen projektin isä on valokuvaaja Yann Arthus-Bertrand, ja projekti koostuu tällä hetkellä 84 maassa kuvatusta yli 6 000 haastattelusta, jotka yhdessä muodostavat kuvan meitä yhdistävistä, erottavista ja linkittävistä asioista