9. elokuuta vietetään kansainvälistä alkuperäiskansojen päivää

alt

altYK:n yleiskokous julisti joulukuussa 1994 elokuun 9. päivän kansainväliseksi maailman alkuperäiskansojen päiväksi. Kaikki Pohjoismaat ovat osa Arktista neuvostoa, jossa alkuperäiskansoilla on pysyvä edustus.

Joillakin arktisten alueiden alkuperäiskansoilla on vahva poliittinen edustus. Tämä ei kuitenkaan aina takaa, että alkuperäiskansojen oikeuksia tunnustettaisiin käytännössä. Arktiset alkuperäiskansat ovat ilmaisseet poliittisia näkemyksiään monin tavoin, vuonna 1991 perustettu Arktinen neuvosto luotiin käsittelemään yhteisiä uhkia, joita arktiseen ympäristöön kohdistuu ja saastumisen vaikutuksia herkkiin arktisiin ekosysteemeihin. Neuvoston jäsenmaita ovat Kanada, Tanska (Grönlanti, Färsaaret), Suomi, Islanti, Norja, Venäjä, Ruotsi ja Yhdysvallat.

Tanskan kuningaskunta myönsi Grönlannille itsehallinnon vuonna 1979. Vuoden 2008 kansanäänestyksessä, joka koski Grönlannin laajempaa itsenäisyyttä, äänestäjät päättivät korvata virallisen kielen tanskan, Grönlannin kielellä.

Pohjois-Euroopan saamelaiset, joita arvioidaan olevan noin 100 000, ovat poliittisesti edustettuina kolmessa Saamelais- parlamentissa, Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Vuonna 2000 Saamelaiset parlamentit perustivat yhteisen neuvoston, jonka nimi on Saamelainen parlamentaarinen neuvosto.

Norjassa saamelaisilla on virallisesti tunnustettu alkuperäiskansan asema. Suomessa, jossa on noin 7000 saamelaista, saamelaisia päinvastoin pidetään lähinnä kielivähemmistönä pikemmin kuin alkuperäiskansana.

 

Kuva: UN Photo/Evan Schneider