Ahtisaaren mukaan ihmisoikeuksien huomiointi takaa kestävän rauhan

Nobelin rauhanpalkinnon saaja, presidentti Martti Ahtisaari piti puheen juhlatilaisuudessaan Oslossa YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeusjulistuksen 60-vuotisjuhlapäivänä 10. joulukuuta. Hän muistutti puheessaan, että ihmisoikeudet ovat merkittävä osa kriisinhallintaa, rauhanneuvotteluja ja jälleenrakentamista.

”Ihmisoikeudet, kehitys ja turvallisuus ovat niin vahvasti sidoksissa toisiinsa, että yhden ulottuvuuden toteutuminen edellyttää sitoutumista myös kahden muun täysimääräiseen kunnioittamiseen ja edistämiseen”, Ahtisaari sanoi.

Ahtisaari painotti myös ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen tärkeyttä: ”YK:n yleiskokous hyväksyi ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen tasan 60 vuotta sitten 10.12.1948. Julistuksen sanoma on tänään yhtä ajankohtainen kuin sitä hyväksyttäessä: ihmisoikeudet ovat universaaleja ja jakamattomia ja kuuluvat yhdenvertaisesti kaikille maailman ihmisille. Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen poliittinen ja moraalinen arvovalta on huomattavan suuri; julistus on ollut perustana kaikille myöhemmin solmituille kansainvälisille ihmisoikeussopimuksille.”

Rauhannobelisti muistutti niin ikään Suomen roolista kriisinhallinnassa. ”Suomi on osallistunut aktiivisesti sekä kriisinhallintaan että kokonaisvaltaiseen kestävän rauhan rakentamiseen kriisialueilla. Suomen vahvuuksia on ollut pitkäaikainen sitoutuminen rauhanturvaamiseen, joka toisiaan on voitu yhdistää rauhanneuvotteluprosessien johtamiseen”, Ahtisaari totesi ja painotti sitä, että maailmanlaajuisiin haasteisiin vastaaminen edellyttää monenkeskistä yhteistyötä.
 
Lue Ahtisaaren puhe kokonaisuudessaan Ulkoministeriön verkkosivulta.

Lähde: Ulkoasianministeriö.

 
 (UN Photo/Mark Garten)