Ban Ki-moon: Pakistan tarvitsee apuamme nyt

”Seisoessani Pakistanin raskaan taivaan alla viime sunnuntaina näin kärsimyksen meren. Tulvavedet ovat pyyhkineet pois tuhansia kaupunkeja ja kyliä. Teitä, siltoja ja koteja jokaisessa maan osassa on tuhoutunut.

Lentokoneesta näin vedenpaisumuksen alle hukkuneina tuhansia hehtaareja maanviljelysalueita, jotka muodostavat Pakistanin talouden selkärangan. Maan pinnalla tapasin kauhistuneita ihmisiä, jotka elävät joka päivä peläten, etteivät pysty ruokkimaan lapsiaan eivätkä suojelemaan heitä katastrofin seuraavalta aallolta: ripulin, hepatiitin, malarian ja kaikkein tappavimpana koleran leviämiseltä.

Katastrofin suuruus on miltei käsittämätön. Se on koskettanut noin 15-20 miljoonaa ihmistä ympäri maan. Uhrien määrä on suurempi kuin tsunamin vuonna 2004, Kashmirin alueen maanjäristyksen vuonna 2005, trooppisen sykloni Nagriksen vuonna 2007 ja tänä vuonna tapahtuneen Haitin maanjäristyksen uhrien – yhteen laskettuna. Ainakin 160 000 neliökilometriä on jäänyt veden alle – alue vastaa New Yorkin osavaltiota.

Miksi maailma on niin hitaasti ymmärtänyt tämän onnettomuuden suuruuden? Ehkäpä siksi, että kyseessä ei ole televisioon sopiva katastrofi, ei se tarjoa äkillistä ja dramaattista teatteria esitettäväksi. Maanjäristys voi vaatia kymmeniä tuhansia ihmishenkiä silmänräpäyksessä, tsunami voi pyyhkiä pois kokonaisia kaupunkeja asukkaineen. Pakistanin katastrofi liikkuu näihin verrattuna kuin hidastettuna, aste asteelta – ja on kaikkea muuta kuin ohitse.

Monsuunisateet voivat jatkua viikkoja. Vaikka vesimassat ovat vetäytyneet joiltain alueilta, uudet tulvat uhkaavat toisia erityisesti etelässä. Tämä tapahtuu, kuten tiedämme, eräällä maailman haastavimmista alueista, jonka vakaus ja vauraus on koko maailman kannalta oleellista varmistaa. Elokuun tulvat eivät ole yksinomaan Pakistanin katastrofi, vaan ne ovat todella eräs suurimmista globaalin solidaarisuuden kohtaamista koettelemuksista koskaan.

Tämän takia YK on julkaissut hätäapupyynnön kerätäkseen 460 miljoonaa dollaria Pakistanin auttamiseksi. Tämä summa tarkoittaa alle dollaria päivässä tulvista kärsivää henkilöä kohden – ja summalla on tarkoitus pitää 6 miljoonaa ihmistä hengissä seuraavien kolmen kuukauden ajan. Tuettavista 3,5 miljoonaa on lapsia. Kansainväliset avustussitoumukset kasvavat päivä päivältä. Vajaa viikko hätäapupyynnön julkaisemisen jälkeen olemme jo puolivälissä tavoitteemme saavuttamisessa. Silti avustusten määrä ei vielä kohtaa katastrofin suuruutta.

Viime torstaina YK:n yleiskokous tapasi voimistaakseen yhteisiä toimenpiteitään. Jos toimimme nyt, voimme vielä ehkäistä kuolemia aiheuttavan, tautien leviämisestä johtuvan toisen tulva-aallon. Avustusoperaatioiden toteuttaminen näin haastavassa ja toisinaan vaarallisessakin paikassa ei ole helppoa. Olen kuitenkin nähnyt sen onnistuvan kaikkialla maailmassa, myös kaikkein syrjäisimmillä ja vaarallisimmilla Afrikan seuduilla sekä Haitin tuhoutuneissa kaupungeissa. Olen nähnyt sen onnistuvan myös Pakistanissa tällä viikolla.

Joukko YK:n alaisia järjestöjä, kansainvälisiä avustusjärjestöjä kuten Punainen Risti ja Punainen Puolikuu sekä muita kansalaisjärjestöjä on ollut tukemassa Pakistanin hallitusta sen vastatessa hätätilaan. Olemme toimittaneet kuukauden ruoka-annokset noin miljoonalle ihmiselle käyttäen apunamme rekkoja, helikoptereita ja jopa muuleja tavoittaaksemme apua tarvitsevat. Suunnilleen yhtä suuri joukko ihmisiä on päässyt hätäsuojiin ja saanut puhdasta vettä joka päivä. Kolerantorjuntapakkauksia, käärmeenpuremien vasta-aineita, leikkaustarvikepakkauksia sekä nestehukan torjuntaan käytettäviä liuoksia apuna käyttäen pelastetaan yhä useampia henkiä.

Tämä on hyvä alku, mutta tarvitsemme valtavaa lisäpanostusta. Kuusi miljoonaa ihmistä kärsii ruokapulasta ja 14 miljoonaa ihmistä kaipaa akuuttia terveydenhuoltoa, erityisesti lapset ja raskaana olevat naiset. Vesimassojen lopulta vetäytyessä meidän on oltava valppaina ja autettava Pakistanin kansaa rakentamaan maansa ja tulvan hajottamat elämänsä uudelleen.

Maailmanpankki on arvioinut, että viljaa on menetetty jopa miljardin dollarin edestä. Maanviljelijät tarvitsevat siemeniä, lannoitteita ja työkaluja kylvääkseen maan uudelleen, jotta myös tulevan vuoden satoa ei menetetä. Olemme jo todistaneet ruoan hinnan nousua Pakistanin suurimmissa kaupungeissa. Pidemmällä tähtäimellä infrastruktuurin kärsimät mittavat vauriot on korjattava kouluista ja sairaaloista aina keinokastelukanaviin ja viestintä- ja liikenneyhteyksiin. YK on mukana myös kaikessa tässä.

Olemme kuulleet joukkoviestimissä puhetta “uupumuksesta” ja viittauksia siihen, että hallitukset ovat vastahakoisia vastaamaan jälleen yhteen katastrofiin ja että he epäröivät auttaa maailman tätä kolkkaa. Todisteet kuitenkin osoittavat päinvastaista. Lahjoittajat antavat apuaan Pakistanille ja tämä on rohkaisevaa. Ja kenellä olisi enemmän aihetta uupumukseen kuin niillä tavallisilla ihmisillä, joita tapasin Pakistanissa? Naisilla, miehillä, lapsilla, pienviljelijöillä, jotka ovat kaikki väsyneitä jatkuviin hankaluuksiin, konflikteihin ja talousvaikeuksiin ja jotka ovat nyt menettäneet kaiken? Silti, väsymyksen sijaan, näin päättäväisyyttä, peräänantamattomuutta ja toivoa – toivoa ja uskoa siihen, että he eivät ole yksin tänä synkimpänä hetkenään apua tarvitessaan.

Me emme yksinkertaisesti voi vain katsoa sivusta, kun tämä luonnonkatastrofi muuttuu ihmisten aikaansaamaksi katastrofiksi. Seiskäämme Pakistanin kansan rinnalla heidän jokaisella askeleellaan sillä pitkällä ja vaikealla tiellä, joka heillä on edessään.”

Ban Ki-moon on Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteeri.