A-Ö Verkkosivun hakemisto

Earth Hour – Tunti Maailmalle

Earth Hour on WWF:n organisoima maailmanlaajuinen tapahtuma, jonka aikana ihmiset ja yhteisöt ympäri maailmaa sammuttavat valonsa tunnin ajaksi samana päivänä samaan kellonaikaan. Tapahtuma järjestetään lauantaina 28.3.2009 klo 20.30–21.30. Suomessa tapahtuman suojelijana toimii tasavallan presidentti Tarja Halonen.

Osallistumalla Earth Houriin ihmiset viestittävät huolensa ilmastonmuutoksen kiihtymisestä. Tempauksen tavoitteena on myös lisätä huomiota Kööpenhaminassa joulukuussa järjestettävälle YK:n huippukokoukselle, jonka tavoitteena on saada aikaan maailmanlaajuinen sopimus kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Earth Hour -tapahtuma taltioidaan kuvin ja videoin, ja WWF Tanska on luvannut toimittaa nämä terveiset perille Kööpenhaminan huippukokoukseen. Earth Hour on siis ennen kaikkea viestintäkampanja, ei energiansäästökampanja.

Earth Hour järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2007 Sydneyssä, Australiassa. Seuraavana vuonna tapahtumaan osallistui jo yli 35 maata ja lähes 400 kaupunkia. Tänä vuonna mukaan on ilmoittautunut yli 1000 kaupunkia ja miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa. Maaliskuun 2009 puoliväliin mennessä Suomesta mukaan oli ilmoittautunut 59 kuntaa, mukaan lukien lähes kaikki suurimmat kaupungit. Tapahtumaan on ilmoittautunut myös lukuisia yrityksiä, kansalaisjärjestöjä, seurakuntia ja kulttuuriorganisaatioita. Valojen sammuttamisen lisäksi Earth Hour näkyy katukuvassa erilaisina kulttuuri- ja ilmastotapahtumina.

Lisätietoja: www.earthhour.org/finland.
Earth Hour materiaalit: www.wwf.fi/tue_toimi/osallistu_toimintaan/earth_hour_tunti.html
WWF Suomi: www.wwf.fi