A-Ö Verkkosivun hakemisto

Elisabeth Rehn Kansainvälisen rikostuomioistuimen uhrirahaston johtokunnan puheenjohtajaksi

Ministeri Elisabeth Rehn on valittu Kansainvälisen rikostuomioistuimen uhrirahaston (ICC Trust Fund for Victims) johtokunnan puheenjohtajaksi New Yorkissa 23. maaliskuuta. Ministeri Rehn valittiin uhrirahaston johtokuntaan marraskuussa 2009. Uuden johtokunnan kolmivuotinen toimikausi alkoi 1. joulukuuta 2009.

Kansainvälisesti arvostettu ihmisoikeusasiantuntija Rehn on aiemmin urallaan toiminut muun muassa kansanedustajana, puolustusministerinä, tasa-arvoministerinä ja europarlamentaarikkona sekä YK:n ihmisoikeusraportoijana ja YK:n pääsihteerin erityisedustajana entisen Jugoslavian alueella. Viime vuosina hän on omistautunut kansainvälisille tehtäville. Etenkin naisten asema sodankäynnissä ja heidän roolinsa rauhanrakentamisessa ovat olleet vahvasti läsnä Rehnin toiminnassa.

Rehn edustaa johtokunnassa Länsi-Euroopan maista sekä Australiasta, Kanadasta ja Uudesta-Seelannista muodostuvaa ryhmää. Viisijäseniseen johtokuntaan kuuluvat puheenjohtaja Rehnin lisäksi kenialainen ihmisoikeusjuristi Betty Kaari Murungi, Latvian entinen presidentti Vaira Vīķe-Freiberga, kansallisen korvaus- ja sovituskomitean johtaja Eduardo Pizarro Leongómez Kolumbiasta sekä suurlähettiläs Bulgaa Altangerel Mongoliasta.

Uhrirahasto on perustettu vuonna 2002. Sen avustustoiminta perustuu tällä hetkellä vapaaehtoisiin lahjoituksiin. Toiminta kohdistuu Kansainvälisen rikostuomioistuimen käsiteltävänä olevien rikostilanteiden uhrien ja heidän perheidensä auttamiseen. Johtokunnan pääasiallisena tehtävänä on ohjata uhrirahaston toimintoja ja resurssien jakamista sekä koordinoida ja valvoa avustushankkeita. Johtokunta raportoi toiminnastaan ICC:n Rooman perussäännön sopimusvaltioiden kokoukselle.

Uhrirahaston avustustoiminnan erityisenä kohderyhmänä ovat muun muassa seksuaalisen väkivallan uhrit sekä entiset lapsisotilaat. Rahaston varoja käytetään pääasiassa uhrien fyysiseen ja psyykkiseen kuntoutukseen sekä materiaaliseen tukeen. Rahasto voi maksaa uhreille myös vahingonkorvausta tai muuta hyvitystä ICC:n oikeudenkäynnin yhteydessä antaman päätöksen perusteella. Hankkeita on käynnissä muun muassa Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Ugandassa.

Suomi toimii aktiivisesti kaikkein vakavimpien kansainvälisten rikosten uhrien asemaa käsittelevässä kansainvälisessä keskustelussa. Suomi ja Chile valmistelevat parhaillaan uhrien asemaa koskevaa tarkasteluprosessia touko-kesäkuussa 2010 Kampalassa, Ugandassa pidettävää ICC:n Rooman perussäännön tarkistuskonferenssia varten. Suomi on myös yksi ICC:n uhrirahaston suurimmista lahjoittajamaista.

Valtioneuvoston verkkopalvelu | www.valtioneuvosto.fi | info@vnk.fi