HIV-taisteluun tarvitaan muutakin kuin pillereitä

HIV

HIV

14.3.2014 – Vuonna 2000 kansainvälinen yhteisö otti valtavan askeleen taistelussa HIV/AIDS:ia vastaan – YK:n vuosituhattavoitteiden yhteydessä omistettiin erillinen kehitysprojekti HI-viruksen torjumiseksi. Tämän projektin lanseeraamisen jälkeen on tapahtunut valtavaa edistystä: Uusien HIV-tartuntojen ja siihen kuolleiden määrä on vähentynyt kolmasosalla, ja yli 10 miljoonaa hiv-tartunnan saanutta on nyt lääkityksen piirissä. Kaikesta edistyksestä huolimatta edessä on kuitenkin suuri huoli: niillä ihmisillä, joilla on suurin todennäköisyys saada tartunta, on samalla pienin todennäköisyys saada siihen hoitoa. Ja ilman asianmukaista hoitoa aika käy vähiin.

”Aids muistuttaa meitä jatkuvasti yhteiskunnan eriarvoisuudesta sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puutteesta”, sanoi UNAIDSin pääjohtaja Michel Sidibén, viimeisimmällä vierailullaan Norjaan. ”Nuorilla naisilla, seksuaalivähemmistöjen edustajilla sekä muilla vähemmistöryhmillä havaitaan edelleen suhteettoman paljon HIV-tartuntoja.”

Kun politiikka sairastuttaa ihmisiä entisestään

Hoitoon pääsy on perustavanlaatuinen ihmisoikeuskysymys. Mutta se on samalla myös asia, joka on hyvin vahvasti sidoksissa politiikkaan. Ympäri maailmaa voidaan löytää esimerkkejä lainsäädännöstä, joka suoraan tai epäsuoraan edistää HIVin marginalisoitumista. Esimerkkinä tästä ovat homojen vastaiset lait.

Jan Bjarne Sødal Norjan seksuaalivähemmistöyhdistys LLH:sta korosti erityisesti tätä asiaa Sidibén ja kansalaisyhteiskunnan edustajien välisessä kokouksessa Norjassa.

”Vuonna 2013 konservatiiviset uskonnolliset ryhmittymät Ugandassa, Nigeriassa, Venäjällä ja Intiassa tekivät aloitteen lainsäädännöstä, joka tiukentaisi HLBT – henkilöiden (homojen, lesbojen, biseksuaalien ja transihmisten) toimintaan liittyvää kriminalisointia entisestään”, Sødal varoitti. ”Koemme tärkeäksi tuoda ilmi sen, kuinka tuhoisaa HLBT – henkilöihin ja HIV/AIDSiin liittyvä kriminalisointi on. Se vahingoittaa HI-viruksen ennaltaehkäisyä sekä siihen saatavaa hoitoa, hoivaa ja tukea entisestään.”

”Jos ajatellaan, että HIV voidaan parantaa pelkkien pillereiden voimalla, tulemme häviämään taistelussa tautia vastaan.”, Sidibé sanoi Bistandsaktueltille antamassaan haastattelussa. ”Tästä syystä myös poliittiset keinot on otettava käyttöön.”

HIVin kriminalisointi Pohjoismaissa

LGBT – henkilöiden kriminalisoinnilla on suorat vaikutukset taisteluun HIV/AIDSia vastaan. Myös Pohjoismaissa on voimassa sellaista lainsäädäntöä, joka on YK:n mielestä syrjivää. Kaikissa Pohjoismaissa on voimassa muun muassa lakeja, joiden mukaan HIVin tartuttaminen tai toisen henkilön tartunnalle altistaminen on rangaistavaa.

UNAIDS mukaan ei ole olemassa tieteellisiä tutkimuksia, jotka vahvistaisivat että tällaisella lainsäädännöllä olisi ennaltaehkäiseviä vaikutuksia. On kuitenkin syytä uskoa, että kriminalisointi johtaa lisääntyneeseen HIV- positiivisten leimaamiseen, joka pahimmillaan voi vähentää Hiv-tartuntojen testaamista ja lisätä viruksen leviämistä.

Suomen HIV-tukikeskuksen toiminnanjohtaja Jukka Keronen uskoo, että lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö ovat HIV:in osalta jääneet jälkeen olosuhteiden kehityksestä. Kolmekymmentä vuotta sitten HIV-diagnoosi tarkoitti kuolemantuomiota, mutta nykypäivänä hoitomenetelmät ovat niin pitkälle kehittyneitä, että jopa 85–90% hiv-tartunnan saaneista voi elää täysin normaalia elämää

”Lainsäädännössä ja oikeuskäytännössä tulisi paremmin huomioida todellinen tartuttamisariski. Asianmukaisella hiv-lääkityksen omaavilla se niin pieni, ettei kyseessä voida katsoa olevan toisen henkilön terveyden vaarantaminen”, Keronen korostaa.

Sidibén kehottaakin tasa-arvon edelläkävijöinä pidettyjä Pohjoismaita näyttämään esimerkkiä myös HIVin tartuttamisen dekriminalisoinnissa.

Muutos vie aikaa

Vaikka Hi-viruksen vastainen taistelu on kulkenut jo pitkän matkan, edessä on vielä useita esteitä, joiden yli pitäisi päästä niin kansainvälisesti kuin Pohjoismaissakin.
”Seksuaalinen terveys ja oikeus hallita omaa kehoaan tulevat olemaan keskeisimpiä maailmanlaajuisia kysymyksiä tulevaisuudessa”, painottaa Sødal. ”Meidän on kuitenkin muistettava, että asenteiden muuttaminen vie aina aikaa.”