Vuoden 2025 pakolaisena palkittu Homaira Qadare kantaa mukanaan tarinaa, jossa toivo, perheen merkitys ja halu rakentaa parempaa elämää nousevat keskiöön. Hänen matkansa Afganistanista Suomeen ei ollut helppo, mutta sen varrella kasvoi syvä kiitollisuus ja vahva halu auttaa muita.
Homaira kasvoi suuressa ja eläväisessä perheessä. Hänellä on kuusi sisarusta ja lämmin, läheinen suhde vanhempiinsa. Afganistanissa perhe ja suku olivat elämän ydin ja tämä korostui etenkin sodan aikana, jolloin liikkuminen oli vaarallista ja tytöiltä kiellettiin koulunkäynti. Kodin seinien sisällä Homairan äiti otti opettamisen omiin käsiinsä, kun virallinen opetus ei ollut vaihtoehto. Veljet saivat vielä osallistua koulunkäyntiin, mutta opetuksen taso oli heikko. ”Opettajille ei maksettu, eikä opetukseen ollut kunnollisia resursseja,” Homaira kertoo.
Kodin ulkopuolella elämä oli täynnä rajoituksia ja pelkoa. Tytöt eivät saaneet liikkua yksin, ja Homaira tarvitsi aina saattajan, usein veljensä, kulkiessaan kodin ulkopuolella. Tämä sama tilanne jatkui myös Pakistanissa, jonne perhe pakeni ennen lopullista muuttoa Suomeen.
Homairan isä oli paennut Taliban-hallintoa jo aiemmin. Koulutettuna ja yhteiskunnallisesti aktiivisena hän sai osakseen tappouhkauksia, ja hänen oli lähdettävä etsimään turvaa. Pitkään perhe ei tiennyt hänen kohtalostaan. ”Elimme täydellisessä epävarmuudessa. Isäni ei tiennyt tilanteestamme, emmekä tienneet, oliko hän edes elossa. Lopulta saimme puhelun Suomesta, josta hän oli löytänyt turvan”, Homaira kertoo.
Vapaus alkoi Suomessa
Vuonna 2003 Homairan koko perhe pääsi muuttamaan isänsä luo Suomeen perheenyhdistämisen kautta. Tämä merkitsi Homairalle uuden elämän alkua, sillä hän sai kokea ensimmäistä kertaa vapauden. Hän sai liikkua vapaasti, pukeutua haluamallaan tavalla ja ennen kaikkea käydä koulua ilman pelkoa. Suomen kieli oli vaikea oppia teini-iässä, mutta oppiminen toi mukanaan uusia mahdollisuuksia. Kulttuurishokkeja riitti, kuten ruoka, opettajien nimellä kutsuminen ja kiroileminen, mutta Homaira otti kaiken vastaan avoimin mielin.
Vaikka arkeen mahtui myös rasismia, hän on säilyttänyt positiivisen elämänasenteensa. ”Kaikkialla on sekä hyvää että pahaa. Metsässäkin voi olla mädäntyneitä lehtiä, mutta myös kukkia ja niitä pitää vain osata huomata.”
”Vapaaehtoistyö on voimavarani”
Suomessa Homaira valmistui lähihoitajaksi ja on sittemmin perustanut oman perheensä. Nykyään 37-vuotias Homaira asuu Tampereella miehensä ja kolmen lapsensa kanssa. Työnsä ohella hän on ollut jo yli kymmenen vuoden ajan aktiivinen vapaaehtoistyössä. Hän on tukenut erityisesti naisia ja perheitä maahanmuuton alkuvaiheissa. Hän on kouluttanut naisia seksuaaliterveydestä, opastanut äitiyteen ja raskauteen liittyvissä asioissa, keskustellut mielenterveydestä ja toiminut tukihenkilönä sekä tulkkina monissa arjen tilanteissa.
”Vapaaehtoistyö ei tunnu työltä. Se tuo minulle samanlaisen hyvän olon kuin jooga jollekin toiselle. Mikään ei voita sitä, kun ihminen katsoo sinua hymyillen silmiin ja sanoo ’kiitos’.”
Homaira tietää omasta kokemuksestaan, millaisia haasteita maahan muuttavat perheet kohtaavat, alkaen ihan arkisista asioista, kuten mitä tarkoittaa ”aamupuuro” tai miksi päiväkodissa tarvitaan kuravaatteita. Siksi hän haluaa tarjota tukea ja tietoa niille, jotka ovat vasta saapuneet ja aloittavat elämäänsä Suomessa.
Afganistanin naiset eivät saa jäädä varjoon
Vuoden pakolainen -palkinto oli Homairalle paljon enemmän kuin henkilökohtainen kunnianosoitus: ”Se on kuin yhteenveto kaikesta siitä hyvästä, mitä olen saanut ja mitä olen halunnut jakaa muille.”
Tunnustuksen myötä hän haluaa kiinnittää erityistä huomiota afganistanilaisten naisten tilanteeseen: ”Tällä hetkellä Afganistanissa tytöt eivät saa käydä koulua tai mennä töihin. Tämä tulee johtamaan kouluttamattomien sukupolvien syntyyn.” Hänen tavoitteenaan on lisätä tietoa Afganistanista ja naisten epäinhimillisestä sekä jatkuvasti tiukentuvasta asemasta maassa.
Lopuksi Homaira lähettää vahvan viestin sekä maahanmuuttajille että suomalaisille: ”Maahanmuuttajille sanoisin, että älkää koskaan luovuttako. Suomalaisille ja muille eurooppalaisille – antakaa meille mahdollisuus. Annetaan afgaaninaisille tilaa tulla nähdyiksi ja kuulluiksi, sillä heillä on oikeus oppia, unelmoida ja elää vapaudessa.”