Ihmiskaupan vastainen elokuva YK:n ja Danish Doc Productionin toimesta

5. marraskuuta 2009

 

YK:n huumeiden- ja rikostenvastainen osasto UNODC on julkistanut uuden ihmiskaupan vastaisen elokuvan yhteistyössä tanskalaisen Danish Doc Productionin kanssa.

Ihmiskauppa on yksi vaikeasti määritellyistä rikoksista ja siihen puuttuminen voi olla lain puitteissa vaikeaa. Yhdistyneet kansakunnat tekee järjestelmälilstä työtä, jotta ihmisten ei tarvitsisi pelätä voimakeinoin pakotettua siirtolaisuutta, pimeitä työmarkkinoita ja ihmisoikeuksien loukkausta ihmiskaupan ja ihmisten salakuljetuksen yhteydessä. UNODC pyrkii vaikuttamaan erityisesti tuomioistuimiin ja viranomaisiin. Myös Euroopan unionissa toimitaan aktiivisesti ihmiskaupan ja ihmisten salakuljetuksen vähentämiseksi.

Elokuva Affected for Life edistää ihmisten tietoisuutta ihmiskaupasta ja pyrkii vaikuttamaan syyttäjiin, tuomareihin, lainoppineisiin viranomaisiin ja muihin erityisryhmiin, ja siitä on myös lyhennetty versio tietoiskuja varten. Elokuva on näytetty muun muassa Scotland Yardin ihmiskaupan vastaisessa konferenssissa ja Tanskan parlamentin järjestämässä julkisessa tilaisuudessa lokakuun aikana.

Täysimittainen versio on suunnattu viranomaisille, joiden toivotaan vahvistavan työtään ihmiskaupan lopettamiseksi. Lyhennetty versio erittelee ihmiskaupan määritelmiä, sen eri muotoja, maahanmuuttajien salakuljetusta ja niitä vaikutuksia, joita ihmiskaupan uhrit joutuvat kokemaan.

Elokuvan voi katsoa internetissä:

 

 Lähde: www.unodc.org