A-Ö Verkkosivun hakemisto

ILO ennustaa työttömien määrän kasvavan tänä vuonna viidellä miljoonalla

YK:n kansainvälinen työjärjestö ILO ennustaa, että heikentyneistä luottomarkkinoista johtuva taloudellinen epävakaus johtaa viiden miljoonan ihmisen työttömyyteen tänä vuonna.

Tämä on vain yksi ILO:n eilen julkaiseman vuosittaisen Global Employment Trends -raportin johtopäätöksistä. Raportin mukaan kehittyvien talouksien kasvun hiipuminen ja sen vaikutukset luottomarkkinoiden kriisiin ja korkeisiin öljyn hintoihin on aiemmin kompensoitunut suhteessa muuhun maailmaan. Erityisesti Aasian vahva talouskasvu ja hyvä työllisyys ovat tasapainottaneet tilannetta.

Tämän vuoden taloudellisen kasvun hidastumisen on kuitenkin arvioitu nostavan työttömyysluvut 6,1 prosenttiin ja aiheuttaen työttömyyttä ainakin viidelle miljoonalle ihmiselle ympäri maailman.

”Tänä vuonna maailmanlaajuinen työllisyystilanne on epävarma”, sanoi ILO:n pääjohtaja Juan Somavia. ”Vaikka maailmanlaajuinen kasvu luokin vuosittain miljoonia uusia työpaikkoja, työttömyysluvut säilyvät luvattoman korkeina ja voivat nousta tänä vuonna ennenäkemättömiin lukuihin.”

Hän lisäsi, että vaikka tällä hetkellä aiempaa useammalla ihmisellä on töitä, ei se tarkoita, että työn laatu olisi kohtalainen. ”Liian moni työssäkäyvä työskentelee surkeissa ja haavoittuvaisissa oloissa.” Kohtuullinen työ tarjoaa ILO:n määritelmän mukaan mahdollisuuksia ja tuloja, oikeuksia, tunnustusta, perheen tasapainoa, henkilökohtaista kehitystä sekä oikeudenmukaisuutta ja sukupuolten välistä tasa-arvoa.

ILO:n mukaan arviolta 487 miljoonaa työntekijää ei ansaitse riittävästi ylittääkseen yhden dollarin päivittäisen köyhyysrajan. 1,3 miljoonaa työntekijää elää edelleen alle kahden dollarin päivätuloilla.

“On ilmeistä, että taloudellinen kehitys ei automaattisesti vaikuta uusien ja kohtuullisten töiden määrään”, Somavia sanoi. ”Työmarkkinapolitiikan pitää olla talouspolitiikan keskiössä, jotta varmistetaan, että taloudellinen kehitys on laajaa ja sisältää hyvää ja kohtuullista työtä.”

Lue lisää ILO:n raportista täältä.