Islannin jäätiköiden katoava kauneus

3. Glacier 1

3. Glacier 1

Eskinder Debebe on kuvannut viimeisen 25 vuoden aikana YK:n pääsihteeriä hänen tapaamisissaan maailman merkittävimpien poliittisten johtajien kanssa.

Etiopialainen Debebe sai töitä valokuvaajana YK:sta heti valmistuttuaan yhdysvaltalaisesta yliopistosta vuonna 1988 ja hänestä tuli kokoaikainen YK:n työntekijä vuotta myöhemmin. Näiden vuosien aikana hän on kuvannut pääsihteerin matkoja yli 80 maassa.

Islannissa Debebe ei osannut vastata kysyttäessä, että mitä toista maata Islanti muistuttaa, vaan kertoi, että pääsihteeri vierailee yleensä dramaattisten maisemien sijaan kaupungeissa. ”Kauneus on ensimmäinen sana, joka Islannista tulee mieleen, ja sulavat jäätiköt ovat katoavaa kauneutta”.

Debebe päätti hyödyntää mahdollisuuden ja saapui Islantiin jo paria päivää ennen pääsihteerin seuruetta, jotta hänellä olisi mahdollisuus paneutua paremmin matkan teemaksi valittuun ilmastonmuutokseen. Ensimmäinen pysähdys oli Jökulsárlónissa, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”jääjokilaguunia”, viiden ja puolen tunnin matkan päässä Keflavikin lentokentältä. Keflavikista Debeben mukaan lähti tiedemies ja valokuvaaja Thorvarður Árnason.

Jökulsárlón on kaakkoisessa Islannissa sijaitseva jäinen laguuni, joka syntyi kun jäätiköt alkoivat sulaa ja vetäytyivät Atlantin rannoilta sisämaahan päin. Laguunin jäävuoret ovat osa Euroopan suurinta jäätikköä, Vatnajökullia.

3. Glacier 2

Vierailun jälkeen Debebe palasi Reykjavikiin liittyäkseen pääsihteerin matkaan ja kuvatakseen tämän tapaamisia islantilaisten päättäjien kansa.

Islannin ulkoministeri vei pääsihteerin helikopterivierailulle Langjökullin maisemiin. Langjökull on 195 neliökilometrin kokoinen ja 580 metrin paksuinen jäätikkö. Vaikka jäätikkö on vielä kolossaalinen, niin tutkijat uskovat sen sulavan kokonaan seuraavan 150 vuoden aikana.

Reykjavikissa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa Ban Ki-moon kertoi, että hän halusi todistaa omin silmin ilmastonmuutoksen vaikutusta jäätiköihin ja hyödyntää tätä todistusaineistoa jatkuvissa ponnisteluissaan poliittisen tahdon kasvattamiseksi välittömän ilmastonmuutoksen vastaisen toiminnan puolesta.

Kun pääsihteeri tapaa maailman vaikutusvaltaisimpia ihmisiä, Debeben valokuvat toimivat muistutuksena siitä, että kauneus on katoavaista – varsinkin jos mitään ei tehdä.

Katso lisää Debeben kuvia Islannista.