Kasvihuonepäästöt ennätyslukemissa

Bonn, 30. toukokuuta: viimeiset arviot kansainväliseltä energiajärjestöltä (IEA) osoittavat, että maailman kasvihuonepäästöt nousivat ennätyslukemiin vuonna 2010. ”Tämä on tärkeä varoitus hallituksille, niiden täytyy pystyä tarjoamaan uusia ratkaisuja ilmastonmuutokselle jo tänä vuonna”, sanoo YK:n ilmastojohtaja, Christiana Figueres.

”Tämä on epämiellyttävä totuus siitä, mihin ihmisten tuottamien kasvihuonepäästöjen ennustetaan suuntaavaan ilman voimakkaampia kansainvälisiä toimia, nyt, ja tulevaisuudessa”, sanoi Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen (UNFCC) pääsihteeri.

IAE julkaisi tänään viimeisimmät arvionsa, joiden mukaan energiasidonnaiset CO2 päästöt olivat korkeimmillaan vuonna 2010, seuraten vuonna 2009 ollutta hienoista laskua, joka johtui finanssikriisin aiheuttamista taloudellisista vaikutuksista.

Pariisissa sijaitseva järjestö arvioi myös, että 80 % kaikista sähköalan vuodelle 2020 ennustetuista kasvihuonepäästöistä, on jo lukittu maailmanlaajuiseen energiantuottamiseen tehtaiden toimesta jotka ovat jo olemassa tai rakenteilla.  

Tohtori Fatih Birol, IAE:n pääekonomisti, joka valvoo vuotuista maailman energia outlookia, kutsui uusimpia arvioita herätykseksi kansainväliselle yhteisölle.

“Maailma on tullut uskomattoman lähelle sitä päästöjen määrää, jota ei olisi pitänyt tavoittaa ennen vuotta 2020, mikäli halutaan pysyä 2 °C tavoitteessa”, hän sanoi.