Aidsin vastainen taistelu koskettaa kaikkia

Photo: UNICEF/P. Esteve

Photo: UNICEF/P. Esteve

29.11.2013 – Maailman aids-päivää vietetään joulukuun ensimmäisenä päivänä. Uusien tartuntojen määrä koko maailmassa on laskussa, mutta tilanne on huonontunut tietyillä alueilla.

YK:n hiv- ja aids-ohjelman (UNAIDS) mukaan aids-epidemian vastainen taistelu on saavuttanut tuloksia suurimmassa osassa maailmaa. Sekä uusien tartuntojen että aidsista johtuvien kuolemien määrä on laskenut selvästi.

Arvioiden mukaan maailmassa todettiin vuonna 2012 2.3 miljoonaa uutta hiv-tartuntaa, mikä tarkoittaa 33 prosentin laskua vuodesta 2001. Aidsista johtuvien kuolemien määrä on laskenut jopa 30 prosenttia vuodesta 2005, jollain kuolemia oli ennätysmäärä, 1.6 miljoonaa. Aids-kuolemien määrän lasku johtuu ennen kaikkea antiretroviraalisen lääkityksen parantuneesta saatavuudesta.

On kuitenkin huolestuttavaa, että tietyt alueet ovat jäämässä jälkeen muista aidsin vastaisessa taistelussa. Uusien tartuntojen määrä Itä-Afrikassa ja Keski-Aasiassa on kasvanut 13 prosenttia vuoden 2006 jälkeen. Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa uusien tartuntojen määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 2001.

Näillä alueilla tärkeillä väestöryhmillä, kuten miesten kanssa seksiä harrastavilla miehillä, huumeidenkäyttäjillä tai seksityöläisillä ei usein ole mahdollisuuksia hakeutua sairaalahoitoon.

Toinen huolestuttava trendi on nuorten altistuminen taudille. Aids-kuolemien määrä 10–19-vuotiaiden keskuudessa kasvoi 50 prosenttia vuosien 2005 ja 2012 välillä.

”Suurin riski on nuorilla tytöillä, miesten kanssa seksiä harrastavilla miehillä, suonensäisten huumeiden käyttäjillä ja seksuaalirikosten uhreilla. Näillä ryhmille ei aina ole mahdollisuutta hiv-testaukseen tai hoitoon. Usein tilanteeseen liittyy vahva sosiaalinen stigma,” sanoo UNICEF:in hiv-ohjelmien johtaja Craig McClure.

Aiemmin tällä viikolla maailman terveysjärjestö julkaisi suosituksensa nuorten hiv-tartuntoihin puuttumiseksi. Suositukset koskevat sekä tartunnan saaneita, että riskiryhmiin kuuluvia. Monet näistä nuorista eivät saa tarvitsemaansa tukea ja hoitoa.

Maailman terveysjärjestön hiv- ja aids-osaston johtajan Gottfried Hirnschallin mukaan nuoret tarvitsevat heidän tarpeisiinsa muotoiltuja terveyspalveluja. Nuorten todennäköisyys hakeutua testattavaksi on aikuisia pienempi.