21. helmikuuta vietetään YK:n kansainvälistä äidinkielen päivää kielellisen monimuotoisuuden kunniaksi. Keskimääräisesti kerran kahdessa viikossa yksi kieli katoaa maailmasta. Kieli vaikuttaa monin tavoin identiteettiin, viestintään, sosiaaliseen integraatioon ja koulutukseen, mutta sillä on myös keskeinen poliittinen merkitys. Kielten tukahduttamisen myötä myös tärkeitä maailmankuvia ja diskursseja katoaa. Grönlannissa kielikysymys on asetettu osaksi dekolonisaatioprosessia, poliittista valtaa ja itsenäisyyttä.
Grönlanti ja Tanskan siirtomaapolitiikka
Grönlannin kieltä (Kalaallisut) puhutaan Alaskassa, Kanadassa ja Grönlannissa. Kieli on läheistä sukua Kanadan inuiittien kielelle. Kieli jakautuu kolmeen päämurteeseen: pohjoiseen, läntiseen ja itäiseen. Läntistä grönlantia, murteista puhutuinta, jota kutsutaan nimellä kalaallisut, käytetään Grönlannin virallisena kielenä. Pohjoista murretta, inuktunia puhutaan Qaanaaqin (Thule) ympäristössä ja se on lähimpänä Kanadan inuktitutia.
Kun tanskalaiset ja norjalaiset lähetyssaarnaajat tulivat Grönlantiin 1700-luvulla, he luottivat paikallisiin kääntäjiin, joilla olikin suuri merkitys kristillisen kulttuurin kääntämisessä grönlannin kielelle. Erityisesti kaksi naista, Arnarsaq ja Maalia, olivat vaikutusvaltaisia. He auttoivat kirjoittamaan ensimmäisiä grönlannin kielisiä ja tanskan kielisiä sanakirjoja.
Erityisesti 1900-luvun alussa Grönlanti kukoisti ja sitä kehitettiin aktiivisest kirjallisuuden, runouden ja koulutuksen saralla. Grönlanti oli siirtomaan asemassa vuoteen 1953, jolloin se muutettiin Tanskan maakunnaksi. Grönlantilaiset joutuivat enemmän tai vähemmän luopumaan omasta 
äidinkielestään keskittyessään tanskan oppimiseen.
Tanskan kieli asetettiin etusijalle peruskouluissa ja kieli muotoutui nopeasti osaksi lastenhoitoa, sairaanhoitoa, julkishallintoa ja teollisuutta. Tämän seurauksena 1950- ja 1960-luvuilla lapset eivät ole oppineet grönlannin kieltä. 70-luvulla opiskelijat huolestuivat äidinkielen katoamisesta ja alkoivat protestoida. Vuoden 1979 itsehallintolain myötä grönlannin kieli otettiin uudelleen käyttöön ensisijaisena kielenä koulutuksessa.
Demokraattista ristiriitaa
Vaikka grönlanti on nykyään virallinen kieli, on kielten välillä jännitteitä. Poliittinen ja hallinnollinen eliitti puhuu pääasiassa tanskaa, mutta suuri osa väestöstä puhuu grönlannin kieltä. On syytä pohtia demokraattisesta näkökulmasta sitä, että voidaanko maata hallita kielellä, jota ei puhu enemmistö?
Katti Frederiksen ja Carl Christian Olsen ovat laatineet raportin koskien grönlannnin kieltä puhuvien tämänhetkistä tilannetta. Heidän mukaansa tanskalaisille annettu prioriteetti poliittisissa ja hallinnollisissa asioissa merkitsee sitä, että jotkut äänet katsotaan tärkeämmiksi kuin toiset.
Kirjoittajat korostavat lisäksi, että kielelliset ristiriidat aiheuttavat konflikteja ja syrjintää koulutuksessa, työpaikoilla, julkishallinnossa ja poliittisessa toiminnassa.
Kieli kulttuurisesti ja poliittisesti
Unescon pääjohtaja Audrey Azoulayn mukaan kieli on paljon enemmän kuin vain viestinnän väline. Se on ihmisyyden perusedellytys. Arvomme, uskomuksemme ja identiteettimme on upotettu siihen.
”Kielen kautta välitämme kokemuksiamme, perinteitämme ja tietämystämme. Kielien monimuotoisuus heijastaa mielikuvitustamme ja elämäntapojamme kiistattomasti”, hän on sanonut.
Grönlannin kielihistoria ja politiikka ovat osoittaneet, että kieli on myös voimaantumisen väline. Maailmankuvia ja kokemuksia menetetään poliittisissa keskusteluissa, jos kielellinen monimuotoisuus tukahdutetaan.
Osana dekonolisaatioprosessia ja vastauksena demokraattisiin kysymyksiin, nykyinen pääministeri Kim Kielsen on ehdottanut grönlannin kielen asettamista pakolliseksi julkisen puolen työtehtävissä.
Pääministerin ehdotus on saanut aikaan sekä vastustusta, että kannustusta. Kriitikot ovat huolissaan siitä, että Kielsenin ehdotus on liian kansallismielinen ja se pelästyttäisi kaivatut ulkomailta tulevat ammattilaiset ja ulkomailla opiskelleet grönlantilaiset.