Bangladesh on maa, josta ei puhuta liian usein Euroopan tiedotusvälineissä ja silloin kun siitä puhutaan, se ei tapahdu aina positiivisista syistä. Tämän kuukauden pohjoismainen uutiskirje haastatteli Mia Seppoa, joka on YK:n virkamies Suomesta, ja hän on vakuuttunut siitä, että Bangladeshin imago on päivitettävä.
Mia Seppo on ollut viimeisen kahden vuoden ajan YK:n pysyvä koordinaattori (Resident Coordinator) Bangladeshissa. Bangladeshin lisäksi hän on toiminut johtotehtävissä Malawissa, Sierra Leonessa ja Tadžikistanissa sekä New Yorkissa työskennellessään UNDP:lle.
Aloitimme haastattelumme yksinkertaisella kysymyksellä: YK:n pysyvä koordinaattori, mitä se tarkoittaa?
– Viimeisimmän YK:n uudistuksen jälkeen se on käytännössä pääsihteerin edustaja kentällä, Seppo selittää.
Pysyvällä koordinaattorilla on keskeinen rooli YK:n toiminnan koordinoinnissa maassa: tavoitteena on varmistaa YK:n avun yhdenmukaistaminen kansallisten kehitysprioriteettien kanssa. Pysyvä koordinaattori koordinoi YK:n tukea kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi sekä kansainvälisten normien ja standardien noudattamisen edistämistä.
Pysyvänä koordinaattorina Seppo on maan korkein YK:n virkamies ja vastaa siten YK:n ja hallituksen välisen vuoropuhelun johtamisesta ja kehityspolitiikan koordinointitoimista.
Lokakuusta 2017 lähtien Seppo on toiminut Bangladeshissa, maassa, joka hänen mielestään seisoo tällä hetkellä kehityksen tienristeyksessä.
– Bangladeshin imago on yleensä vanhentunut monissa maissa. Olen työskennellyt joissain maailman vähiten kehittyneissä maissa, ja Bangladesh on uskomattoman mielenkiintoinen maa kenelle tahansa kehitysammattilaiselle. Se on maa, joka aloitti matkansa kaikki mahdolliset esteet edessänsä itsenäisyyden jälkeen 1971. Viime vuonna Bangladesh saavutti ensimmäistä kertaa vähiten kehittyneiden maiden ryhmän valmistumisrajan ja jos suunta pysyy samana, vuoteen 2024 mennessä sitä ei enää laskettaisi vähiten kehittyneiden maiden listalle. Tämä on ilmiömäinen kehitysmatka. On huomattavaa, mitä Bangladesh on saavuttanut muun muassa vähentämällä äitien kuolleisuutta, saamalla naiset palkattuihin töihin, etenkin vaatetusalalla ja saamalla lapset ja tytöt kouluun. Tulevina haasteina on, että taloutta ei monipuolisteta ja yliriippuvuutta valmisvaateteollisuudesta ja ulkomaalaisista rahalähetyksistä ei saada ratkaistua, Seppo toteaa ja jatkaa:
– Pohjoismaissa on edelleen jonkinlainen abstrakti keskustelu ilmastonmuutoksesta, Greta Thunbergia lukuun ottamatta, ja se ajatellaan edelleen kaukaisena todellisuutena. Ilmastomuutos Bangladeshissa on todellinen, sillä se näkyy päivittäisessä elämässä niin selkeästi. Ilmastonmuutos on luultavasti suurin haaste maalle. Se, että Bangladesh on niin haavoittuvainen ilmastonmuutoksen vaikutuksille, tuntuu miljoonien ihmisten elämässä. Bangladesh näkee jo miljoonia ihmisiä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa ilmastonmuutoksen seurauksena. Tämä on tietenkin maan suurimpia haasteita, jotta se pystyy jatkamaan kehittymistään. Ja sitten on vielä joukko ihmisoikeuskysymyksiä ja hallinnollisia asioita, jotka vaativat huomiota.
Juuri ennen kuin Seppo nimitettiin virkaansa, miljoona rohingyapakolaista saapui Myanmarin rajan yli Bangladeshiin.
– Bangladesh piti rajansa avoinna pakolaisille, vaikka harvat muut maat tekevät samoin. Kriisi on kypsynyt vuosikymmenien ajan, mutta se pääsi sellaiselle asteikolle ja sai sellaisen mittakaavan, mitä ei ole nähty koskaan ennen elokuuta 2017. Se on tietysti valtava haaste, Seppo toteaa.
– Bangladesh on monella tavalla malli ihmiskunnalle ja globaalille yhteisvastuulle, ja siksi he ansaitsevat kansainvälisen yhteisön tuen kantaakseen tämän taakan. Kriisiin on pyrittävä löytää ratkaisu ja vastuun varmistamisen tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista on jatkuttava. Pakolaiskriisiin ei löydy ratkaisua Bangladeshista. Ratkaisun on oltava Myanmarissa. Mutta pidetään mielessä, että pakolaisia on miljoona 164 miljoonan ihmisen maassa. Bangladeshissa tapahtuu niin paljon… se on maa, joka on vahvasti keskittynyt talouskasvuunsa, ja nopeasti kasvavan talouden on monipuolistuttava. Nopeasti kasvava talous on tietysti mahdollisuus, mutta pitää ottaa huomioon, että ketään ei tulisi jättää taakse; on elintärkeää varmistaa, että kasvu on sekä oikeudenmukaista että kestävää, Seppo sanoo.
Yksi niistä asioista, joka tulee mieleen, kun Bangladesh mainitaan, on vuoden 2013 Rana Plazan onnettomuus – ainakin 1 135 kuoli ja 2500 loukkaantui tehtaan romahtaessa. Huonot työolosuhteet nousivat keskiöön Bangladeshin teollisuudessa.
– Rana Plaza -onnettomuus järkytti valmisvaateteollisuutta, mutta sen ansiosta paljon työtä on tehty, jotta työolosuhteet ovat ohjeidenmukaisia niin standardien kuin turvallisuudenkin suhteen. Bangladeshilla on enemmän sertifioituja vihreitä tehtaita kuin monissa sen naapurimaissa, ja tätä asiaa ei mainita usein. Haasteita on selvästi edelleen, ammattiliittojen oikeuksista on edelleen huolta. Sen varmistaminen, että työntekijöiden palkat ovat sillä tasolla, että ne antavat heille mahdollisuuden säästää varoja ja parantaa heidän elämäänsä tätä kautta, on edelleen haaste. Mutta myös vaateteollisuuden siirtyminen seuraavalle tasolle – kestävä muoti ja bangladeshilainen muotoilu tarjoavat suuren potentiaalin tällä saralla. Bangladeshin täytyy päivittää brändäystään.
Mia Seppo on monella tavalla toteuttanut unelmansa, joka hänellä oli teini-ikäisenä liittyessään YK:hon.
– Teini-ikäisestä lähtien halusin työskennellä YK:n palveluksessa. Mielestäni siinä on kyse siitä, että saa olla osa jotain itseäsi suurempaa, olla osa organisaatiota, joka puolustaa oikeuksia ja oikeudenmukaisuutta ja työskentelee ihmisten hyväksi, jotka ovat huonommassa asemassa. Kaikki YK:n haasteet mukaan luettuna, se on edelleen instituutio, jota ei voida verrata muihin. Tämä on minun 20. vuoteni organisaatiossa, ja minun on sanottava, että se on edelleen valtava etuoikeus palvella YK:ta ja voin todennäköisesti laskea kahden käden sormilla ne päivät, jolloin olen ollut tylsistynyt töissä. Kyllä, työ on haastavaa, mutta minulla on ollut onnea, että minulla on ollut erittäin mielenkiintoisia tehtäviä YK:ssa. Harvat muut instituutiot ovat verrattavissa, kun kyse on alustasta, jonka YK tarjoaa: on mahdollista tehdä yhteistyötä valtavan erilaisen joukon kanssa – kumppanit vaihtelevat kansalaisyhteiskunnasta akateemiseen yhteisöön ja yksityisestä sektorista hallituksiin. YK tarvitsee muutosta ja uudistumista pysyäkseen ajan tasalla. Uskon, että pääsihteerien uudistusaloitteet auttavat suuresti varmistamaan, että YK pystyy vastaamaan nykymaailman valtaviin haasteisiin. Ammattilaisina ja instituutioina saatamme toisinaan epäonnistua. Mutta älkäämme koskaan jättäkö yrittämättä sen takia.