5.7.2014 – Åsa Andersson on kansainvälisen kehityksen asiantuntija. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus muun muassa kansanterveydestä ja poliittisesta analyysistä. Hän on työskennellyt UNAIDSin, UNICEFin ja UNESCOn sekä monien kansalaisjärjestöjen palveluksessa. Tällä hetkellä Andersson työskentelee YK:n väestönrahasto UNFPA:n alueellisena ohjelmakoordinaattorina HIV:n ja seksuaali- sekä lisääntymisterveyden parissa eteläisessä Afrikassa.
Kuinka aloit työskennellä YK:lle?
Hain Ruotsin kehitysyhteistyöstä vastaavan SIDA-viraston rahoittamaa YK:n apulaisasiantuntijan paikkaa UNESCO:n New Delhin toimipisteestä. Tämä oli jo lähes 20 vuotta sitten, vuonna 1995.
Millainen on tavallinen työpäiväsi UNFP:llä?
Tammikuusta 2012 lähtien olen työskennellyt projektipäällikkönä EU:n ja SIDA:n rahoittamassa alueellisessa ohjelmassa, joka toimii seitsemässä maassa eteläisen Afrikan alueella.
Ohjelman tavoitteena on auttaa valtioita vahvistamaan terveydenhuoltojärjestelmiään niin, että niiden puitteissa voidaan tehdä seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyvää hoitotyötä sekä hoitaa HIV-tartuntoja. Kun HIV-epidemia oli pahimmillaan 90-luvulla, sen hoitamiseen perustettiin vertikaalinen järjestelmä. Mutta nykypäivänä, kun HIV:stä on tullut krooninen pitkäaikaissairaus, jolla on yhteyksiä muihin sukupuolitauteihin ja yleiseen neuvolatoimintaan, meidän on vahvistettava terveydenhuoltojärjestelmiä niin että ne pystyvät tarjoamaan parempaa kokonaisvaltaista hoitoa. Projektipäällikkönä minulla on kokonaisvastuu suunnittelusta, seurannasta, hankkeen onnistumisesta ja budjetista, sekä raportoinnista ja ohjelman arvioinnista.
Vietän suurimman päivän tietokoneen ääressä ja olen yhteyksissä seitsemään projektiryhmääni sekä muihin kollegoihini, jotka työskentelevät YK:ssa tai sen ulkopuolella. Työpäivän aikana vastaan kysymyksiin, analysoin ja levitän hankkeeseen liittyvää tietoa, tuotan viestinnällisiä materiaaleja sekä luen ja kirjoitan raportteja. Matkustan noin kerran kuussa, jolloin käyn hankemaissa vierailulla tai osallistun koulutuksiin tai konferensseihin.
Olet työskennellyt monissa eri YK-järjestelmän osissa, asunut lukuisissa eri maissa sekä ollut mukana erilaisissa tilanteissa. Missä koet kohdanneesi eniten haasteita?
Olen työskennellyt ongelmien kanssa, jotka liittyvät muun muassa kansanterveyteen, sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja ihmisoikeuksiin. Työ on tapahtunut neljässä eri YK-järjestössä Etelä-Aasiassa ja Etelä-Afrikassa. Kaikista eniten minua on ehkä koskettanut työni ihmiskaupan parissa, varsinkin silloin kun ihmiskauppa on liittynyt seksuaalisiin tarkoitusperiin. Työ näiden asioiden parissa on hyvin vaikeaa, koska niihin liittyy usein kamalia väärinkäytöksiä, suuria tragedioita ja monia syvälle juurtuneita ongelmia, jotka tulisi ratkaista. Mutta työskentely kehityskysymysten kanssa ylipäätään on aina hyvin monimutkaista ja täynnä haasteita.
Oletko tuonut työhösi joitakin erityisiä pohjoismaalaisia piirteitä?
Toivon niin. Toivon ruotsalaisien arvojen, jotka liittyvät tasa-arvoon, oikeudenmukaisuuteen ja solidaarisuuteen, tekevän minusta hyvän työntekijän. Toivon myös, että kokemukseni tasa-arvoisesta organisaatiokulttuurista, jossa painoarvo on yhteistyöllä sekä yhteisellä päätöksenteolla ja konfliktienratkaisulla, auttaa edistämään paremman työympäristön syntyä.
Kairossa laaditusta toimintasuunnitelmasta on nyt kulunut kaksikymmentä vuotta. Mitkä ovat mielestäsi suurimmat edistysaskeleet liittyen seksuaali- ja lisääntymisterveyteen sekä oikeuksiin (SRHR), joita näiden 20 vuoden aikana on tapahtunut?
Paljon myönteisiä asioita on tapahtunut viimeisten 20 vuoden aikana. Äitiyskuolleisuus on lähestulkoon puolittunut (47 %). Myös yhä useampi lapsi käy koulua, erityisesti tyttölapsista. Yhä harvemmat nuoret tytöt joutuvat synnyttämään ja yhä useampi maa on kieltänyt lapsiavioliitot. Myös väestönkasvu on hidastunut.
Mitkä ajattelet SRHR:n paikasta uusien post2015 -vuosituhattavoitteiden yhteydessä?
Olen melko vakuuttunut siitä, että SRHR tulee olemaan esillä vuosituhattavoitteissa, mutta todennäköisesti ei yksittäisenä tavoitteena, vaan integroituna laajempiin terveystavoitteisiin. Toivottavasti se tullaan näkemään nuorten ja/tai naisten sekä sukupuolten tasa-arvoon liittyvä tavoitteen alla. Vaikka edistystä on viimeisten 20 vuoden aikana tapahtunut, emme ole vielä onnistuneet täyttämään viidettä kehitystavoitetta odottavien äitien terveyden parantamisesta. Sillä saralla on vielä paljon tehtävää.
Mikä on UNFPA:n suurin haaste liittyen SRHR – asioihin tänä päivänä?
Suurin tavoite on kaikkien köyhimpien ja syrjäytyneimpien tavoittaminen, jotta voimme varmistaa että kaikilla ihmisillä sukupuolesta, iästä, etnisestä alkuperästä, kielestä, sukupuolisesta suuntautumisesta, uskonnosta sekä vammaisuudesta riippumatta on mahdollisuus seksuaali- ja lisääntymisterveyteen sekä oikeuksiin.
Vaikka onnistuisimmekin parantamaan esimerkiksi lisääntymisoikeuksia, meillä on vielä pitkä tie kuljettavanamme ennen kun kaikki ihmiset pääsevät seksuaalioikeuksien pariin. Tulemme tulevaisuudessa kohtaamaan paljon demografisia haasteita liittyen Afrikan nuoreen väestöön sekä kasvavaan ikääntyvään väestönosaan kehittyneissä maissa.
Tämän artikkelin mielipiteet ovat täysin haastatellun omia ja niitä ei tule nähdä työnantajan näkemyksinä.