Tässä kuussa UNRIC on keskustellut Toiko Tõnisson Kleppen kanssa, joka työskentelee nuorena asiantuntijana YK:n ihmisoikeuskomissaarin toimistossa (OHCHR). Työskenneltyään ensin Dominikaanisessa tasavallassa, Italiassa ja Afghanistanissa, on hän nyt YK:n päämäjassa New Yorkissa. Siellä Toiko toimii seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien edistämiseksi, ja merkittävistä läpimurroista huolimatta on vastassa vielä suuria esteitä.
Miten päädyit töihin YK:lle?
Aloitin YK:n tasa-arvojärjestöön kuuluvan kansainvälinen tutkimus- ja koulutusinstituutti naisten aseman parantamiseksi –instituutin harjoittelijana Dominikaanisessa tasavallassa. Työskentelin aluksi sukupuoli- ja turvallisuussektorin uudistuksen parissa, ja jäin lopulta vuodeksi projektivastaavaksi Roomassa päämajaansa pitävään, naisiin, rauhaan ja turvallisuuteen Somaliassa keskittyvään projektiin. Sen jälkeen työskentelin kansalaisjärjestöissä (etenkin naisasioihin keskittyvässä norjalaisessa FOKUS Kvinner –järjestössä Oslossa) sekä Norjan ulkoasiainministeriön palveluksessa Maimanahissa, Afghanistanissa, jonka jälkeen palasin vuonna 2012 YK:n palvelukseen apulaisasiantuntijaksi (JPO) YK:n ihmisoikeuskomissaarin toimistoon (OHCHR) New Yorkiin, jossa olen yhä.
Miltä näyttää tyypillinen työpäiväsi ihmisoikeuskomissaarin toimistossa?
En koskaan tiedä, mikä minua odottaa. Voin joutua lukemaan kirjeiden luonnoksia, kirjoittamaan raportteja seksuaali-ja sukupuolivähemmistöihin liittyen ja puheiden pohjia muun muassa pääsihteerille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyviä kokouksia varten sekä kokouksiin YK-kollegoiden, edustajien ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Raporttien lisäksi minulla on myös arkisempia tehtäviä kuten tekstien lähettämistä käännettäväksi, kampanjamateriaalien tilaamista tai projektibudjetin päivittämistä. Teen paljon töitä YK:n ”Vapaa & Tasa-arvoinen – YK HLBT-tasa-arvon puolesta (Free & Equal – UN for LGBT equality)” –projektin parissa. Kampanja lanseerataan juuri nyt monessa maassa kansallisella tasolla, joten se vie ison osan aikaani.
Olet ollut eri osissa YK-järjestelmää ja työskennellyt eri maissa ja erilaisissa tilanteissa. Missä on ollut haastavinta?
Täällä New Yorkissa. YK:n päämaja on monella tapaa oma kuplansa, ja suurimman osan asioista voit oppia vain olemalla siellä ja kuuntelemalla. Harvoin voi lukemalla valmistautua niin hyvin kuin pitää, jotta voi seurata yleiskokousta, naisten aseman komission (CSW) kokouksia sekä paljon muita erilaisia. Sen lisäksi monet päätökset tehdään tai ainakin valmistellaan virallisten kokousten ulkopuolella, eikä sen takia aina ole helppoa nähdä, miten vaikuttamisjärjestelmä toimii – täytyy oppia tekemällä.
Tuotko jotain erityistä pohjoismaista tai norjalaista työhösi?
Lähinnä henkilökuntapolitiikkaan – minusta esimerkiksi 16 viikon vanhempainvapaa on aivan toivottoman lyhyt aika. Ja sitten syön lounasta muidenkin edestä 🙂 Pidän kuitenkin erittäin itsestään selvänä, että tasa-arvo ja ihmisoikeudet ovat jotain, mitä me kaikki tuemme. En tiedä, onko se jotain pohjoismaista, vai heijastaako se sitä vasemmistoliberaalia maailmaa, jossa kasvoin. Minun täytyy kuitenkin muistaa laittaa se käsitys syrjään, etenkin tulee kyse seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista. Meillä on myös Pohjoismaissa paljon työsarkaa sillä alalla, joten en tiedä kuinka pohjoismaista asennoitumiseni oikeastaan onkaan.
Mitkä on mielestäsi olleet suurimpia edistysaskeleita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin liittyen viime vuosina?
Ihmisoikeusneuvoston julkilausuma 17/19 ihmisoikeuksista, seksuaalisesta suuntauksesta ja sukupuoli-identiteetistä, joka hyväksyttiin kesäkuussa 2011, on kyllä yksi tärkeimmistä asioista, mitä YK-järjestelmässä on tapahtunut. Se oli ensimmäinen kerta, kun YK otti kantaa asiaan, ja sitä seurannut raportti (joulukuussa 2011) on auttanut kartoittamaan HLBT-ihmisten (homo-, lesbo-, trans- ja bi-ihmiset) kokemia ihmisoikeusrikkomuksia, joiden uhreja he ovat ympäri maailman, sekä painostaa valtioita suojelemaan HLBT-ihmisiä väkivallalta ja syrjinnältä. Pääsihteerin selkeä kanta homo- ja transfobiaa vastaan on myös ollut erittäin tärkeää. Kun viime vuonna lanseerasimme kampanjan ”Vapaa & Tasa-arvoinen”, olivat sekä hänen, että Navi Pillayn äänet erittäin tärkeitä kampanjan levittämiseksi. Kampanjassa oli mukana myös niin sanottuja tasa-arvon puolustajia kuten Ricky Martin sekä muita laulajia ja näyttelijöitä ympäri maailman.
Viime vuosina on myös tehty monia uusia positiivisia lakeja HLBT-henkilöille, mutta monissa maissa on myös nähtävillä negatiivisia trendejä. Kaikista tärkeintä on, että monissa maissa mielipide alkaa painua sen puolelle, ettei HLBT-henkilöiden itsestään selvästi tule joutua elämään pelossa eikä tulla syrjityiksi. Esimerkiksi Intiassa samaa sukupuolta olevien parisuhteiden tultua jälleen kriminalisoiduksi viime vuoden joulukuussa, lukuisat ihmiset protestoivat lakia vastaan
Olisiko mielestäsi tärkeää sisällyttää HLBT-oikeudet uusiin vuoden 2015 jälkeisiin kehitystavoitteisiin?
On äärimmäisen tärkeää huomioida HLBT-henkilöt kehityksestä puhuttaessa, mukaan lukien uudet kestävän kehityksen tavoitteet. Yhteiskunnille tulee kalliiksi, kun suuret ihmismassat eivät pääse osalliseksi kehityksestä, ja se koskee useimmiten marginalisoituneita ryhmiä, mukaan lukien HLBT-henkilöt monissa maissa. Kyse on kuitenkin pitkästä poliittisesta prosessista, joten tärkeintä on painottaa syrjinnän vastaisuutta ja tasa-arvoa, ja sitten toimia aktiivisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien hyväksi näissä kehyksissä.
Mitä pidät suurimpana haasteena ihmisoikeuskomissaarin toimiston työssä HLBT-kysymyksissä tänä päivänä?
Saada laajempaa tukea homo- ja transfobiaa vastaan YK:n jäsenmaissa, ei vähiten länsimaissa. Puhumme HLBT-henkilöihin kohdistuvan syrjinnän ja väkivallan ehkäisemisestä. Se on tärkein ihmisoikeuksien kunnioittamisen edellytys, ei mitään sen kunnianhimoisempaa. Kaikkien valtioiden pitäisi pystyä tukemaan sitä. Tietämättömyys on yksi suurimpia haasteita – ihmisillä on enemmän ennakkoluuloja siitä, mitä HLBT-henkilönä oleminen tarkoittaa, kuin heillä on tietoa asiasta, ja se johtaa homofobiaan. Eli tietoisuuden kasvattaminen on erittäin tärkeää! Vapaa & Tasa-arvoinen –kampanjaa varten olemme esimerkiksi tehneet faktalehtisiä, murtaaksemme monia tavallisia ennakkoluuloja, ja lisätäksemme ihmisten tietoa – ja lisää on tulossa!
Mitä pidät suurimpana haasteena ihmisoikeuskomissaarin toimiston työssä HLBT-kysymyksissä tulevaisuudessa?
Ihmisoikeuksien turvaaminen paperilla tai yleiskokouksessa on yksi asia, sen toteuttaminen on aivan toinen asia. Kokemukset tasa-arvosta ja naisten oikeuksista ovat hyvä esimerkki. Sinä päivänä, kun maiden enemmistö tukee työtämme homo- ja transfobiaa vastaan, täytyy selvittää kuinka tuki hyödynnetään käytännössä. Ja luulen, että tällöinkin edistyksen saavuttamiseksi on kaikista tärkeintä päästä eroon välinpitämättömyydestä ja ennakkoluuloista HLBT-henkilöitä kohtaan.