22.4.2014 – Tanskalainen Bo Shack työskentelee YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:lle Afganistanissa. Hän on tehnyt töitä YK:lle lähes kolmenkymmenen vuoden ajan, pääosin humanitaarisen työn parissa. Tästä huolimatta Shack tuntee edelleen nöyryyttä kaikesta, jota hän voi ympärillään olevilta ihmisiltä oppia sekä kunnioittaa syvästi Afganistanin naapurimaita, jotka jatkavat pyyteetöntä avunantoa vielä 30 vuotta kestäneen kriisin jälkeenkin.
Miten päädyit työskentelemään YK:lle?
Aloitin YK:n apulaisasiantuntijana vuonna 1985 valmistuttuani belgialaisesta College of Europe – yliopistosta ja työskenneltyäni asianajajana ministeriössä jonkin aikaa. Jo opintojeni aikana tiesin, että haluan jossain vaiheessa työskennellä YK:lle tai jollekin toiselle kansainväliselle järjestölle, koska kansainväliset suhteet kiinnostivat minua kovasti. Ranskankielentaitoni ansioista, minulle tarjoutui mahdollisuus työskennellä apulaisasiantuntijana Dakarissa, Senegalissa. Tämä oli alku pitkälle uralle, jonka aikana olen työskennellyt Afrikassa, Aasiassa, Euroopassa ja Lähi-idässä. Olen tehnyt töitä pääasiassa YK:n pakolaisjärjestössä (UNHCR) humanitäärisen työn parissa, mutta myös osittain kehitystyön ja politiikan parissa Keski-Afrikan tasavallassa vuosina 2009–2011.
Millainen on normaali työpäiväsi YK:n pakolaisjärjestön edustajana Afganistanissa?
Aloitamme työt toimistossa aamukahdeksalta. Sitä ennen luen mahdolliset sähköpostit ja raportit liittyen Kabulin ja muun maan turvallisuustilanteeseen ja keskustelen niistä kollegoideni kanssa. Kabulissa ollessani aamupäivä vierähtää yleensä kokouksissa ja tapaamisissa muiden YK-järjestöjen, kansalaisjärjestöjen, hallitusten ja diplomaattien kanssa. Yritän varata aikaa myös sähköposteihin vastaamiseen ja tapaamisiin maan sisäisten pakolaisten tai maahan takaisin palanneiden pakolaisten kanssa. Pyrin jatkuvasti järjestämään yhä enemmän tapaamisia, joissa juomme yhdessä teetä yhteisöjen johtajien, afganistanilaisten kontaktien sekä vanhimpien neuvostojen kanssa. Yleensä näiden tapaamisten järjestäminen onnistuu helpommin Kabulin sijasta muissa kymmenessä toimipisteessä, joita meillä on ympäri maata. Käytän yhteensä noin neljäsosan työajastani naapurimaihin, Pakistaniin ja Iraniin suuntautuviin matkoihin.
Olet työskennellyt aikaisemmin Keski-Afrikan tasavallassa ja tällä hetkellä työskentelet Afganistanissa. Onko olemassa jokin erityinen syy sille, että haluat työskennellä hauraissa valtioissa?
Olen työskennellyt YK:lle 28 vuoden ajan. Näiden vuosien aikana olen tuntenut yhä voimakkaammin haluavani tehdä töitä hauraiden valtioiden parissa. Työskentely YK:n pakolaisjärjestössä pitää sisällään työskentelyä pakolaisten sekä maansisäisten pakolaisten kanssa. Asuminen näissä maissa on siis normaalia, mutta vuosien myötä olen alkanut tuntea yhä voimakkaampaa halua asua kyseisissä valtioissa. Ystävyyssuhteiden ja kontaktien painopisteet ovat hyvin erilaisia näissä maissa. Yhden päivän aikana saatan viettää aikaa köyhimpien pakolaisten, poliitikkojen, virkamiesten, diplomaattien sekä tai poliisiviranomaisten kanssa. Kontaktien monipuolisuus on hyvin inspiroivaa ja kaikki se, mitä olen saanut ympärilläni olevilta ihmisiltä oppia, saa minut tuntemaan oloni hyvin nöyräksi. Väkivallan ja politiikan välinen raja voi joskus olla hyvin ohut sellaisissa olosuhteissa, jossa ihmisten mahdollisuudet ilmaista itseään ovat rajoittuneet. Samaan aikaan taas hymyn saaminen joltakulta tai läheisen ystävyyssuhteen luominen voi vaatia monien vuosien työn.
YK-urasi aikana olet työskennellyt monissa eri maissa ja monenlaisissa olosuhteissa. Mikä on ollut mielestäsi kaikkein haastavinta?
Haasteet ovat olleet suuria Iranissa, Sri Lankassa, sotien aikaisessa Jugoslaviassa sekä Keski-Afrikan tasavallassa. Suurimmat henkilökohtaiset haasteeni ovat olleet löytää riittävästi aikaa ihmisten kuuntelemiseen sekä oppia hyväksymään ja ymmärtämään ne olosuhteet, missä niin monet ihmiset joutuvat elämään. On ollut myös haastavaa tehdä tilaa hallitusten ja kapinallisryhmien humanitaarisille prioriteeteille, sillä näillä ryhmillä on hyvin vähän ymmärrystä siitä, miten vaikea tilanne voi olla pakolaisilla, jotka ovat joutuneet lähtemään kotiseudultaan sodan vuoksi.
Oletko tuonut työhön mukanasi tanskalaisia tai pohjoismaalaisia piirteitä?
Pohjoismaalainen taustani on sekoittunut hyvin voimakkaasti kaikkiin niihin kokemuksiin ja vaikutelmiin, joita olen elämäni aikana hankkinut. Tästä huolimatta luulen, että avoimuus ja epävirallinen tapa olla vuorovaikutuksessa ovat olleet tärkeitä tekijöitä ystävyyssuhteiden luomisessa. Pohjoismaalaiseen tapaan olen ollut myös aina valmis kuuntelemaan ihmisiä, enkä ole tuominnut ketään ensivaikutelman perusteella.
Pohjoismaissa on käyty paljon keskustelua siitä, pitäisikö afganistanilaisille tulkeille myöntää turvapaikkaa, sillä he voivat olla vaarassa ulkomaalaisten joukkojen vetäytyessä maasta. Mitä mieltä te olette tästä?
YK:n pakolaisjärjestö on käsitellyt turvapaikkahakemuksia afganistanilaisilta, jotka ovat työskennelleet ISAFille. Mielestäni suurin vastuu on kuitenkin niillä mailla, jotka ovat palkanneet tulkkeja ja muita afgaaneja.
On ennustettu, että monet afganistanilaiset palaavat takaisin maahansa vuoden 2014 vaalien yhteydessä ja ulkomaalaisten joukkojen vetäytyessä. Myös maan sisäisten siirtolaisten odotetaan palaavan. Mitä konkreettisia suunnitelmia UNHCR:llä on afgaaniväestön auttamiseksi?
Alustavat arviot vuosina 2013 ja 2014 maahan palaavien afganistanilaisten määrästä ovat pienentyneet naapurimaiden ja afganistanilaisten viranomaisten antamien tietojen perusteella. Vuonna 2012 yhteensä 94,000 ihmistä palasi Afganistaniin ja vuonna 2013 vain 40,000. Tänä vuonna odotamme viime vuotta vastaavaa lukua. Pakistanilaiset ja Iranilaiset ovat huomanneet, että tilanne Afganistanissa on hyvin epävakaa edelleen, ja että tästä syystä monet odottavat vielä ennen päätöstään palata. Monia paluuta suunnittelevia arveluttaa ulkomaalaisten joukkojen vetäytymisen lisäksi tulevat vaalit, maan poliittinen tilanne sekä tulevaisuuden näkymät liittyen työtilanteeseen, terveydenhuoltoon ja koulutukseen. Naapurimaat ovat olleet uskomattoman ymmärtäväisiä afganistanilaisten suojelemisen suhteen, vaikka ongelmat ovat jatkuneet Afganistanissa jo 30 vuoden ajan. UNHCR on tarjonnut naapurimaille merkittävää apua, ja vaikka kriisi on ollut valtava takka heille, se on myös luonut samalla molempiin maihin paljon uusia mahdollisuuksia. Kun ottaa huomioon monissa Euroopan maissa käynnissä olevan muuttoliikekeskustelun sekä tilanteen monilla alueilla EU:n ulkopuolella, on syytä olla nöyriä näiden maiden osoittamaa avuliaisuutta kohtaan. Meidän tukemistyömme Afganistaniin palanneiden pakolaisten keskuudessa jatkuu aina palaamishetkestä ensimmäisen vaikean jakson ylitse. Tämän jälkeen teemme yhteistyötä yhteisöjen, hallituksen sekä muiden YK-järjestöjen kanssa pidempiaikaisen tuen tarjoamiseksi.
Afganistanin sisäisten pakolaisten määrässä odotamme kasvua. Tällä hetkellä heitä on yli puoli miljoonaa. Monet heistä elävät maaseudulla, josta heitä voi olla vaikea tavoittaa, mutta muuttoliike kaupunkeihin on kasvussa ja suurien kaupunkien väestömäärä kasvaa jatkuvasti. UNHCR tukee pakolaisia yhteistyössä muiden humanitääristen organisaatioiden kanssa ensimmäisellä ajanjaksolla ja usein sen jälkeen, kun he ovat kykeneväisiä palaamaan. On ollut merkittävää huomata, että monet ihmiset ovat yrittäneet pysyä lähellä entisiä kotiseutujaan, jotta he voisivat palata mahdollisuuden tullen takaisin pelastaakseen maatilansa tai omaisuutensa. Suurin ongelma ja asia, joka ei ole saanut riittävästi huomiota, on nuorisotyöttömyys monissa kaupungeissa. UNHCR tekee tiivistä yhteistyötä YK: n asuinyhdyskuntaohjelman ja muiden organisaatioiden kanssa kaupunkien kehittämiseksi sekä olosuhteiden parantamiseksi niillä slummialueilla, joihin pakolaiset ovat päätyneet asumaan.
Mikä on mielestäsi UNHCR:n suurin haaste Afganistanissa tällä hetkellä? Entä minkä luulet olevan suurin haaste tulevaisuudessa?
UNHCR on humanitaarinen järjestö ja merkittävin työmme tehdään juuri tämänkaltaisissa humanitaarisissa kriiseissä. Suurin haasteemme on luoda mahdollisuuksia ja ratkaisuja palaaville pakolaisille. UNHCR on tällaisessa työssä vain yksi monista toimijoista ja maan jatkuva tuki onkin ensisijaisen tärkeää. Yhteistyö pakolaisryhmien kanssa niillä alueilla, joihin he asettuvat sekä välittömän paluun tukeminen ja yhteyden saaminen muihin yhteistyökumppaneihin ovat luultavasti suurimpia ja keskeisimpiä haasteita meille.