Ei ole montaa pohjoismaalaista, joilla olisi vastaava 30 vuoden kokemus kansainvälisestä humanitaarisesta työstä katastrofi- ja konfliktialueilla, kuin ruotsalaisella Margareta Wahlströmillä. Vuonna 2005 kun Wahlström oli Kaakkois-Aasian tsunamin seurauksena kenttätöissä alueella, päästiin kansainväliseen sopuun niin sanotusta Hyogon toimintaohjelmasta, jonka tarkoituksena on rajoittaa luonnononnettomuuksista syntyviä vahinkoja.
Vuonna 2008 YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon nimitti Wahlströmin ensimmäiseksi katastrofiriskien ennaltaehkäisystä vastaavaksi YK:n pääsihteerin erityisedustajaksi. Tässä tehtävässä hän on vastuussa Hyogon toimintaohjelman toimeenpanosta.
”Voin vakuuttaa, että vaikka en ollut Kobessa, vaan tsunamialueella Indonesian Acehissa, kun Kyogon ohjelma hyväksyttiin, niin tsunami loi sille aivan uudet mittasuhteet ja poliittisen sykäyksen. Suuri tragedia antoi sopimukselle voimaa ja kaikkien maiden huomion, mistä hyödymme yhä.”
Kuinka päädyit töihin YK:lle?
”Sain tilaisuuden työskennellä ruotsalaisessa yksityissektorin kehitysyhteistyöprojektissa Vietnamissa vuonna 1979, pian sodan loppumisen jälkeen. Kambodza oli samaan aikaan kriisissä ja punakhmerien kukistumisen jälkeen maahan perustettiin suuri YK-operaatio, josta sain töitä useaksi vuodeksi. Siellä ollessani tutustuin Punaiseen ristiin, he tarjosivat minulle töitä ja palasin Ruotsiin. Kambodzan aika teki minuun suuren vaikutuksen ja siksi Punaiselle ristille työskentely tuntui mielekkäältä.
Olin Punaisessa ristissä loppujen lopuksi 15 vuotta. Sen jälkeen päätin, että haluan tehdä töitä YK:lle. Ensimmäinen YK-työni Punaisen ristin jälkeen oli Afganistanissa talebanien kukistumisen jälkeen. Siihen aikaan koko kansainvälinen yhteisö puhalsi yhteen hiileen Afganistanin rauhan ja kehityksen mahdollistamiseksi. Kansainvälinen maiden välinen yhteistyö on mielestäni kiinnostavinta tässä työssä, ja sen instrumentti on YK.
Erityisesti nyt kun työskentelen niin pienessä organisaatiossa kuin UNISDR (YK:n katastrofiriskin vähentämisen tukitoimisto), kaikki mitä teemme voi tapahtua ainoastaan maiden ja järjestöjen yhteistyön avulla. Monen eri toimijan yhteistyö on ollut minulle tämän työn punainen lanka Punaisen ristin ajoista lähtien.
Maailmassa on paljon kriisejä, mutta olemme myös saaneet todistaa hyvinvoinnin valtavaa kasvua. Pitää keskittyä asioihin, jotka ovat kaikille yhteisiä. Esimerkiksi katastrofit eivät noudata rajoja ja niiden kustannukset koskevat meitä kaikkia.”
Onko Pohjoismailla mielestäsi jotain erityistä annettavaa katastrofityöhön?
”Pohjoismaat ovat olleet merkittävä poliittinen vaikuttaja ja investoija sekä olemme ajaneet yhteispohjoismaista kehitysmallia. En ole kuitenkaan varma onko meillä enää samaa painoarvoa kuin ennen.”
Mikä on ollut urasi suurin haaste tähän mennessä?
”Monella tapaa suurin haaste on se mitä teemme nyt. Katastrofitilanteessa rahoitusta ja näkyvyyttä on suhteellisen helppo saada, mutta katastrofien estämisen edistämiseen huomattavasti vaikeampaa. Pidän työstäni valtavasti, mutta samalla se tuntuu välillä täysin mahdottomalta, sillä katastrofien estämiseksi ei ole poliittista johtajuutta eikä tahtotilaa. Sen takia olen vauhdittaja, vastaan samoihin kysymyksiin ja yritän saada ihmiset ymmärtämään, että tämä työ on tärkeää ja positiivista kehitystä tapahtuu samalla luoden yhteistä verkostoa asian edistämiseksi.
Poliittisille johtajille katastrofien estäminen voi olla arvokasta työtä sekä oman julkikuvansa että yhteisen hyödyn kannalta. Esimerkiksi eräs filippiiniläinen kuvernööri panostaa huomattavasti katastrofityöhön, mutta ei puhu siitä paljoa julkisesti. Sen sijaan hän keskustelee kehitystavoitteista, koulutuksesta ja muista ihmisille tärkeistä aiheista samalla ymmärtäen, että mitään ei voida tavoittaa jos kaksi, kolme tai neljä taifuunia vuodessa maksaa yhteiskunnalle miljardeja dollareita. Hän panostaa kymmenen prosenttia vuotuisesta budjetistaan katastrofien ehkäisemiseen ja on innostanut muita kuvernöörejä tekemään samoin. Tämä on perustana jatkuvan taloudellisen kasvun saavuttamiselle.”
Mihin asioihin keskitytte vuonna 2013?
”On ymmärretty, että katastrofit maksavat liikaa maille ja yksilöille, mutta silti täytyy vielä ottaa suuri askel, jotta tämä johtaa todelliseen toimintaan. Siksi yksi tärkeä tehtävämme on parantaa tietoisuutta katastrofien taloudesta – kuinka paljon ne maksavat ja kenelle, ja millä instrumenteilla laskua voidaan pienentää. Suurimpaan osaan onnettomuuksista ja niiden aiheuttamista menetyksistä ihmisille, yhteisöille ja valtioille voidaan vaikuttaa. Vahinkoja – sekä ihmishenkiä että infrastruktuuria – voidaan vähentää esimerkiksi varoitusjärjestelmillä.
Toinen tärkeä asia on Hyogon ohjelman toimeenpano. Se hyväksyttiin ainoastaan kaksi viikkoa Kaakkois-Aasian tuhoisan tsunamin jälkeen, joten jokainen kokoukseen osallistunut oli vakuuttunut siitä, että tällaisten tuhojen ei voida antaa syntyä uudelleen.
Kuten jokainen muistanee, tsunami ei aiheuttanut tuhoja vain tapahtuma-alueella, vaan se vaikutti myös esimerkiksi Ruotsiin, Suomeen, Norjaan ja Saksaan, sillä alueella oli niin paljon turisteja näistä maista. Siksi katastrofit eivät ole paikallisia ongelmia tai vain yhden maan kontolla; ne koskevat kaikkia maita. Ne aiheuttavat myös taloudellisia tappioita, jotka nykypäivänä nousevat erittäin nopeasti. Kaikkialla. Katastrofit tappavat ihmisiä ja aiheuttavat poliittista ja yhteiskunnallista sekasortoa.
Meidän tehtävämme on esittää todisteita, mutta ennen kaikkea välittää viestiä: kaikki voivat tehdä jotain, ja paljon on jo tehty.”