Australian rannikon toisella puolen sijaitsee Itä-Timor, noin 15 400m2 kokoinen pieni maa. YK:n rauhanturvajoukot ovat olleet paikalla monta vuotta, mutta vuodenvaihteessa uusi ajanjakso pienen maan historiassa alkoi. UNRIC Nordic:illa oli onni saada haastatella UNMIT:in, eli YK:n Itä-Timorin rauhanturvaoperaation päällikön, Finn Reske-Nielsenin, joka on meidän tämän kuukauden pohjoismainen profiili. Olemme keskustelleet hänen 36 vuotta kestäneestä YK-urastaan, ja hänen tulevaisuudensuunnitelmistaan kun rauhanturvaoperaatiosta tulee historiaa.
CV:si on pitkä meriittilista eri saavutuksista YK:n lipun alla. Olet työskennellyt monissa maissa ja monissa eri tehtävissä. Milloin ja miksi päätit lähteä maailmalle YK:n palveluksessa?
Opiskeluaikanani Århusin yliopistossa työskentelin monta vuotta opintoassistenttina, joten olin oikeastaan kuvitellut kulkevani akateemista tietä. Mutta tunsin että minun oli kokeiltava jotakin muuta, jotakin ”käytännönläheisempää” jos niin voi sanoa, ennen kuin sitoutuisin tutkimuksen ja opettamisen maailmaan. Joten hain, ja sain, paikan nuorena asiantuntijana (JPO) UNHCR:n toimistosta Lusakasta, Sambiasta, vuoden 1977 alussa. Siihen aikaan eteläinen Afrikka oli yksi maailman polttopisteistä – oli postkolonialismin alkua, sisällissota Rhodesiassa (nykyinen Zimbabwe), apartheidiä Etelä-Afrikassa, ja tuhansia pakolaisia eri maista tällä alueella. Kaikki tämä oli niin dramaattista, jännittävää, haastavaa ja turhauttavaa yhdellä kertaa.
Mitä käytännön kokemusta sinulla oli mukanasi matkatavaroissa kun tulit Tanskasta konfliktipesäkkeisiin?
Tanskahan on suhteellisen tasapainoinen maa. Oli iso sokki saapua Lusakaan ja kokea miten köyhyys, sota ja sosiaaliset jännitteet voivat murentaa kokonaisen yhteiskunnan. Alussa minulla oli varmasti käsitys että ainakin jotkut Tanskassa opitut kokemukset voisivat olla hyödyksi myös kehitysmaissa. Tämä piti kyllä paikkaansa – tiettyyn pisteeseen asti. Jotkut perustavanlaatuiset, pohjoismaiset arvot kuten molemminpuolinen kunnioitus tai tasa-arvoisuus lain edessä olivat hyödynnettävissä. Mutta huomasin nopeasti että jokainen maa ja jokainen kulttuuri vaatii omat ratkaisunsa.
Miten käsittelet vaikeita tilanteita ja pidät jalat maassa?
Ensiksi täytyy yrittää ymmärtää itse konteksti johon on saapunut tai joutunut. Miksi tilanne on sellainen kuin se on? Vasta sen jälkeen voi kääriä hihat ja ruveta auttamaan. Mutta muistan selvästi miten olin pakolaisleirillä Lusakan pohjoispuolella heti yhden hyökkäyksen jälkeen joka jätti 200 kuollutta ja useita tuhansia loukkaantuneita jälkeensä. Se jätti jälkensä nuoreen opiskelijaan joka oli tottunut rauhallisiin, tanskalaisiin opintoihin ja mukaviin luentosaleihin Århusissa.
YK:n rauhanturvaoperaatio Itä-Timorissa päättyi 31. joulukuuta 2012. Mikä tulee olemaan maan suurin haaste?
Kovinkaan moni eurooppalainen ei ole kuullut Itä-Timorista. Maa oli Indonesian miehittämä 25 vuoden ajan, kunnes kansanäänestys vuonna 1999 avasi tien itsenäisyydelle. Itsenäisyyttä ei kuitenkaan saavutettu ilman suurta rauhattomuutta ja satoja kuolleita. Kun saavuin maahan vuonna 1999, maa näytti enemmän sotatantereelta ja yli puolet väestöstä oli paennut läheisille vuorille. Tänä päivänä on vaikea kuvitella miltä täällä näytti. Nyt meillä on vakaa poliittinen tilanne ja uusi, demokraattisesti valittu hallitus, kasvu on kymmenen prosentin luokkaa ja maassa voi matkustella vapaasti. Tulevaisuuden haasteena tulee olemaan köyhyyden vähentäminen. Itä-Timorilla on suuria rikkauksia öljyn ja kaasun muodossa, mutta on vielä pitkä tie edessä ennen kuin tavalliset kansalaiset pääsevät nauttimaan näistä resursseista. Terveydenhuolto on kaukana tyydyttävästä ja lasten aliravitsemus on maailman korkeimpia.
Onko pohjoismailla mitään esimerkkiä annettavana kun Itä-Timor jatkaa yhteiskuntansa rakentamista ja kehittämistä?
Itä-Timor on jo ottanut mallia pohjoismaista. Sen öljyvarojen hallinta on melkein suora kopio norjalaisten systeemistä. Maa on myös rakentanut demokratian joka monessa suhteessa muistuttaa pohjoismaita, mutta kestää aikansa ennen kuin demokratian todelliset arvot ja normit löytävät tiensä jokapäiväiseen elämään.
Mikä on roolisi Itä-Timorissa nykyisessä operaation päätösvaiheessa, eli maaliskuuhunn 2013 asti?
Viime heinäkuusta alkaen olemme keskittyneet operaation päättymiseen jotta perääntyminen sujuisi mahdollisimman kivuttomalla tavalla. Tulemme sulkemaan monia konttoreita ja olemme lähettäneet kotiin jo n. 3000 henkeä. Tulemme myös luovuttamaan suuri osa materiaalistamme paikallishallinnolle ja poliisille, kuten autoja, tietokoneita ja kommunikaatiovälineitä. YK:n kehitysorganisaatiot kuten UNDP ja UNICEF jäävät Itä-Timoriin vielä vuosiksi, joten perinteinen tekninen tuki tulee jatkumaan.
Mitä tapahtuu tämän jälkeen? Tuleeko sinulla olemaan rooli YK:ssa vielä Itä-Timorin jälkeen?
Olen ollut YK:n palveluksessa kohta 36 vuotta ja on tullut aika palata Tanskaan. Olemme juuri ostaneet talon Aalborgista, jonne haluamme nyt asettua. Toivon tietenkin että kokemukseni ja asiantuntemukseni ovat vielä hyödyksi tanskalaisessa kontekstissa, tavalla tai toisella. Ja jos nyt YK:n pääsihteeri sattuisi pyytämään palveluksiani jossakin toisessa maassa tai maanosassa, olen tietenkin käytettävissä.