Maailman ruokaohjelma varoittaa pahenevasta ruokapulasta väkivallan jatkuessa Syyriassa

shortage

shortage

9.1.2013 Maailman ruokaohjelma (World Food Programme WFP) on varoittanut, että humanitaarisen avun ja erityisesti ruoka-avun tarve kasvaa Syyriassa ja ympäri sodan runtelemaa maata kärsitään vakavista leivän ja polttoaineen puutteista.

“WFP ei kykene vastaamaan avuntarpeeseen, sillä meillä ei ole tarpeeksi kumppaneita ja lisäksi meillä on vaikeuksia saavuttaa kaikkein pahiten kärsineitä alueita” Maailman ruokaohjelman edustaja Elizabeth Byrs kertoi lehdistötilaisuudessa Genevessä. ”Taistelualueilla ruuan hinta on raporttien mukaan kaksinkertaistunut ja myös ruuanlaittoon tarvittavasta kaasusta on pulaa” hän sanoi.

Byrs kertoi ruokaohjelman tavoittavan avustustarvikkeillaan noin 1,5 miljoonaa ihmistä kuukausittain ja arvio, että kaiken kaikkiaan 2,5 miljoonaa ihmistä on ruoka-avun tarpeessa. Yli 60 000 ihmistä, joista suurin osa on siviilejä, on kuollut presidentti Bashar al-Assadin vastaisen kansannousun alettua lähes kaksi vuotta sitten ja viime kuukausien aikana konflikti on eskaloitunut entisestään.

YK:n arvioiden mukaan humanitaarista apua tarvitsevien ihmisten määrä on nelinkertaistunut miljoonasta neljään miljoonan vuoden 2012 maaliskuun ja joulukuun välisenä aikana. Jopa miljoona Syyrian pakolaista tarvitsee apua vuoden 2013 ensimmäisellä puoliskolla. Suurin osa pakolaisista on asettunut Syyrian naapurimaihin Jordaniaan, Irakiin, Libanoniin, Turkkiin ja Egyptiin.

Esimerkiksi Aleppon kaupungissa enemmistö ihmisistä on riippuvaisia leipomoista, joissa leivän kilohinta, jos leipää ylipäätänsä on tarjolla, on noussut 250 Syyrian puntaan. Hinta on WFP:n mukaan korkein koko maassa ja 40–50 % korkeampi kuin muilla alueilla. Ennen konfliktin alkua valtion tukema leipä maksoi 15 Syyrian puntaa ja tuesta riippumaton leipä noin 45 puntaa.

Raporttien mukaan lähes kaikkialla maassa on pulaa vehnäjauhoista, sillä suurin osa valtion myllyistä sijaitsee Aleppon läheisyydessä ja taisteluiden jatkuessa myllyt ovat tuhoutuneet. Myös polttoaineen jakelussa on ongelmia tiesulkujen ja alueiden vaikean saavutettavuuden vuoksi.

Puhuessaan toimittajille Byrs korosti, että WFP on kerännyt 117 miljoonaa dollaria Syyrian toimintaansa varten, mutta järjestö tarvitsee edelleen 136 miljoonaa dollaria pystyäkseen jatkamaan 1,5 miljoonan ihmisen ruokkimista tämän vuoden kesäkuuhun saakka.