Maailman terveysjärjestö: Malissa ei enää ebolaa

UN Photo/Martine Perret

UN Photo/Martine Perret

21.1..2015 – Mali on julistettu ebolasta vapaaksi, ja kolme eniten kärsinyttä maata (Guinea, Liberia ja Sierra Leone) ovat kaikki raportoineet vähemmän uusia tapauksia viikon aikana kuin kuukausiin.

”Vahva kansallinen johtajuus yhdessä paikallisyhteisöiden osallistumisen ja kansainvälisen tuen kanssa ovat vähentäneet uusien tapausten määrää monissa paikoissa”, sanoi pääsihteeri Ban Ki-moon YK:n yleiskokouksen epävirallisessa ebolatapaamisessa eilen. ”Vaivannäkömme on opettanut meille, että meidän täytyy reagoida alueellisesti välttääksemme uudet tartunnat.”

Guinea raportoi vähiten uusia viikoittaisia tapauksia sitten viime vuoden elokuun 17. päivän. Liberiassa ei löydetty yhtään uutta tapausta viikon kaksi viimeisenä kahtena päivänä. Sierra Leonessa puolestaan on löydetty vähiten uusia tapauksia sitten viime vuoden elokuun viimeisen päivän.

Kasvavasta optimismista ja kansainvälisen yhteisön valtavasta tuesta huolimatta pääsihteeri kehottaa varovaisuuteen huomauttaen ebolan olevan yhä muuttuvainen ja pelottava vastustaja. Tauti on yhä elinvoimainen osilla Länsi-Afrikkaa, ja etenkin Sierra Leonen länsiosissa uusia tartuntoja löydetään paljon.

Samaan aikaan Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan Mali on päässyt eroon ebolasta, koska uusia tapauksia ei ole löydetty 42 päivään.

”Epidemia on opettanut meille, ettemme voi tuudittautua itsetyytyväisyyteen”, sanoi Ban Ki-moon. ”Resursseja tarvitaan yhä asianmukaisen reagoinnin varmistamiseksi, tartuntaketjujen valvomiseksi ja epidemian pysäyttämiseksi kokonaan.”

Ban Ki-moon varoitti ebolan vastaiseen työhön omistetun Trust Fund-säätiönsä tyhjentyneen ”prioriteettiaukkojen täyttämiseksi”, ja kehotti jäsenmaita ylläpitämään jo saavutettuja tuloksia epidemian pysäyttämisessä.

Samanaikaisesti myös epidemian pysäyttämisen jälkeisiä toimenpiteitä täytyy harkita taudin heikentämien yhteisöjen elvyttämiseksi. ”Virus on vahingoittanut yhteiskuntien rakenteita. Sitä miten ihmiset elävät, rakastavat, kuolevat ja pitävät huolta rakkaistaan näiden viimeisinä hetkinään.”

Lue lisää: 

Tarvitsemme lisää ihmisiä kentälle, nyt!

Malaria kylvää kuolemaa ebolan varjossa

Musiikki ja sosiaalinen media auttavat pysäyttämään Ebolan