Tällä viikolla Istanbulissa maailman johtajilla on mahdollisuus tappaa kaksi kärpästä yhdellä iskulla: puhaltaa uutta eloa pitkän aikavälin taloudelliseen elpymiseen ja täyttää pitkäaikaiset tavoitteet köyhyyden, nälänhädän ja sairauksien vähentämiseksi maailman 48:ssa vähiten kehittyneessä maassa (LDC- least developed countries).
Tällä kirjavalla joukolla valtioita, joista 33 sijaitsee Afrikassa, 14 Aasiassa ja Oseaniassa, ja yksi (Haiti) läntisellä pallonpuoliskolla, on yksi yhteinen halu: osallistua enemmän globaaliin talouteen. Viimeisen vuosikymmenen aikana, LDC -maiden vienti on noussut viiden kertoimella ja heidän osuutensa maailmankaupasta on kaksinkertaistunut. Mutta vaikka LDC- maissa asuu 12 % prosenttia maailman väestöstä, eli noin 900 miljoonaa ihmistä, niin he tuottavat yhdessä vain yhden prosentin maailman viennistä ja saavat alle kaksi prosenttia globaaleista sijoituksista.
Sijoittaminen LDC -maihin tarjoaa laajan, ja lähestulkoon hyödyntämättömän mahdollisuuden, tarjota paljon tarvittua virikettä globaaliin taloudelliseen elpymiseen, ilman merkittävää kuormitusta kehittyneiden maiden taseisiin. G-20 – maiden johtajat tunnustivat tämän viime vuonna kokouksessaan Soulissa.
Viime vuosina yli puolet LDC – maista ovat kasvaneet jatkuvasti, kasvu on perustunut hyödykkeiden kysyntään, talouden perusrakenteiden monipuolistumiseen tai tuottavampiin alueellisiin kumppanuuksiin. Nepal, joka on tällä hetkellä LDC – maiden puheenjohtajamaa, on tyypillinen esimerkki monien muitten LDC – maiden tavoin siitä, kuinka työskennellään olennaisten sosiaalisten palveluitten parantamiseksi, kannustetaan kattavaan ja läpinäkyvään hallinnointiin, ja kuinka tarjotaan tehokas ympäristö liiketoiminnan harjoittamiseen 2000-luvulla.
Mutta LDC – maat eivät pysty välttelemään haavoittuvaisuuttaan helposti. Etenkin ilmastonmuutos on vakava haaste näille maille. Vaikka LDC – maiden kasvihuonepäästöt ovat pienimpiä, verrattuna mihinkään toiseen maaryhmään, niin ilmastonmuutos uhkaa heidän maatalouksiaan enemmän kuin muita maita. Monet ovat alttiita aavikoitumiselle tai niitä uhkaa meren pinnan nouseminen ja trooppiset myrskyt. Toiset, kuten Nepal, ovat riippuvaisia jäätiköiden virtauksista.
Ruuan hinnan nousu on myös selkeä testi. Suurin osa LDC – maista on ruuan nettotuojia. Puolet heidän väestöstään elää äärimmäisessä köyhyydessä. Yksi ihminen kolmesta on aliravittu. Maatalouden kapasiteetti on alhainen. Toisaalta, laajat vajaakäytössä olevat peltoalat tarjoavat merkittäviä mahdollisuuksia maailman satojen lisäämiseen: parantamalla ravitsemuksen turvallisuutta kotona ja lieventämällä elintarvikkeiden hintojen inflaatiota, joka – kuten olemme jo nähneet – on maailmanlaajuinen uhka sosiaaliselle ja poliittiselle turvallisuudelle.
Suurin osa toimenpiteistä, joista maat, jotka ovat osallistumassa YK:n neljänteen LDC – konferenssiin, ovat neuvottelemassa, on maailman valtioiden mahdollisuuksien rajoissa. Kehitysapu pohjoisesta on ollut anteliasta ja se on noussut viimeisen vuosikymmenen aikana. Toivomme, että tämä trendi jatkuu vastaisuudessakin. Ainoastaan yksi neljännes virallisesta kehitysavusta menee LDC – maille, joten avun määrää heille voisi lisätä. Tämä tuottaisi huomattavia sijoitusten tuottoja kaikille osapuolille. Sillä voitaisiin parantaa perusinfrastruktuuria, kouluttaa ihmisiä ja varmistaa mukautetun osaamisen siirtyminen. Kaikki nämä asiat ovat tärkeitä tekijöitä houkuteltaessa ulkomaista suoraa sijoittamista. Istanbulissa järjestettävän LDC- konferenssin pääpaino tulee olemaan tuottavan kapasiteetin rakentamisessa.
Haluaisimme myös nähdä enemmän kannustimia sijoittajille, jotka haluavat päästä mukaan heti alusta saakka talouksiin, jotka käyttävät perustanaan arvostettuja perushyödykkeitä monipuolisuuden perustana. Tähän kuuluu kaupan esteiden alasajo vähiten kehittyneiden maiden viennistä ja velvoitteiden, jotka on kirjattu Monterreyn konsensukseen ja Dohan julistukseen rahoituksesta ja kehityksestä, täyttämistä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että 100 prosenttisella verovapaalla ja kiintiövapaalla pääsyllä markkinoille, olisi vain laiminlyövä vaikutus kotimaisiin tuottajiin emomaissa, mutta se voisi tuoda merkittävää hyötyä LDC – maille. Yhtälailla LDC – maiden velkojen helpottaminen vapauttaisi resursseja infrastruktuurin parantamiseen ja tuotantokapasiteettiin.
Yksi kehityssuunta, joka antaa meille uutta toivoa, on Etelän roolin maailmanlaajuinen kasvu. Tilastot YK:n kaupan ja kehityksen konferenssista osoittavat, että kehittyvien talouksien yhtiöt korottivat suorien sijoitusten määrää ennätyslukemiin vuonna 2010. Iso osa niistä sijoituksista menee LDC – maille. Yhdistettynä kasvavaan kauppaan ja avustamiseen, valtiot kuten Intia, Brasilia, Kiina, Etelä-Afrikka ja Turkki toimivat uusina roolimalleina LDC – maille Etelä-etelä-yhteistyössä.
Omalta osaltaan LDC – maat työskentelevät kovasti voittaakseen erilaisia sosiaalisia, taloudellisia ja ympäristöhaasteita, joita ne kohtaavat, jotta ne voisivat seurata suurien kehittyvien talouksien jalanjäljissä, jotka ovat pärjänneet niin hyvin viime vuosikymmeninä, muun muassa aloittamalla poliittisia ja taloudellisia reformeja. Vain tarjoamalla näille maille kokonaisvaltaisemman roolin maailmantaloudessa, voimme saada alulle ne tarpeelliset taloudelliset virtaukset, jotka kantavat usein epävakaita valtioita kohti turvallisuutta ja pysyvyyttä, jota koko maailma tarvitsee.
Sijoittamalla LDC – maihin, kaikki voittavat; perinteiset lahjoittajat, kehittyvät taloudet, yksityinen sektori ja mikä tärkeintä, lähes miljardi ihmistä, jotka ansaitsevat oikeuden nauttia sosiaalisesta kehityksestä ja paremmasta elintasosta. Mahdollisuus muutokseen tarjoutuu Istanbulissa 9. toukokuuta, käytetään se hyväksemme.
Abdullah Gül, Turkin tasavallan presidentti
Jhala Nath Khanal, Nepalin demokraattisen liittotasavallan pääministeri
Ban Ki-moon, Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri
Voit lukea lisää LDC – maista täältä.