Nansen-pakolaispalkinnon saaja tuo tietoa ja toivoa kotinsa jättäneille somaleille

nansen

nansen

18. syyskuuna 2012 Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö (UNHCR) ilmoitti eilen myöntävänsä vuoden 2012 arvostetun Nansen-pakolaispalkinnon Hawa Aden Mohamedille.

Aden Mohammed palkittiin humanitaarisesta avustustyöstään somalialaisia pakolaistyttöjen- ja naisten hyväksi. Aden Mohamed on tehnyt työtään erittäin vaikeissa olosuhteissa maassa, joka on kärsinyt vuosikymmeniä väkivallasta, konflikteista ja ihmisoikeusrikkomuksista.

 Aden Mohammed itse on entinen pakolainen, joka päätti palata sodan runtelemaan kotimaahansa vuonna 1995 ja aloitti koulutusohjelman avustaakseen ihmisiä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa konfliktien ja jatkuvien kuivuuksien vuoksi.
YK:n pakolaisjärjestö korosti Aden Mohamedin humanitaarista työtä, jota hän on tehnyt perustamassaan ja johtamassaan Galkayon rauhan ja kehityksen koulutuskeskuksessa Puntmaassa, Somalian koilisosassa.

Yli 215 000 ihmistä tavoittanut keskus tarjoaa toisen asteen koulutusta ja ammattikoulutusta, jotta naiset ja tytöt voivat ansaita oman elantonsa ja vaikuttaa tulevaisuuteensa sekä rooliinsa somalialaisessa yhteiskunnassa.

”Ilman koulutusta ihminen on tietämätön niin monista asioista ”Hawa Aden Mohammed sanoi tuoreessa haastattelussa. ”Ilman koulutusta, ihminen ei ole oikeastaan olemassa – fyysisesti kyllä, mutta ei henkisesti eikä emotionaalisesti”.

Paikalliset asukkaat olivat aluksi epäluuloisia Hawa Aden Mohamedin aikeista. ”Moskeija puhui meistä ja väitti että olimme paholaisia, mutta me vain vaikenimme”, hän kertoi. ”Asiat rauhoittuivat, kun he näkivät miten monta, lähes 250 naista, osallistui aikuisopetukseen. Me olimme rakentaneet yhteensä 12 koulua.”

Vuonna 1949 syntynyt ”Mama Hawa” menetti sisarensa Fatouman, kun tämä ympärileikattiin noin seitsemän vuotiaana ja kuoli pian sen jälkeen tulehduksen vuoksi. Heidän tätinsä, joka järjesti ympärileikkauksen, ei tiennyt mistään muusta toimintatavasta. ”Sana miksi ei ollut käytössä” Aden Mohamed kertoi.

”Mama Hawa” jatkoi opiskelua Mogadishussa ja vietti kahdeksan vuotta Intiassa saadakseen tutkinnon ravitsemustieteestä ja lasten kehityksestä. Hän palasi kotiin työskennelläkseen naisten koulutuksesta vastaavan osaston johtajana Somalian opetusministeriössä ja myöhemmin hän perusti vaatealan yrityksen yhden sisarensa kanssa.

Kun sotilasdiktaattori Siad Barre syöstiin vallasta vuonna 1991, Aden Mohamed pakeni Kismayoon, Somalian eteläiseen satamakaupunkiin ja sieltä Keniaan. Hän muutti Kanadaan perheenyhdistämisohjelman kautta, mutta hänen sydämensä oli yhä Somaliassa.

Kun Aden Mohamed palasi kotimaahansa vuonna 1995, hän perusti naisten koulutuskeskuksen Kismayoon. Muutamaa vuotta myöhemmin hän pakeni jälleen, kun kilpailevat sotilasjoukot tekivät kaupungista taistelutantereen. ”Pakenin jopa ilman lasejani. Jätin ne jälkeeni, jätin kaiken jälkeeni” hän muistelee.

Hän palasi maanpaosta toisen kerran vuonna 1999 ja asettui Galkayoon, sillä hänen miehensä työskenteli läheisessä tutkimuslaitoksessa.
Poliittisen tilanteen parantuessa hieman “Mama Hawa” työryhmineen opettaa tytöille uutta perustuslakia, jotta he olisivat tietoisia omista oikeuksistaan.

”Koulutus ei lopu koskaan” hän sanoo. ”Joka päivä näkee jotain uutta. Itse en ole niin hyvin koulutettu, joten en voi tietää kaikkea. Koulutus on ikuisesti jatkuva oppimisprosessi, koulutus on kaikki kaikessa.”

Vuosittain lokakuussa jaettava Nansen-pakolaispalkinto on saanut nimensä Fridtjof Nansenin (1861-1930) mukaan. Nansen oli norjalainen napatutkija ja hyväntekijä, jonka YK:n edeltäjä Kansainliitto nimesi vuonna 1921 ensimmäiseksi pakolaiskomissaariksi.

Nansen-palkinto – mitali ja 100 000 yhdysvaltain dollaria – myönnetään henkilölle tai ryhmälle, joka on tehnyt merkittävää työtä pakolaisten hyväksi.