PÄÄSIHTEERIN VIESTI AFRIKKA-PÄIVÄNÄ

Vuosittainen Afrikka-päivän viettäminen tarjoaa mahdollisuuden pohtia Afrikan tulevaisuutta ja ahdinkoa.

Afrikan unioni jatkaa työtään vahvistaakseen instituutiotaan, jotka pyrkivät konfliktien ennalta ehkäisyyn, ratkaisemiseen sekä hallintaan. Demokratian vahvistaminen on saanut lisää painoarvoa, kun monet maat ovat onnistuneet siirtämään vallan avoimien vaalien kautta. NEPAD-kumppanuusjärjestelmä (New Partnership for Africa’s Development) on lähtenyt hyvään vauhtiin ja edistystä on tapahtunut useissa ohjelmissa, kuten Afrikan valtioiden vertaisarviointimekanismissa (APRM), johon 25 maata on liittynyt vapaaehtoisesti.

Silti suuri osa Afrikasta, etenkin Saharan eteläpuolinen Afrikka, kärsii edelleen väkivaltaisista konflikteista, äärimmäisestä köyhyydestä sekä sairauksista. Darfurissa iskut jatkuvat ja ihmisryhmät siirtyvät edelleen. Ainakin 2,6 miljoonaa ihmistä on pikaisen hätäavun tarpeessa. Aivan liian monissa maissa köyhyys ja sairaudet, varsinkin HIV/AIDS, aiheuttavat laajaa kärsimystä. Köyhyys ja sairaudet ovat takaisku vaikeuksien kautta saavutetulle kehitykselle. Afrikka jää muista kehitysmaista jälkeen vuosituhattavoitteissa.

Vuosi 2005 voi olla ratkaiseva vuosi Afrikalle. Syyskuussa maailman johtajat kokoontuvat YK:n huippukokoukseen arvioimaan vuosituhattavoitteiden toteutumista. Huippukokoukselta odotetaan päätöksiä sekä rohkeaa toimintaa Afrikan erityistarpeiden täyttämiseksi. YK:n jäsenmaille esittelmässäni In Larger Freedom –raportissa on kattavia suosituksia afrikkalaisten auttamiseksi turvallisuuden, kehityksen ja ihmisoikeuksien turvaamisessa. Kaksi YK:n tilaamaa raporttia, joista toinen käsittelee vuosituhatprojektia ja toinen korkean paneelin raportti maailmanlaajuisia uhkia, haasteita ja muutoksia, sekä Yhdistyneen kuningaskunnan Afrikka-komissiota koskeva raportti ovat synnyttäneet käytännöllisiä ehdotuksia. Kesäkuussa järjestettävä kehitykseen investoimista koskeva yleiskokouksen tapaaminen, G8-maiden huippukokous heinäkuussa ja syyskuun huippukokous ovat tärkeä mahdollisuus kerätä Afrikan kehitykselle kansainvälistä tukea.

Tänään Afrikka-päivänä haluan painottaa YK:n tukevan Afrikan unionin työtä sekä afrikkalaisten miesten, naisten ja lasten ponnisteluja rakentaa tulevaisuuttaan kohti laajempaa vapautta.