Pääsihteerin viestin kansainvälisenä päivänä otsonikerroksen suojaamiseksi

Markkinoiden kuohunta, laskusuhdanteet ja puheet lamasta ovat historiallisesti tarkoittaneet kovia aikoja ympäristölle. Sellaisina aikoina maapallon suojeleminen on usein nähty ylellisyytenä sekä taakkana talouden toipumiselle ja kehittymiselle. Otsonikerros, jonka suojaamista juhlimme tänään, osoittaa, että tällainen ajattelutapa on pelkkä myytti.

Ratkaisevat, monenkeskiset toimet ympäristön hyväksi voivat tuoda laajoja terveydellisiä, sosiaalisia ja taloudellisia hyötyjä. Montrealin pöytäkirja otsonikerrosta heikentävistä aineista, jonka tarkoitus on tukea toimiamme maapallon herkän suojakilven suojelussa, avustaa myös ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä, sillä monet kontrolloiduista kemikaaleista vaikuttavat myös ilmaston lämpenemiseen. Sopimuksessa on määritelty, että CFC-yhdisteiden – aiemmin yleinen aine esimerkiksi jääkaapeissa – käyttö lopetetaan. Nyt on myös päätetty saada HCHC-yhdisteiden käyttö loppumaan. Näin sopimus on tuonut kaksi hyötyä yhdellä kertaa. Toivon, että hallitukset katsovat tuloksia ja tuntevat olonsa valtuutetuiksi toimimaan erilaisten ympäristöhaasteiden parissa – eikä ainoastaan hyvinä aikoina. Toimintaan tulisi kuulua monenkeskisten ympäristösopimusten luonnollisten synergioiden tutkiminen.    

Valtiot kokoontuvat ensi vuonna Kööpenhaminassa tärkeään YK:n ilmastosopimus -tapaamiseen. Tavoitteemme täytyy olla uusi sopimus, jonka puitteissa voimme tasapainottaa kasvihuonekaasujen määrää ilmakehässä. Lisäksi sopimuksen tulisi tuottaa varoja maille, joiden tarvitsee sopeutua ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Tällainen sopimus paitsi edustaisi kehitystä yhdessä aikamme suurimmista haasteista, myös auttaisi taistelemaan urbaania ilmansaastumista, metsien häviämistä, biodiversiteetin vähenemistä ja muita vaaroja vastaan.

Vuosikymmeniä kestäneen kemikaalihyökkäyksen jälkeen voi kulua toiset 50 vuotta, että otsonikerros palautuu täysin. Kuten Montrealin sopimus on opettanut meille, tuhotessamme ympäristöämme tarpeeksi, on sen parantaminen pitkä prosessi, ei nopea korjausliike. Sopimuksen tärkein opetus on kuitenkin se, että toimimalla yhden haasteen eteen autamme myös monia muita ongelmia. Jatkuva kehitys sekä mahdollisuus uuteen läpimurtoon Kööpenhaminan tai muun kokouksen avulla auttaisivat myös vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa. Tänä kansainvälisenä päivänä sitoutukaamme siihen, että etsimme uusia monenkeskisiä mahdollisuuksia ja että teemme parhaamme tulevaisuuden ”vihreä talouden” puolesta jo tänään.