Pääsihteerin viesti maailman vesipäivänä

alt

YHDISTYNEET KANSAKUNNAT

alt 

PÄÄSIHTEERI

VIESTI MAAILMAN VESIPÄIVÄNÄ

22. maaliskuuta 2011

Kun maailma hahmottelee kestävämpää tulevaisuutta, veden, ruuan ja energian kriittinen vuorovaikutus on yksi suurimmista kohtaamistamme haasteista. Ilman vettä ihmisillä ei ole arvokkuutta eikä mahdollisuutta karata köyhyydestä. Silti vuosituhattavoitteista se, joka kohdistuu veteen ja sanitaatioon, on yksi niistä tavoitteista, joiden toteuttamisessa monilla mailla on eniten vaikeuksia.

Hieman yli sukupolven kuluttua noin 60 prosenttia maapallon väestöstä asuu kaupungeissa. Suurin osa tästä kaupunkiväestöstä tulee asumaan kehitysmaiden kaupunkien slummeissa ja luvattomissa asutuksissa.  Tämän vuoden vesipäivän teema – “Vettä kaupungeille” – korostaa joitakin urbaanin tulevaisuuden suurimmista haasteista.

Kaupungistuminen antaa mahdollisuuden tehokkaampaan vesihallintoon ja veden ja sanitaation parempaan saatavuuteen. Samalla ongelmat usein kärjistyvät kaupungeissa, ja ne kehittyvät nopeammin kuin me ehdimme kehittää niihin ratkaisuja.

Viimeisen vuosikymmenen aikana niiden kaupunkiasukkaiden lukumäärä, joilla ei ole vesihanaa kodissaan tai kodin välittömässä läheisyydessä, on noussut noin 114 miljoonalla. Niiden lukumäärä, joilla ei ole yksinkertaisimpiakaan viemäröintipalveluja, on noussut noin 134 miljoonalla. Tällä 20 prosentin nousulla on hyvin vahingollinen vaikutus ihmisten terveyteen ja taloudelliseen tuottavuuteen: ihmiset ovat sairaita eivätkä pysty tekemään töitä.   

Veteen liittyvät haasteet eivät liity vain veden saatavuuteen. Monessa maassa tytöt joutuvat lopettamaan koulun kesken puuttuvien viemäröintipalveluiden takia ja naiset joutuvat ahdistelun tai hyökkäysten kohteeksi kun he kantavat vettä tai käyvät julkisessa käymälässä.   Tämän lisäksi köyhimmät ja haavoittuvimmat yhteisön jäsenet joutuvat usein ostamaan vettä epävirallisilta myyjiltä hintoihin, joiden arvioidaan olevan 20 – 100 prosenttia korkeampia kuin ne, jotka heidän rikkaammat naapurinsa maksavat, sillä he saavat kaupungin vesijohtovettä koteihinsa. Tilanne ei ole vain kestämätön, vaan myös mahdoton hyväksyä.

Vesiongelmat ovat keskeisessä osassa YK:n kestävän kehityksen konferenssissa Rio de Janeirossa 2012 – Rio + 20. Korkean tason kestävän kehityksen paneelini ja UN-Water tutkivat millä tavoin me voimme ratkaista veteen, energiaan ja elintarviketurvallisuuteen liittyvät ongelmat, ja samalla vähentää köyhyyttä ja eriarvoisuutta, luoda työpaikkoja ja minimoida ilmastonmuutoksen ja ympäristökuormituksen riskejä.