11.4.2013 (Johannesburg/IRIN) – Useassa Euroopan maassa on dokumentoitu tapauksia, joissa turvapaikanhakijoita on palautettu lähtömaahansa väkivaltaa apuna käyttäen. Talouskriisin seurauksena sympatia turvapaikanhakijoita kohtaan on laskenut, ja julkinen tai poliittinen tahto varmistaa turvapaikatta jääneiden humaanilla tavalla käännyttäminen on ollut vähäistä.
Euroopan parlamentti asetti vuonna 2008 direktiivin, jonka mukaan jäsenmaiden tulee aktiivisesti ja tehokkaasti seurata turvapaikanhakijoiden ja laittomien oleskelijoiden palauttamista. Seurantajärjestelmä on toiminnassa tai käyttöönottovaiheessa suurimmassa osassa maita, mutta niiden taso vaihtelee paljon muun muassa seurannan toteuttajan ja seurattavien asioiden osalta.
Esimerkiksi Hollannissa, jossa väkivaltaa palautuksissa raportoidaan harvoin, pakkopalautuksia valvotaan koko palautusprosessin ajan itsenäisen komission toimesta, kun taas Ranskassa seurantaa tapahtuu vain palautusta edeltävässä vaiheessa ja tilanteissa, joissa palautus on ”epäonnistunut”.
Iso-Britanniassa, josta palautettiin vuonna 2012 yli 40 000 ihmistä pakolla tai vapaaehtoisesti, kansalaisyhteiskunta ja tiedotusvälineet ovat jo vuosien ajan raportoineet maan rajaviranomaisten palkkaamien yksityisten vartijoiden liiallisesta voimankäytöstä. Maassa ei ole käytössä seurantajärjestelmää.
Vuonna 2010 angolalainen turvapaikanhakija Jimmy Mubenga, joka oli asunut Iso-Britanniassa perheensä kanssa 16 vuotta, kuoli vartijoiden pidätellessä häntä palautusta toimeenpantaessa. Palautuslennolla olleet todistajat sanoivat kuulleensa Mubengan valittaneen, että hän ei pysty hengittämään. Silti heinäkuussa 2012 oikeuslaitos päätti, että syytteitä vartiointiyritys G4S:lle tai sen vartijoille ei voida nostaa riittämättömien todisteiden takia.
Useimmat väkivaltatapaukset tulevat esille vain kun palautusta ei onnistuta viemään loppuun. Tällaisissakin tapauksissa uhrilla on harvoin mahdollisuus tehdä valitus kohtelustaan. ”Kun ihmisiä loukkaantuu pakkopalautuksissa, uusi palautus saatetaan toimeenpanna lähes välittömästi uhrien ollessa vielä heikkoja ja aikaa lääketieteellisten todisteiden saamiseen ei ole”, sanoi pidätettyjen oikeuksiin keskittyvän Medical Justice -järjestön Emma Mlotshwa. ”Palautettavia ei aina haastatella, valvontakameroiden kuvamateriaalia katoaa ja vammoja ei kuvata.”