Palestiina taistelee itsemääräämisoikeudestaan

Photo: UN Photo/Shareef Sarhan

Photo: UN Photo/Shareef Sarhan

29.11.2013 – Lähi-idän kriisi on jatkunut vuosikymmeniä, eikä ratkaisua ole näköpiirissä. YK viettää tänään kansainvälistä päivää solidaarisuuden osoittamiseksi Palestiinan kansalle.

YK:n yleiskokous on hyväksynyt palestiinalaisten oikeuden itsehallintoon, kansalliseen itsenäisyyteen ja suvereniteettiin. Samoin palestiinalaisilla on oikeus palata koteihinsa ja vaatia takaisin heiltä riistettyä omaisuutta. Nämä oikeudet eivät ole kuitenkaan vielä toteutuneet.

YK:n yleiskokous on julistanut vuoden 2014 kansainväliseksi vuodeksi solidaarisuuden osoittamiseksi Palestiinan kansalle.

26.11 järjestetyssä äänestyksessä 110 jäsenvaltiota äänesti teemavuoden puolesta ja 7 vastaan. Ehdotusta vastustivat Australia, Kanada, Mikronesia, Israel, Marshall-saaret, Palau ja Yhdysvallat.

Yhdysvaltojen edustaja ilmaisi huolensa lukuisista päätöslauselmista, jotka kritisoivat yksipuolisesti Israelia. Yhdysvaltojen mukaan kaikilla osapuolilla on vastuu konfliktin lopettamisesta ja edustaja ilmaisi pettymyksensä yleiskokouksen syytettyä vain Israelia.

Lähi-idän tilanne ei ole kehittynyt toivotulla tavalla Palestiinan saatua tarkkailijastatuksen YK:ssa vuonna 2012. Väkivalta, köyhyys ja pula elintarvikkeista vaivaavat yhä aluetta.

Viimeksi tällä viikolla YK:n edustaja ilmaisi huolensa Palestiinan tilanteesta. Polttoainepulan pelätään johtavan jopa humanitaariseen katastrofiin.