Puoli miljoonaa naista Euroopassa on sukupuolielinten silpomisen uhreja. Luku vastaa kahden pohjoismaisen pääkaupungin, Kööpenhaminan ja Oslon, naisasukkaiden määrää. Jo silvotun puolen miljoonan lisäksi 180 000 naista kohtaa silpomisen uhan vuosittain.
8. maaliskuuta vietetyn kansainvälisen naistenpäivän teemana oli naisiin kohdistuvan väkivallan lopettaminen, ja sukupuolielinten silpominen nostettiin puheenaiheeksi sen ollessa yksi vakavimmista ja väkivaltaisimmista naisten ja tyttöjen hyväksikäytön muodoista.
Sukupuolielinten silpomisella (Female Genital Mutilation = FGM) on neljä yleistä muotoa, joista vakavin on infibulaatio, jossa tytön ulkoiset sukupuolielimet käytännössä poistetaan. Perinteisesti leikkaus tehdään rautalevyllä tai veitsellä, jonka jälkeen haava ommellaan kiinni. Puudutusta ei käytetä ja desinfiointi ei ole perusteellista.
Miksi länsimaissa kasvaneet tytöt suostuvat silvottaviksi? Belgialainen aiheeseen erikoistunut lääkäri Els Leye selittää: ”Ensimmäiseksi meidän täytyy muistaa, että tyttöjen vanhemmat ja muut perheenjäsenet saattavat kertoa, että kyseessä on suuri naiseksi tulemisen juhla. Sitä pidetään tietyn iän saavuttamisen kunnioittamisena, eikä kivuliaana ja traumaattisena operaationa. Toiseksi, kuten usein lasten hyväksikäyttötapauksissa, lapset eivät halua kannella vanhemmistaan.” Näiden syiden takia tietoisuuden lisääminen ja ennaltaehkäisy yhdessä kansallisen lainsäädännön ja seurannan kanssa ovat ensiarvoisen tärkeitä keinoja taistelussa silpomista vastaan.
”Jos puhuisimme noin 180 000 lapsesta, tai pojasta, joiden kädet uhattaisiin hakata irti, näkisimme julkista raivoa ja olisimme nähneet toimenpiteitä jo kauan sitten”, sanottiin Euroopan parlamentin järjestämässä FGM-seminaarissa viime helmikuussa. Silpomisen vastainen End FGM European Campaign -seminaari toi yhteen terveydenhoidon ammattilaisia, kansalaisyhteiskunnan edustajia ja EU:n päätöksentekijöitä keskustelemaan eurooppalaisista toimenpiteistä tätä vielä vähän aikaa sitten tuntematonta ongelmaa vastaan.
Operaatiota tekevät lähinnä perinteiset ympärileikkaajat, joilla on keskeinen asema yhteisöissään, kuten olla läsnä synnytyksissä. Nykyään kuitenkin yli 18 % operaatiosta suorittaa virallinen terveydenhoitaja tai lääkäri, mikä antaa käytännöstä laillisen ja terveyttä edistävän kuvan.
Irlannissa asuva somalitaustainen FGM-aktivisti Ifrah Ahmed kertoo omista kokemuksistaan: ”Kun saavuin Irlantiin pakolaisena vuonna 2006, siis 2006 eikä 1996, pakollinen terveydentarkastus tuli minulle shokkina. Ensinnäkin tulkki oli mies, ja ei ole helppoa puhua intiimeistä asioista miesten läsnä ollessa. Sitten terveydenhoitaja, joka tarkasti minut huusi kovaan ääneen: ’Miten ihmeessä loukkasit sukupuolielimesi?’. Olin todella häpeissäni.”
Eurooppa – ja pohjoismaat – ovat hiljalleen, mutta vakaasti heränneet rajuun todellisuuteen. Maaliskuun kuudentena Euroopan tasa-arvoinstituutti (EIGE) julkaisi ensimmäisen EU:n laajuisen tutkimuksen sukupuolielinten silpomisesta. Tutkimuksen mukaan EU tarvitsee yhteisen otteen, joka sisältää niin suojelua, ennaltaehkäisemistä kuin rankaisemista, taistellakseen tehokkaasti ongelmaa vastaan.
FGM on tyypillinen esimerkki ongelmasta, johon on vaikea puuttua ilman toimintaa kaikilla tasoilla. Onnistumiseen tarvitaan yhteistyötä hallitusten välillä Euroopassa ja sen ulkopuolella, terveydenhoitoalan henkilökunnan osallistumista, kansalaisyhteiskuntaa, kouluja ja tietysti naisten itsensä mukanaolo. Näiden lisäksi mukaan tarvitaan kuitenkin vielä uskonnolliset yhteisöt sekä sedät, veljet ja isät.
”Vaikka naiset ovat usein vastuussa käytännön järjestelyistä, niin perheenjäsenet ja sukulaiset ovat yleensä päättämässä”, sanoo maailman terveysjärjestö WHO:n pääsihteeri Margaret Chan. ”Naisten sukupuolielinten silpominen on selkeä osoitus sukupuolten epätasa-arvosta. Se osoittaa, että naisilla ei ole kaikissa yhteisössä mahdollisuutta päättää omista asioistaan.”
Suomella, kuten muillakin pohjoismailla, on kansallinen toimintasuunnitelma sukupuolielinten silpomista vastaan, ja laki määrittelee kaikki silpomisen muodot rangaistaviksi teoiksi, vaikka operaatio tehtäisiin ulkomailla. Tähän mennessä asiaan liittyen ei ole kuitenkaan ainuttakaan oikeustapausta. Norjassa silpomistapauksista raportoinnin määrä on kasvanut nopeasti ja vuonna 2012 näitä tapauksia oli jo 12.
Kattavia arviota silpomisen yleisyydestä ja silvottujen naisten määrästä Suomessa ei ole. Tuleva Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimus maahanmuuttajien terveydestä antanee jonkinlaisen katsauksen ongelmasta ja sen yleisyydestä Suomessa. Muissakaan pohjoismaissa ei ole luotettavia tutkimustuloksia silpomisten uhrien määrästä.
Sosiaali- ja terveysministeriö on loppuvuodesta 2012 käynnistänyt nelivuotisen toimintaohjelman nimeltä Tyttöjen ja naisten ympärileikkauksen estämisen toimintaohjelma 2012–2016.