Hilde Frafjord Johnson on vaihtanut ministerin tehtävät yhdessä maailman rikkaimmista maista työskennelläkseen Yhdistyneiden kansakuntien erityisedustajan yhdessä maailman köyhimmistä ja uusimmista maista. Aamuvirkku Johnson puhui kanssamme pitkin ratiseva puhelinlinjaa Etelä- Sudanista siitä, millainen rooli Pohjoismailla voi olla rauhanneuvotteluissa sekä haasteista maassa, joka erosi ennen kuin eropaperit olivat kunnossa.
Internetissä viime aikoina levinneessä musiikkivideossa norjalainen komediaryhmä Ylvis laulaa Jan Egelandista, YK:n supermiehestä. Vaihtamalla supermies supernaiseksi tämä määritelmiä voisi sopia melko hyvin myös sinuun, sillä sinullakin on laajaa kansainvälistä kokemusta. Miten olet päätynyt nykyiseen työhösi?
Video on hauska, mutta luulen, että minulla on vähän matalampi testosteronitaso. En ihan täysin tunnista itseäni videosta.
Minulla on hiukan erilainen tausta. Asuin ensimmäiset elinvuoteni Tansaniassa ja identiteettini on sekä kansainvälinen että kansallinen samassa mittasuhteessa.
Oli ennen kaikkea sattumaa, että osallistuin norjalaiseen politiikkaan ensin, sillä olen aina ollut enemmän kiinnostunut kansainvälisistä asioista – se on ollut punainen lanka. Näin ollen kysymys oli siitä, millä kansainvälisellä areenalla tulisin toimimaan.
Sinulla oli laajaa kansainvälistä kokemusta tullessani Etelä-Sudaniin. Miten paljon näistä kokemuksista on ollut hyötyä täällä ja miten paljon sinun on täytynyt oppia uutta näin nuoressa valtiossa?
Koen että olen käyttänyt koko taustaani. On todella hyödyllistä, että minulla itselläni on kokemusta hallituksessa toimimisessa, sillä tiedän miten tärkeitä instituutioita johdetaan ja millaisia päätösprosesseja tarvitaan, jotta valtio toimii.
Tämä on suuri hallinnointityö: minulla on vastuu lähes 10 000 työntekijästä, joten johtajakokemukseni Norjasta ja UNICEF:ista on hyvä pohja nykyiselle työlleni.
Rauhanturvaamisessa New Yorkin päämajan sisäisillä prosesseilla on suuri painoarvo. Minulla ei ole kokemusta tästä, joten olen palkannut ihmisiä, joilla on tällainen tausta. Kyse on siitä, että muodostaa toisiaan täydentävän tiimin ja oppii uutta työskennellessään yhdessä.
Norjalaisena ministerinä olit keskeisessä roolissa Sudanin rauhanprosessissa. Miten pienet valtiot, kuten Pohjoismaat, voivat auttaa ratkaisemaan suuria ja monimutkaisia kansainvälisiä konflikteja?
Norjalla on pitkä kokemus siitä, että valtio, jolla ei lähtökohtaisesti ole omia strategisia intressejä voi olla esikuva muille.
Lisäksi pienessä maassa työntekijöiden ja aktiivisten vaikuttajien sekä poliitikkojen ja päätöstentekijöiden välillä on lyhyempi etäisyys. Norjan työskennellessä Sudanin kanssa oli tärkeää, että avustustyöntekijöiden ja minun välillä oli lyhyt etäisyys. Rauhanprosessissa ei ole varaa puhua samoista asioista 20 kertaa ennen päätöksentekoa. Pienessä maassa asiat sujuvat paljon helpommin.
Vielä tehokkaampaa on, että käytämme Norjan kehitys- ja avustusorganisaatioiden maailmalla saavuttamaa tietotaitoa. Sudanissa kahdella norjalaisorganisaatiolla (Kirkens Nødhjelp ja Norsk Folkehjelp) oli molemmilla erittäin hyvät verkostot ja he tunsivat molempien osapuolien keskeiset johtajat. Suuri luottamus yhteen tai molempiin osapuoliin on erittäin tärkeää. Kaikki rauhanprosessit alkavat luottamuksesta.
Mitkä ovat mielestäsi Etelä-Sudanin suurimmat haasteet?
Ensiksi haluan tuoda esille yhden erittäin tärkeän näkökulman: Etelä-Sudan on menettänyt 12 – 14 kuukautta valtion- ja kansakunnanrakennusprosessista Khartumin konfliktin ja ongelmien takia. Sudanin kaksi osapuolta erosivat ennen kuin eropaperit olivat valmiit ja näin ollen suurin haaste on se, ettei Etelä-Sudan vielä ole saanut valtiotaan rakennettua. Kun öljyhanat jälleen avataan ja on aika painaa ”restart”-nappia, haluan korostaa kolmea kaikkein vaikeinta ja tärkeintä aspektia Khartumin lisäksi.
Ensimmäinen aspekti on maan itsemääräämisoikeuteen sidottu turvallisuushaaste. Etelä-Sudan on etnisesti hyvin monimuotoinen ja maassa on paljon arpia sisällissodasta. Maassa on ollut sisällissota viimeisen 50 vuoden ajan ja sodan laukaisemat etnisen vastakkainasettelun arvet ovat yhä näkyvissä. Tämän vuoksi yksi suurimmista haasteista on varmistaa, että eteläsudanilainen identiteetti on kaikkein tärkein, ei etninen tausta. Tämä on ensiarvoisen tärkeää.
Toinen haaste on öljytulojen hallinnointi. Tiedämme että öljytulot voivat olla valtiolla sekä siunaus että kirous. Etelä-Sudan sai öljytuloja ennen kuin sillä oli valtiovarainministeriö tai keskuspankki – maalla ei ollut edes kaupallista pankkia, eli ei minkäänlaista finanssijärjestelmää. On selvää, että korruptiota esiintyy tällaisissa oloissa. On täysin ratkaisevaa rakentaa toimiva järjestelmä resurssien ja korruption valvontaa varten.
Kolmas suuri haaste liittyy siihen, että ihmisten on saatava kokea rauhan ja riippumattomuuden hyödyttävän heitä. On investoitava terveydenhuoltoon, kouluihin, palveluihin ja liikenneverkostoon, jotta maa voi kehittyä. Jos ihmiset eivät koe asioiden muuttuvan paremmiksi, tämä saattaa olla kipinä epävakauteen. Näin ollen kehitysapu on tärkeää valtioiden tulevaisuudelle – se on käytännön rauhanrakennusta.