Ivan Simonovic, YK:n apulaispääsihteeri ihmisoikeusasioissa, kirjoittaa naisten asemasta Afganistanissa:
”Sima on 15 vuotta vanha, mutta hän näyttää jopa nuoremmalta. Tapasin hänet Kabulissa, nuorten naisten osastolla Badam Baghin vankilassa, aiemmin tässä kuussa. Hän puhuu hyvin vähän, mutta hänen katseensa on surullinen. Puolustusasianajaja kertoi minulle, että on varsin todennäköistä, että hänet on raiskattu.
Mikä on Siman rikos? Hän istuu vankilassa siksi, että hän juoksi perheväkivaltaa pakoon. Noin puolet kaikista Afganistanin naisvangeista istuu tuomiota samasta ”rikoksesta”. Jotkut naisista ovat vankilassa pienten lastensa kanssa. Nuorimmat vangit ovat vain 12-vuotiaita. Vankilatuomion jälkeen on epätodennäköistä, että heidän perheensä ja yhteisönsä hyväksyvät heidät takaisin.
Kymmenen vuotta sen jälkeen, että talibanit pakenivat Kabulista, uudet lait, politiikat ja kehitysapu ovat tuoneet apua Afganistanin naisille, mutta syvälle juurtuneita haasteita on vielä jäljellä. YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimisto julkaisi äskettäin raportin vahingollisista perinteisistä käytännöistä naisia ja tyttöjä kohtaan Afganistanissa. Noin puolet naisista avioituu ennen 15 vuoden ikää. Arviolta 70–80 prosenttia avioliitoista ovat pakkoavioliittoja. Tyttöjen myyminen tai heidän poisantaminen konfliktien sopimiseksi on tavallinen käytäntö. Vain 12 prosenttia afganistanilaisista yli 15-vuotiaista tytöistä osaa lukea. Ei ole kovin yllättävää, että väkivalta ja hyväksikäyttö ovat laajalle levinneitä. Afganistan on ratifioinut kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen, mutta ensimmäistä raporttia naisten tilanteesta on odotettu pitkään. Äskettäin hyväksyttiin laki, joka koskee naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamista. Sen voimaan saattaminen on kuitenkin haasteellista: uhrit eivät halua hakea apua poliiseilta, joista 99 prosenttia on miehiä.
Mitä he siis voivat tehdä joutuessaan pahoinpitelyn kohteeksi? Epätoivoiset tytöt ja naiset turvautuvat aivan liian usein itsemurhaan, yhä useampi sytyttämällä itsensä tuleen. Heidät, joilla on rohkeutta juosta pakoon ja hakea turvaa perheensä luota, palautetaan usein väkivaltaiselle miehelle tai vanhemmille. He, jotka yrittävät löytää turvapaikan naapurin tai ystävän luota, saavat rikosoikeudellisen syytteen aikomuksesta syyllistyä zinaan (aviorikokseen) Rangaistusta ei määritellä laissa, eikä se, sen mukaan mitä asiantuntijat ovat minulle kertoneet, ole sharian mukainen, sillä sharia vaatii sekä todistajia että todisteita. Rangaistus pohjautuu ainoastaan Afganistanin korkeimman oikeuden suositukseen. Ainoa turvapaikka uhreille on kansalaisjärjestöjen ylläpitämät naisille ja tytöille suunnatut turvatalot. Silti Afganistanin virkavalta on uhannut näiden turvatalojen toimintaa.
Vierailin Afganistanin vanhimmassa turvatalossa ja puhuin suojelun tarpeessa olevien naisten ja tyttöjen kanssa. Oli sydäntä särkevää kuulla heidän pyyntönsä turvatalojen säilyttämiseksi, sillä heillä ei ollut muuta paikkaa mihin mennä. ”Jos tämä paikka suljetaan, minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tappaa itseni”, nuori nainen sanoi. Nostin asian esille keskusteluissani presidentti Karzain kanssa, ja hän lupasi että turvatalojen määrää ei vähennetä ja sanoi puoltavansa sitä, että hallitus tukisi kansalaisjärjestöjen ylläpitämiä turvataloja rahallisesti.
Tällä viikolla YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi päätöslauselman, joka laajensi YK:n avustusoperaation mandaattia Afganistanissa. Se ”tuomitsee vahvasti” naisten ja tyttöjen kohtaaman jatkuvan syrjinnän; vaatii parempia toimia heidän oikeuksiensa turvaamiseksi; ja tukee naisten turvataloja. Se tarttuu myös taustalla olevaan ongelmaan: afganistanilaisten naisten voimaannuttamiseen ja sen takaamiseen, että naisten oikeudet ovat keskeisessä osassa rauhan-, yhteisön uudelleenrakennus- ja sovintoprosesseissa. Jos tytöt eivät käy koulua ja naiset eivät ole osa poliittista elämää, julkishallintoa ja oikeusjärjestelmää, perinteiset vahingolliset käytännöt jatkuvat ja naisten ihmisoikeudet eivät koskaan tule turvatuiksi. Vain jos naiset ovat läsnä ja aktiivisia rauhanneuvotteluissa he voivat luottaa siihen, että niitä pieniä edistysaskelia, joita on otettu, ei käytetä neuvottelupanoksina.
Jotta rauha olisi kestävä ja oikeudenmukainen, sekä talibanien että naisten tulisi istua neuvottelupöydässä ja olla mukana tekemässä Afganistanin tulevaisuutta koskevia päätöksiä.”