Mediasisällön tuottaminen pienille, noin 100 000 ihmisen yhteisöille on haasteellista kaikkialla maailmassa. Saamelaismedian kohdalla tilanne on kuitenkin erityisen haastava: saamelaiset asuvat kolmen eri Pohjoismaan alueella ja puhuvat ainakin kuutta toisistaan poikkeavaa saamelaiskieltä.
”Saamenkielinen media on meille tärkeässä roolissa,” Ávvir-sanomalehden toimittaja Kari Lisbeth Hermansen toteaa.
Norjassa, jossa asuu noin puolet saamelaisväestöstä, kaksi pohjoissaamenkielistä pääsanomalehteä yhdisti voimansa vuonna 2008: Ávvir-lehden ensimmäinen numero ilmestyi saamelaisten kansallispäivänä 6. helmikuuta. Päivittäisen sanomalehden levikki on noin 1200 kappaletta.
”Saamenkielinen journalismi on kasvanut merkittävästi viimeisen vuosikymmenen kuluessa: meillä on nyt kaksi sanomalehteä ja myös lähetystoiminta on lisääntynyt,” Hermansen toteaa.
Ruotsin, Suomen ja Norjan yleisradioyhtiöt tarjoavat päivittäisiä saamenkielisiä televisiolähetyksiä, jotka koostuvat uutisista ja ajankohtaisohjelmista. Lähetykset ovat 15-minuuttisia ja niiden lisäksi yhtiöt tuottavat saamenkielisiä uutispalveluita sekä radion että internetin välityksellä.
”Henkilökohtaisesti koen tärkeäksi kuulla uutisia omalla kielelläni,” Norjan saamenkielisestä TV- ja radiotoiminnasta vastaavan NRK Sapmin toimittaja Berit Nystad toteaa. ”Se tuo uutiset paljon lähemmäs.”
Hermansen huomauttaa, että saamenkielisen median avulla voidaan kuvailla ja analysoida saamelaisyhteisön kannalta tärkeitä tapahtumia sen omasta perspektiivistä. Sillä on kuitenkin myös toinen rooli: ”Media on tärkeä väline saamen kielen kehityksen ja säilymisen kannalta.”
Useimmat saamelaismediat tuottavat sekä saamenkielisiä että paikalliskielisiä versioita mediasisällöstään joko norjaksi, ruotsiksi tai suomeksi. Enimmäkseen norjankielinen saamelaislehti Ságat tavoittaa suuremman lukijakunnan kuin saamenkielinen Ávvir: sen levikki on 2 700 kappaletta.
Tilanne on samankaltainen Ruotsissa: vuosikymmeniä ilmestynyt Samefolket-sanomalehti on pääasiassa ruotsinkielinen, mutta joitakin artikkeleita julkaistaan norjaksi ja pohjoissaameksi.
”Tähän on kaksi syytä,” Nystad linjaa. ”Kaikki saamelaiset eivät ensinnäkään puhu saamea. Toisaalta on tärkeää tiedottaa saamelaisyhteisön ulkopuolisille ihmisille mitä yhteisön sisällä tapahtuu.”
”Tämän lisäksi keskitymme uutissisällöissä alkuperäiskansoihin, sillä kansojen keskinäinen tuki ja tiedonvaihto ovat meille tärkeässä asemassa.”
6. elokuuta norjalaisen NRK Sapmin verkkosivuilla ollut pääuutinen koski Norjan johtavan aluelehden Nordlysin päätoimittaja Anders Opdahlin väitettyä kommenttia Norjan saamelaisparlamentin ”tylsyydestä”.
Saamelaisparlamentin varapuheenjohtaja Laila Susanne Vars vastasi väitteisiin: ”On valitettavaa, että saamelaisten lastenhoito-, koulutus- ja kielipolitiikka ovat aiheina liian epäseksikkäitä Opdahlin sanomalehdelle.”
Joillakin uutisilla on myös kansainvälisiä ulottuvuuksia. Norjan valtavirtamedia raportoi kuluneena kesänä saamelaisten reaktiosta teksasilaisen verkkokaupan myymään saamelaisten kansallispukuun. Pukua markkinoitiin halloween-asuna nimellä ”Blue Lapland Scandinavian funny Halloween costume”.
Saamelaiset ovat toki tottuneet heistä muodostettuun stereotyyppiseen kuvaan myyttisessä Lapissa asuvina merkillisinä poronajajina – samoin kuin inuiitit ovat tottuneet omaan igluihin ja jääkarhuihin keskittyvään stereotypiaansa. Asuminen joulupukin ja hänen porojensa kotimaassa on kuitenkin eri asia kuin saamelaisten kansallispuvun myyminen samassa naamiaisasujen tuoteperheessä vampyyrien, noitien ja peikkojen kanssa – vaikka mediassa tarina voikin vaikuttaa hyvin myyvältä.