Seuraava pysäkki: parempi elämä

Flickr/ Peter Haden/ 2.0 Generic (CC BY 2.0)

Flickr/ Peter Haden/ 2.0 Generic (CC BY 2.0)

18.12.2013 – Vastoin yleistä uskomusta, alle puolet maailman muuttoliikkeestä suuntautuu etelän kehittyvistä maista pohjoisen teollisuusmaihin. Tämä käy ilmi Kansainvälisen siirtolaisjärjestön (IOM) aiemmin tänä vuonna julkaisemasta raportista.

Kansainvälinen siirtolaisuus on kasvava ilmiö. Siirtolaisten määrä on kasvanut 232 miljoonaan vuonna 2013. Vuonna 2000 siirtolaisia oli 175 miljoonaa ja vuonna 1990 154 miljoonaa. Kasvu johtuu kuitenkin ennen kaikkea väestönkasvusta. Siirtolaisten osuus maailman väestöstä on pysynyt kohtalaisen vakaana, kahden ja puolen ja kolmen prosentin välillä.

YK:n kansainvälistä siirtolaisten päivää vietetään vuosittain joulukuun 18. päivänä.

Ihmiset muuttavat maasta toiseen erilaisista syistä. Syyt vaihtelevat köyhyydestä ja ilmastonmuutoksesta koulutusmahdollisuuksiin ja paremman työpaikan etsimiseen. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on useasti todennut olevansa yksi niistä 232 miljoonasta ihmisestä, jotka asuvat synnyinmaansa ulkopuolella.

Kansainvälisen siirtolaisjärjestön johtaja William Lacy Swing muistutti, että vuonna 2013 kuoli enemmän maasta toiseen laittomasti pyrkiviä kuin koskaan aiemmin.

”Emme saa koskaan tietää, kuinka monta siirtolaista kuoli nimettöminä aavikoilla, valtamerillä tai muissa onnettomuuksissa,” Swing sanoi. ”Kuitenkin tilastojen mukaan vähintään 2360 siirtolaista kuoli tänä vuonna etsiessään parempaa elämää. Nämä ihmiset ovat epätoivoisia, edes todellinen kuolemanpelko ei estä heitä lähtemästä matkaan,” hän jatkoi.

Tragedioita on nähty Lampedusan saarella Välimerellä, Karibialla, Thaimaan rannikolla ja Indonesiassa. Lukuisia siirtolaisia on menehtynyt kun ylikuormitettuja ja merenkulkuun kelpaamattomia aluksia on uponnut.

Vaarallisimmat maareitit kulkevat Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalla sekä Länsi-Afrikan ja Libyan välillä. Näillä reiteillä on kuollut siirtolaisia junaonnettomuuksissa, väkivallan uhreina ja jopa janoon.

Myös konfliktit ja luonnonkatastrofit ajavat ihmisiä liikkeelle. Noin 5000 ihmistä muutti Keski-Filippiineiltä viime kuussa saarille iskeneen Haiyan-taifuunin jälkeen. Keski-Afrikan tasavallassa jopa 100 000 ihmistä on paennut taisteluja joulukuun aikana.

”Kansainvälisenä siirtolaisuuden päivänä keskitymme siirtolaisten turvallisuuteen ja hyvinvointiin. IOM vaatii valtioita vahvistamaan olemassa olevia toimintapolitiikoita ja kehittämään uusia suojellakseen parempaa tulevaisuutta etsivien ihmisten oikeuksia,” Swing sanoi. ”Olemme valmiita auttamaan jäsenvaltioita ja muita yhteistyökumppaneita tässä työssä.”