UNIFEM: Kun naiset voivat paremmin, koko yhteiskunta voi paremmin!

 

Naisten oikeuksien edistäminen on ollut Yhdistyneiden kansakuntien pitkäaikainen tavoite järjestön perustamisesta lähtien. Tänä vuonna tulee kuluneeksi kolmekymmentä vuotta siitä kun kaikkinaisen naisiin kohdistuvan syrjinnän kieltävä sopimus hyväksyttiin YK:ssa vuonna 1979. Nykyään yli 90 prosenttia YK:n jäsenvaltioista on liittynyt naisten oikeuksien sopimukseen. Sopimuksen allekirjoittaneet valtiot ovat velvoitettuja kehittämään kansallista lainsäädäntöä naisiin kohdistuvan syrjinnän poistamiseksi, mutta naisten ja tyttöjen oikeudet toteutuvat puutteellisesti monissa maissa.

Sunnuntaina 8. maaliskuuta vietetään kansainvälistä naistenpäivää. YK keskittyy pääsihteeri Ban Ki-moonin pitkäaikaiseen UNite to End Violence against Women -kampanjaan, jonka tavoitteena on lopettaa naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta kaikkialla maailmassa. ”On olemassa yksi totuus, joka pätee kaikkiin maailman maihin, kulttuureihin ja yhteisöihin: naisiin kohdistuva väkivalta ei ole koskaan hyväksyttävää, anteeksiannettavaa tai siedettävää”, YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon painotti kampanjan julkaisutilaisuudessa helmikuussa 2008. Kampanja on saanut tukea eri hallituksilta, kansalaisjärjestöiltä ja yksityiseltä sektorilta. YK:n naistenrahasto, UNIFEM, keräsi kampanjan ensimmäisen vaiheen aikana, 25.11.2008 mennessä, yli 5 miljoonaa allekirjoitusta sen tavoitteiden tueksi.

Kansainvälisen naistenpäivän teemana on tänä vuonna Women and Men: United to End Violence against Women and Girls. Kansainvälisenä naistenpäivänä juhlistetaan naisten saavutuksia ja tuodaan esille naisten tarpeita ja huolia paikallisella, kansallisella ja globaalilla tasolla. Tänä vuonna se tarjoaa myös naisille ja miehille mahdollisuuden ryhtyä yhteistyöhön naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi ja esitellä YK:n pääsihteerin kampanjan tavoitteita. Kampanjan keskeisimpiä tavoitteita ovat naisiin kohdistuvan väkivallan kieltävän lainsäädännön kehittäminen, tiedon hankinnan kehittäminen, kansalaisyhteiskunnan eri osa-alueiden osallistumisen lisääminen naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisessa työssä sekä konfliktitilanteissa tapahtuvan seksuaalisen väkivallan systemaattinen tuomitseminen.

Kansainvälistä naistenpäivää edeltävällä viikolla on lukuisia teemaan liittyviä tapahtumia. Merkittävin on torstaina 5. maaliskuuta YK:n päämajassa New Yorkissa järjestettävä korkean tason paneelikeskustelu, jonka järjestää YK:n naisten oikeuksiin ja sukupuolikysymyksiin keskittynyt toimisto, Office of the Special Adviser on Gender Issues and Advancement of Women (OSAGI). Suomessa naistenpäivän seminaari järjestetään 9. maaliskuuta Helsingin yliopistolla. Tilaisuudessa puhuvat mm. ministeri Sirkka-Liisa Anttila, vararehtori Johanna Björkroth, professori Liisa Keltikangas-Järvinen ja UNIFEM:in puheenjohtaja, professori Helena Ranta. Kansainvälisen naistenpäivän rahaston Helvi Sipilä -luennon pitää Finlandia-palkittu tietokirjailija Marjo T. Nurminen aiheesta ”Naisten pitkä tie oppiin”.

 

Lisätietoa naisten oikeuksista ja kansainvälisen naistenpäivän tapahtumista:

UNite to End Violence against Women

UN Action against Rape and Sexual Violence in Conflict

Say NO to Violence Against Women (UNIFEM)

V-Day Campaign (supported by UNICEF)

16 Days of Activism (supported by UNFPA, UNIFEM, WHO)

WomenWatch – UN Information and Resources on Gender Equality and Empowerment of Women

UN Special Advisor on Gender Issues & Advancement of Women (OSAGI)

Kaikkinaisen naisiin kohdistuvan syrjinnän kieltävä sopimus

Suomen UNIFEM