UNRWA julkaisi hätäapuvetoomuksen

YK:n Lähi-idässä olevien palestiinalaispakolaisten avustus- ja työelin UNRWA on julkaissut uuden hätävetoomuksen. Raportin sisältämät toimet on tarkoitettu lievittämään pakolaisten kriisien pahimpia seurauksia muun muassa sosiaalisen turvaverkoston avulla. Vetoomuksessa korostetaan perustarpeiden turvaamista sekä konfliktin tai sen ulkopuolella tapahtuvan väkivallan lopettamista.

Vuonna 2000 alkaneen Indifadan jälkeen köyhyysrajan alapuolella elävien palestiinalaisten määrä on kaksinkertaistunut. Työttömyysluvut puolestaan ovat maailman korkeimpia. Heikon taloudellisen tilanteen lisäksi, myös väkivalta on lisääntynyt ja pakolaisten tilanne ajautunut kestämättömäksi. Israelin piiritys on tehnyt tilanteen tukalaksi jokaiselle. Ihmisten ja heidän tarvitsemiensa hyödykkeiden liikkuminen on estetty. Myös sähkön ja polttoaineen saantia on säännöstelty.

Lue lisää raportista täältä.

UN Photo/Evan Schneider