Viisi päivää – 20 miljoonaa rokotetta

Kuva: UNICEF Omar Sanadiki

Kuva: UNICEF Omar Sanadiki

9.4.2014 – Uusi joukkorokotuskampanja poliota vastaan on alkanut Syyriassa, Irakissa ja Egyptissä. Kampanjan avulla pyritään tavoittamaan yli 20 miljoonaa rokotetta tarvitsevaa lasta viiden päivän aikana.

Yhteensä seitsemässä Lähi-idän maassa käynnistettiin ponnistukset 22 miljoonan lapsen rokottamiseksi poliota vastaan. UNICEF toteuttaa kampanjan yhdessä valtioiden hallitusten, muiden järjestöjen ja YK:n kanssa. Tarkoituksena on päästä lasten luokse useita kertoja – toistaiseksi on toteutettu jo yhteensä 25 kampanjaa. Irakissa tämä on ensimmäinen kansallinen rokotuskampanja sen jälkeen, kun poliota löydettiin maasta 30. maaliskuuta.

”Poliota löydettiin Irakista nyt ensimmäistä kertaa 14 vuoteen. Tämä muistuttaa meitä niistä riskeistä, joille tämän alueen lapset ovat alttiita”, sanoo Maria Calivis, UNICEFin Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alueen johtaja. ”On erittäin tärkeää, että tavoitamme lapset useammin kuin kerran, ja että teemme kaiken mahdollisen tavoittaaksemme myös heidät, joiden luokse emme aiemmilla kerroilla ole päässeet. Se on ainoa tapa estää tautien leviäminen.”

Rokotettujen lasten määrä kasvaa jokaisella kierroksella. Mutta edelleenkin on vaikeaa tavoittaa niitä lapsia, jotka ovat paenneet Syyrian väkivaltaisuuksia tai jotka oleskelevat konfliktialueilla. Yhteistyössä paikallisten kumppaneiden kanssa panostamme erityisesti näiden lasten tavoittamiseen kampanjan seuraavassa vaiheessa. Kampanja jatkuu Libanonissa ja Turkissa huhtikuun 10. ja 18. päivinä. Sen jälkeen, kun kampanja käynnistettiin viime lokakuussa, UNICEF on rokottanut jo 14 miljoonaa henkilöä Syyriassa.

”Puolessa välissä kampanjaa olemme tavoittaneet valtaosan kaikista lapsista Lähi-idässä”, sanoo Chris Maher, WHO:n Polion hävittämisen ja hätäavun yksikön johtaja.” Toisessa vaiheessa meidän on työskenneltävä yhdessä paikallisten kumppaneiden päästäksemme myös kaikkein vaikeimmin tavoitettavissa olevien lasten luokse. Tämä tarkoittaa lapsia, jotka asuvat Syyrian konfliktialueilla tai piiritetyillä alueilla sekä Irakin syrjäseuduilla. Emme aio lopettaa työtä ennen kuin olemme tavoittaneet heidät kaikki.”

Lue lisää kampanjasta UNICEFin suomenkielisiltä sivuilta.