Vuosituhattavoitteet ehdolla rauhanpalkinnon saajaksi

Millennium Development Goals

Millennium Development Goals

4.2.2015 – Yhdeksän tanskalaista ministeriä ehdottaa YK:n vuosituhattavoitteita (Millennium Development Goals) seuraavan Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.

Tanskan kauppa- ja kehitysyhteistyöministeri Mogens Jensen ja kahdeksan hänen edeltäjäänsä perustelevat nimitystä sillä, että vuosituhattavoitteilla on ollut merkittävä vaikutus kehitystyöhön viimeisten 15 vuoden aikana. Ministerien mukaan tavoitteet ansaitsevat palkinnon juuri vuonna 2015, jona tavoitteiden on määrä täyttyä.

”Vuosituhattavoitteet ovat auttaneet saamaan aikaiseksi hyvin konkreettisia tuloksia. Köyhyys on puolittunut maailmassa ja yhdeksän kymmenestä lapsesta käy nyt koulua”, Jensen sanoo ministerien julkaisemassa lausunnossa.

”Tavoitteet ovat keränneet yhteen kansainvälisen yhteisön ja luoneet vision siitä, miten kehitystä, vakautta ja entistä parempia elinolosuhteita voidaan kehittää joka puolella maailmaa.”

YK:n yleiskokouksen odotetaan esittelevän uudet kestävän kehityksen tavoitteet ensi syksynä. Tanskan mielestä on tärkeää, että seuraavien 15 vuoden tavoitteet keskittyvät etenkin koulutukseen, naisten oikeuksiin, rauhaan ja turvallisuuteen sekä kestävään kehitykseen. Tavoitteissa tulisi lisäksi huomioida ympäristöystävällinen kasvu, vesi, energia ja ilmasto.

Norjalainen Nobel-komitea myöntää rauhanpalkinnon vuosittain Oslossa. Sitä pidetään yhtenä maailman arvostetuimmista palkinnoista. Määräaika tämän vuoden palkinnon nimittämiselle oli 1. helmikuuta.