Luku selittyy osittain tehostuneena seurannalla ja raportoinnilla. Toisaalta luku kertoo myös Tšadin ja Sudanin huonontuneesta tilanteesta sekä Afganistanin ja Keski-Afrikan tasavallan uudelleen käynnistyneistä taisteluista, joissa lapsia palkataan sotilaiksi. Uutiset eivät kuitenkaan ole kokonaan huonoja, sillä lapsisotilaiden tilanteen suhteen on tapahtunut kuluneiden kuuden vuoden aikana kehitystä. Tällä hetkellä 119 maata on allekirjoittanut lasten osallistumista aseellisiin välikohtauksiin koskevan valinnaisen protokollan ja 66 lapsisotilaiden palkkaamisen vastustamista koskevan Pariisin julistuksen. Edistyksestä huolimatta moni lapsi joutuu kuitenkin sodan jalkoihin, joten taistelun on jatkuttava. Lue lisää UNICEF:n työstä asian eteen täältä. |
