YK huolissaan taisteluiden kiihtymisestä Ukrainassa

ukraine2

ukraine2

20.1.2015 – YK:n pääsihteeri on erittäin huolissaan taisteluiden rajusta kiihtymisestä Itä-Ukrainassa sijaitsevan Donetskin lentokentän hallinnasta.

Taistelut ovat jo vaatineet lukuisia uhreja, ja uhkaavat lopullisesti rikkoa syyskuussa 2014 vaivoin aikaansaatu tulitauko. Pääsihteeri vetoaa kumpaankin osapuoleen, jotta nämä kunnioittaisivat sitoutumistaan Minskin protokollaan, jonka ensimmäinen askel on vihollisuuksien välitön ja täydellinen lopettaminen.

Flickr Steve Evans 2.0 Generic CC BY-NC 2.0

YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston (OHCHR) ja Maailman terveysjärjestön (WHO) viimeisimmät tilastot antavat karun kuvan konfliktista kärsivillä alueilla elävien miljoonien ihmisten tilanteesta. Esimerkiksi Donetskissa, Luhanskissa ja Dnipropetrovskissa on yhä ansassa tuhansia maansisäisiä pakolaisia.

Huhtikuun puolen välin ja joulukuun 12. päivän välillä taisteluissa kuoli ainakin 4707 ihmistä ja 10 322 haavoittui. Hataran tulitauon astuttua voimaan ainakin 1357 ihmisen on raportoitu kuolleen. Lisäksi YK kertoi hiljattain yli miljoonan ihmisen joutuneen jättämään kotinsa konfliktialueilla maaliskuun 2014 jälkeen. Näistä 530 000 asuu maansisäisinä pakolaisina Ukrainassa, mukaan lukien vähintään 130 000 lasta.