17.1.2010
Euroopan Unioni ja Yhdistyneet kansakunnat ovat päättäneet ruveta yhteistyöhön viestintäaloitteessa ”Kumppanuus paremman maailman puolesta”. Hanke käynnistyi vuoden 2009 puolella, ja yhteisiä merkkipäiviä vietetään uutista seuraavan kalenterin mukaisesti.
Koko vuoden 2010 ajan Euroopan Unionin delegaatioiden verkosto sekä YK:n tiedotuskeskukset ympäri maailman järjestävät tapahtumia ja kampanjoita tärkeimpien kansainvälisten päivien teemojen ympärille, jotta hallitukset ja kansalaisvaikuttajat kohdistaisivat huomionsa maailmanlaajuisiin ongelmakysymyksiin.
Tämä aloite on nimennyt kahdeksan kansainvälistä teemaa yleisistä ja yhteisistä ihmisoikeuksista aina naisten, lasten ja alkuperäiskansojen oikeuksiin. Aloitteen tarkoitus on työskennellä rauhan ja vapauden puolesta, ja puhutella kysymyksissä jotka koskevat ravintoa, köyhyyttä ja ympäristöä.
Jokaiselle kansainväliselle päivälle tuotetaan EU:n ja YK:n puolesta materiaalia, ja se yhdistetään yhteisiksi elektronisiksi kampanjatyökaluiksi. Kumppanuus paremman maailman puolesta kannustaa tuellaan suurimpia eurooppalaisia sanomalehtiä ja tv- ja radiolähetysten tekijöitä, yhtä lailla kuin yhteisöllisiä mediasivuja, taiteilijoita ja viihdyttäjiäkin tulemaan mukaan kampanjointiin.
Vuoden 2010 yhteiset merkkipäivät:
Kansainvälinen naistenpäivä
8. maaliskuuta
Maailman lehdistönvapauden päivä
3. toukokuuta
Maailman ympäristöpäivä
5. kesäkuuta
Alkuperäiskansojen päivä
9. elokuuta
Maailman ravintopäivä ja kansainvälinen köyhyyden poistamisen päivä
16.-17. lokakuuta
Kansainvälinen lastenpäivä
20. marraskuuta
Ihmisoikeuksien päivä
10. joulukuuta
