Saattaa herättää ihmetystä, että YK:n pääsihteeri kirjoittaa jalkapallosta. Itse asiassa MM-kisat saavat YK:n kateudesta vihreäksi. Jalkapallo on aidosti maailmanlaajuinen peli: sitä pelaavat kaikki kansallisuudet rotuun tai uskontoon katsomatta. Jalkapallo on harvinainen ilmiö, sillä se yhdistää kansakuntia samalla tavalla kuin YK – ellei jopa enemmän. FIFAlla on 207 jäsenmaata; YK:lla vain 191. Kateuteemme on kuitenkin parempiakin syitä.
Ensinnäkin MM-kisat ovat tapahtuma, jossa jokainen tietää joukkueensa aseman ja mitä se teki kisoihin päästäkseen. Jokainen tietää, kuka teki maalin, miten ja milloin. Jokainen tietää, kuka potkaisi avoimen maalin ohi ja kuka torjui rangaistuspotkun. Kansakuntien kesken saisi olla enemmän tällaista avointa kilpailua: kamppailua koko maailman edessä siitä, kuka saavuttaa parhaan tuloksen ihmisoikeuksien kunnioittamisessa, lapsikuolleisuuden vähentämisessä tai varhaisnuorten koulutuksessa. Kilpailun tuloksista ja niiden saavuttamisen keinoista olisivat vastuussa maiden hallitukset.
Toiseksi MM-kisat ovat tapahtuma, josta kaikki puhuvat: jälkipeleissä eritellään, missä oma joukkue oli hyvä ja mitä se olisi voinut tehdä toisin. Vastapuolessa keskusteltavaa vasta riittääkin. Väki istuu kahviloissa ympäri maailman, Buenos Airesista Pekingiin, spekuloi loputtomiin otteluiden tähtihetkiä sekä yrittää mahdollisimman selkeästi ja intohimoisesti tuoda julki oman perinpohjaisen tietämyksensä sekä oman maansa joukkueesta että muista joukkueista. Yleensä tuppisuut teinitkin muuttuvat yhtäkkiä itsevarmoiksi ja häikäisevän analyyttisiksi sanasepoiksi. Tällaista keskustelua saisi maailmassa olla enemmän: kansalaisia pohtimassa, kuinka heidän maansa voisi parantaa inhimillisen kehityksen indeksiään tai vähentää hiilipäästöjen tai HIV-tartuntojen määrää.
Kolmanneksi MM-kisat ovat tapahtuma, jossa pelataan avoimella kentällä ja jossa jokaisella maalla on yhtäläiset osallistumismahdollisuudet. Pärjäämiseen tarvitaan vain kahta asiaa: taitoa ja tiimityöskentelyä. Samanlaista tasa-arvoa tarvittaisiin myös globaaleilla areenoilla: vapaata ja reilua kansainvälistä kauppaa ilman esteitä, tukimaksuja ja tulleja. Näin jokainen maa saisi todellisen mahdollisuuden tuoda vahvuutensa maailmanareenalle.
Neljänneksi MM-kisat ovat tapahtuma, joka kuvaa hyvin kansojen ja maiden välisen ristipölytyksen etuja. Yhä useammat maajoukkueet ottavat ilomielin ulkomaisen valmentajan, joka tuo mukanaan uusia ajattelutapoja ja uusia kuvioita. Sama pätee niihin lukuisiin pelaajiin, jotka pelaavat vierasmaalaisissa seuroissa MM-kisojen väliaikoina. He tuovat uusille joukkueilleen uusia ideoita, kehittyvät itse saamansa kokemuksen myötä ja voivat entistä enemmän vaikuttaa kotijoukkueessaan siihen palatessaan. Tämä kehityskulku tekee heistä usein yleisön sankareita – he avartavat katseita ja tuovat ymmärrystä. Olisipa yhtä ilmeistä, kuinka siirtolaisuus voi aikaansaada kolmoisvoittoja: voittajia ovat sekä siirtolaiset, heidän lähtömaansa että vastaanottavat maat. Siirtolaiset eivät vain rakenna parempaa elämää itselleen ja perheilleen, vaan edistävät myös niin taloudellista, sosiaalista kuin kulttuurista kehitystä maissa, joihin he tulevat ja joissa he työskentelevät, sekä kotimaissaan, joihin he tuovat palatessaan uusi ajatuksia ja uutta tietotaitoa.
MM-kisoissa pelaaminen on jokaiselle maalle kansallisen ylpeyden aihe. Maille, jotka pelaavat kisoissa ensimmäistä kertaa – kuten kotimaalleni Ghanalle – jo kisoihin pääsy on kunniakas saavutus. Maille, jotka pelaavat kisoissa vuosia kestäneiden vastoinkäymisten jälkeen, esimerkiksi Angolalle, kisat antavat mahdollisuuden kansalliseen uudistumiseen. Maille, joissa on meneillään konflikti, esimerkiksi Norsunluurannikolle, MM-kisajoukkue on ainutlaatuinen ja voimakas kansallisen yhtenäisyyden symboli ja kisat tuovat toivoa kansakunnan elpymisestä.
MM-kisat ovat tapahtuma, jossa tavoitteita toteutuu, ja tämä lienee Yhdistyneiden kansakuntien suurin kateuden aihe. Toteutuneilla tavoitteilla en tarkoita ainoastaan joukkueiden tekemiä maaleja, vaan myös tavoitteista tärkeintä: osallistumista ihmisyyden voitonjuhliin yhdessä muiden kansojen ja kansakuntien kanssa. Yritän muistaa tämän tavoitteen, kun Ghana pelaa Italiaa vastaan Hannoverissa 12. kesäkuuta. Takuita onnistumisestani ei luonnollisesti ole.