YK tuomitsee Boko Haramin iskut

Photo IRIN Aminu Abubakar

Photo IRIN Aminu Abubakar

11.1.2015 – Järkyttyneinä Boko Haramin viime viikkoina kiihdyttämästä verenvuodatuksesta Pohjois-Nigeriassa ja epäilyistä lapsi-itsemurhapommittajien käytöstä hyökkäyksessä ruuhkaiselle torille sodan runtelemassa Bornon osavaltiossa, YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ja UNICEF:in johtaja Anthony Lake tuomitsevat terroristiryhmän hyökkäykset hirvittävinä.

Ban Ki-moon on edustajansa julkaiseman tiedotteen mukaan tyrmistynyt raporteista, jotka kertovat satojen siviilien tapetun Bagan kylän lähellä Bornon osavaltiossa viime viikolla.

Lausunnon mukaan ”alueen tilanne on pääsihteerin agendan huipulla”. Lisäksi siinä mainittiin eiliset raportit, joiden mukaan 10-vuotiasta tyttöä käytettiin 19 ihmistä tappaneen pommin räjäyttämiseen torilla Maidugurissa.

Ban Ki-moon tuomitsi terroristien toimet täysin, ja painotti YK:n valmiutta auttaa Nigerian hallitusta ja kaikkia Boko Haramin toiminnasta kärsiviä naapurivaltioita lopettamaan väkivalta ja lievittämään siviilien hätää kaikin mahdollisin tavoin.

UNICEF:in johtaja Lake sanoi lausunnossaan, että ”näiden kuvien tulisi painaa maailman omaatuntoa”.

Hän suri niin monien viattomien lasten, naisten ja vanhusten tulleen tapetuiksi Bagassa, ja mainitsi erityisesti nuorten tyttöjen tulleen lähetyiksi kuolemaan Maidugurissa, pommit ympärilleen sidottuina. ”Ja ettemme unohtaisi, yli 200 perheiltään siepattua tyttöä on yhä kadoksissa.”

”Sanat eivät voi kuvata kokemaamme raivoa eivätkä lievittää sitä tuskaa, jota Pohjois-Nigerian jatkuvasta väkivallasta kärsivät ihmiset kokevat”, Lake sanoi. Hän myös painotti, että viime päivien kuvien, ja sen mitä ne kertovat Nigerian tulevaisuudesta, ”täytyy johtaa toimenpiteisiin. Sillä tämä ei voi jatkua.”

Lue lisää:

Taistelu paremman tulevaisuuden puolesta – paikalliset yhteisöt kääntyvät Boko Haramia vastaan