
Kiyo Akasaka, YK:n tiedotusosastoa johtava alipääsihteeri, kertoi Espoossa, että arvot, joita Dag Hammarskjöld edusti ollessaan YK:n pääsihteeri, ovat vieläkin kiistämättömiä, viimeisen 50 vuoden valtavista globaaleista muutoksista huolimatta.
”Tämän lisäksi omatunto, jonka hän toi Yhdistyneisiin Kansakuntiin – aktiivisesta toiminnasta yhteisen hyvän puolesta – on läsnä monissa YK:n suurimmissa hankkeissa,” Akasaka kertoi Hanaforumille, mainiten ihmisoikeuksien syleilemisen, taistelun rankaisemattomuutta vastaan, demokraattisten periaatteiden levittämisen, yhteisten globaalien resurssiemme säilyttämisen ja taistelun vuosituhattavoitteiden puolesta, jotta ne saavutettaisiin päämäärään, vuoteen 2015, mennessä.
”Tämä omatunto on hengissä. Näemme sen kaikkein dramaattisimmalla tavalla niissä vallankumouksellisissa muutoksissa, joita tapahtuu Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa.”
Dag Hammarskjöld oli YK:n toinen pääsihteeri, ja hän toimi tehtävässä huhtikuusta 1953 syyskuuhun 1961, jolloin hän kuoli lento-onnettomuudessa Kongon demokraattisessa tasavallassa, jossa hän yritti auttaa kriisin ratkaisemisessa. Myöhemmin samana vuonna hän sai Nobelin rauhanpalkinnon.
Akasaka sanoi, että Hammarskjöld inspiroi YK:n työntekijöitä vielä tänäkin päivänä uskollaan siihen, että me luomme oman kohtalomme. Hän lisäsi kuitenkin, että jos haluamme maailmanjärjestön pysyvän vahvana ja että sillä on merkitystä maailmassa, kaikkien 192 jäsenmaan täytyy demonstroida aktiivista tukeaan.
”On vieläkin välttämätöntä, että hallitukset priorisoivat globaaleja tarpeita eivätkä kansallisia intressejä. Tämä ei ole abstrakti lausunto. Jäsenmaat ja hallitukset koostuvat yksilöistä – miehistä ja naisista – joiden visio ja myötätunto luovat ne instituutiot ja sen hengen, jotka yhdessä muodostavat Yhdistyneet Kansakunnat. Me olemme Yhdistyneet Kansakunnat. Ja ne arvot, jotka yhdistävät meitä, ovat vieläkin niitä, jotka motivoivat YK:ta.”
Hanasaaren seminaarin voi katsoa täältä.

