YK:n pääsihteerin viesti vuodelle 2012

pääsihteeri

pääsihteeri

23.10.2012 Elämme perustavanlaatuisen mullistusten ja muutosten aikakaudella. Epävakaus, epätasa-arvo ja suvaitsemattomuus leviävät. Kansalliset ja globaalit instituutiot ovat haasteiden edessä. Kun niin paljon on pelissä, YK:n pitää kyetä seuraamaan aktiivisesti koko toimintakenttäänsä – rauhaa, kehitystä, ihmisoikeuksia, oikeusvaltion periaatteita sekä maailman naisten ja lasten voimaannuttamista

Monilla alueilla on saavutettu tärkeää kehitystä. Äärimmäinen köyhyys on puolitettu sitten vuoden 2000. Demokraattiset muutosprosessit ovat käynnissä monissa maissa ja ympäri kehitysmaita on nähtävissä innostavia merkkejä taloudellisesta kasvusta.

Nyt on aika vahvistaa kollektiivista kunnianhimoisuuttamme. Vuosituhattavoitteiden vuoden 2015 takarajan lähestyessä nopeasti meidän on pyrittävä intensiivisemmin saavuttamaan kaikki nämä elintärkeät tavoitteet. Meidän on luotava vahva ja käytännöllinen vuoden 2015 jälkeinen kehitysagenda. Lisäksi meidän on jatkettava suvaitsevaisuuden puolustamista, autettava ihmisiä konfliktitilanteissa sekä luotava kestävä rauha.

Yhdistyneet kansakunnat ei ole pelkästään diplomaattien kohtauspaikka. YK on myös aseidenriisunnasta huolehtivia rauhanturvaajia, lääkkeitä jakavia terveydenhoitajia, pakolaisia avustavia pelastustiimejä sekä oikeutta ajavia ihmisoikeusasiantuntijoita.

Jatkaessamme tätä maailmanlaajuista tehtäväämme turvaudumme lukuisiin ystäviin ja kannattajiin. Kansalaisjärjestöt, tutkijat, akateemikot, hyväntekeväisyysjärjestöt, uskonnolliset johtajat, yritysten toimitusjohtajat sekä huolestuneet kansalaiset ovat tärkeä osa meidän menestystämme. Yksikään johtaja, valtio tai organisaatio ei voi tehdä kaikkea, mutta jokainen meistä voi omalla tavallaan tehdä jotain.

Tämän vuoden YK-päivänä 24.10 vahvistakaamme henkilökohtaiset sitoumuksemme sekä yhteiset voimavaramme, jotta voimme elää YK:n ihmisoikeuksienjulistuksen ihanteiden mukaisesti ja rakentaa paremman maailman.

Ban Ki-moon
YK:n pääsihteeri