Mitä Blade runnerilla ja “olen-mieluummin-alasti-kuin-käytän-turkista”-kampanjalla on yhteistä? Nopeasti vilkaistuna ei yhtään mitään, mutta niiden yhteisefekti laukaisi muotisuunnittelijan unelman pysäyttää julmuudet eläimiä kohtaan, joka voisi samalla pelastaa koko maailman.
Kun Ingvar Helgason oli kaksivuotias, vanha scifi-elokuva Blade Runner sai ensi-iltansa. Kyseinen elokuva perustui Philip K. Dicksin romaaniin Palkkionmetsästäjä.
Helgason ei kuitenkaan ole unelmoinut sähköisistä lampaista, mutta hänen unelmansa on toteuttaa yksi 1980-luvun scifi-elokuvan ideoista.
Mieluummin ilman vaatteita
Alkuperältään islantilainen Helgason jätti koulunsa kesken teininä lähteäkseen mukaan muotimaailmaan Lontoossa ja Pariisissa. Jo 25-vuotiaana hänellä oli oma vaatemerkki. Tuohon aikoihin huutokaupat kuten Copenhagen Furs ja Saga Furs ottivat yhteyttä nuoriin Helgasonin kaltaisiin suunnittelijoihin:
”Naomi Campbell oli silloin kaikissa mainostauluissa sanomassa ‘Olen mieluummin alasti kuin puen päälleni turkista.’ Turkiksella oli ollut julkista takaiskua kauemmin kuin muilla eläintuotteilla samalla teollisuudenalalla.”
Tuolloin Helgason ei vastannut turkisteollisuuden epätoivoiseen yritykseen näyttää siistiltä. Hän kuitenkin totesi:
”Olen scifi-fani. Ajattelin, että ‘Voisikohan tämän tehdä samalla tavalla kuin he tekivät Blade Runnerissa, joka on yksi lempielokuvistani?”
Elokuvassa Rick Deckard (Harrison Ford) ratkaisee rikoksen, kun hän löytää viivakoodillisia käärmeennahkoja. Deckard selvittää, missä niitä oli kasvatettu, jolloin jäljet vievät käärmeiden sekä pöllöjen kasvattajan luo.
Eläinsoluista vaatteita
Helgason muistaa tuolloin ajatelleen, että olisi hienoa, jos päästäisiin kaikista eettisistä kysymyksistä sillä, että näitä tuotteita kasvatettaisiin laboratoriossa. Tuohon aikoihin hänellä oli jo oma vaatemerkkinsä, mutta vasta vuosikymmenen jälkeen nousi epävarmuus, joka sai hänet kiinnostumaan uusista ideoista.
Newjerseyläisen Andras Forgacsin start up-yritys Modern Meadow alkoi saada huomiota innokkaan Ted Talkin ansiosta, jossa käsiteltiin laboratoriossa kasvatettua lihaa. Tuolloin Helgason muisti sen idean, jonka hän alun perin sai Blade Runner-elokuvasta. Hän myös huomasi, ettei Modern Meadow vielä ollut keksinyt samaa tuotetta.
Alkuperäisessä Blade Runner-elokuvassa ei ehkä ollut Googlea, mutta Google auttoi Helgasonia vihdoin löytämään tieteilijä Dr. Dusko Ilicin King’s Collegesta mukaan prosessiin, joka oli todennut: ”Jos saat rahoituksen, niin minä huolehdin tieteestä”.
Philip K. Dickin scifi-romaanissa androidit unelmoivat sähköisistä lampaista, mutta päätyivät elokuvaan. Helgason puolestaan päätti keskittyä nahan valmistukseen tekoturkiksen sijaan: “Se on helpompi rakenteista, sekä yksikertaisempi prosessi.”
Uuden yrityksen, VitroLabs Incin, päämääräksi tuli valmistaa miljoona käsilaukkua miljoonan turkiksen sijaan. Tämä oli hyvä tavoite myös siksi, että nahkan kysyntä on noussut, vaikka tarjonta on laskenut.
On kuitenkin olemassa paljon sekä haasteita, että mahdollisuuksia. Helgason huomauttaa, että vaikka puolet ylellisenä pidetyn teollisuudenalan 5-10 miljardin dollarin tuloista tulee nahkatuotteista, samalla nahkateollisuuden vuosittaiset tulot ovat 400 miljardin dollarin luokkaa. Helgason myös lisää:
”He ovat täysin riippuvaisia muinaisesta sivutuotteesta, joka on hyvin julman ja maapalloa tuhoavan teollisen maatalouden aikaansaannos.” Panokset ovat kuitenkin korkeat, sillä suuret alueet Amazon sademetsää on jo hakattu lehmiä varten, jotta lihan ja nahanhimo saadaan tyydytettyä.
Liha ja nahka tulevat samasta eläimestä, ja siksi kulkevat käsi kädessä.
”Onneksi emme ole yksin, ja muut keskittyvät lehmän toisten osien korvaamiseen tuomalla kasviperäisiä lihankorvikkeita ja laboratoriossa kasvatettua lihaa markkinoille.”
Paljon pelissä
Paljon on siis pelissä, jos tilastoja katsotaan. Nahantuotannossa 80 % nahasta jää käyttämättä. Samalla kun 83 miljardia vettä menee hukkaan, 50 miljoonaa eläintä kuolee nahan ja muotiteollisuuden nimissä. Tällä uudella tuotannolla on mahdollisuus auttaa saavuttamaan kestävän kehityksen tavoitteista viides (puhdas vesi), kahdestoista (vastuullinen kulutus ja tuotanto), kolmastoista (ilmastoteot) ja viidestoista (maanpäällinen elämä).
Vaikka nahkateollisuus ei tule muuttumaan yhdessä yössä, automarkkinoilla tapahtuvat trendit mm. yritysten kuten Jaguarin halusta siirtyä sähköautoihin vuoteen 2025 mennessä, ovat kannustavia:
”Tarvitaan jokin katalysaattori, ja sen jälkeen asiat tapahtuvat nopeasti.”
Lehmännahan tuotanto on vielä laboratoriotasolla, mutta on kohta valmis. Monet tekniset ongelmat on myös voitettu:
“Otamme solun lehmästä, jolloin voimme sitten luoda sille tietyt ominaispiirteet, joita haluamme. Ottaessamme solun, suurennamme sitä bioreaktorissa, joka auttaa solua moninkertaistumaan.”
Solut seuraavaksi asetetaan telineille ja yli neljän viikon aikana niistä kasvaa kokonainen lehmännahka. Lopuksi nahat otetaan telineiltä ja viedään ruskettumaan. Helgason sanoo, että heidän nahkansa käyttää 90 % vähemmän kemikaaleja, kun ne ruskeutetaan. Perinteisessä rusketusprosessissa 80 % nahasta päätyy kaatopaikalle.
”Me kasvatamme nahan siihen paksuuteen kuin on tarvetta, ettei synny jätettä.”
Nahkaa korvaavia tuotteita on ollut markkinoilla jo 1960-luvulta lähtien, ja ne on voitu valmistaa vaikka muovista tai herkkusienistä.
”Niillä kaikilla on yksitoikkoinen ilme, eikä niillä ole samanlaisia ominaisuuksia ja käyttötapoja kuin nahalla on. Se on se asia, mitä me olemme ratkaisemassa.”
Tällä hetkellä Helgasonin yritys on saamassa rahoituksen, jonka avulla tuotannon lisäys mahdollistetaan. Ideana on lähteä valmistamaan joko Ranskaan tai Saksaan. Vaikutukset liittyvät nahan ympäristövaikutuksiin. Autoteollisuus puolestaan kohtasi paljon vastustusta, kun selvisi, että heidän autonpenkkinsä oli valmistettu nahasta, joka liittyi alkuperäiskansojen syrjäyttämistoimiin. Autovalmistajat ovat kuitenkin kommentoineet, että tuotantoketjujen ollessa niin läpinäkymättömiä, heillä ei ollut mitään mahdollisuutta tietää materiaalien alkuperistä.
Ympäristöedut
On kuitenkin selvää, että ympäristövaikutukset ovat vasta osittain tiedossa, kun Amazonin sademetsän puita kaadetaan laidunnautojen tilalta. Lehmännahat saatetaan kuljettaa Etelä-Amerikasta saakka Kambodzhaan tai Etiopiaan, missä ensimmäinen rusketusprosessi tapahtuu. Sen jälkeen nahat lähetetään rusketutukseen mm. Eurooppaan, missä ne vielä uudelleen rusketetaan ja viimeistellään tuotteiksi.
”Lehmä, joka teurastetaan Etelä-Amerikassa saattaa matkustaa maailmalla useaan otteeseen ennen kuin siitä tehdään tuote ja se lähetetään eteenpäin. Vaikka ihmiset eivät heittäisi näitä tuotteita pois, tuotteilla on silti suuri ympäristövaikutus. Meidän päämäärämme on vähentää tuota ympäristöjälkeä.”
Toiveissa on, että tuotanto ja nahankasvatus voidaan rakentaa lähelle rusketuspaikkaa, mikä omalta osaltaan vähentää ympäristövaikutuksia ja kasvihuonepäästöjä.
Soluista kasvatettu liha ja nahka ei ole vielä täällä, mutta olemme lähellä sitä ajankohtaa. Monet asiat Blade Runner- elokuvassa vaikuttivat kaukaisilta 40 vuotta sitten, mutta ne ovat nykyään osana arkielämäämme 2000-luvulla.
Mitä enemmän sitä ajattelee, ei ainoastaan käärmeet ja pöllöt kasvatettu soluista Blade Runnerissa, mutta myös ihmiset!
”Emme ole menossa siihen suuntaan… Lupaan sen. Ainakin toistaiseksi.”, sanoo Helgason virne kasvoillaan.