Syyskuu 2014 – Ruotsin tämänhetkinen strategia YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäsenmaaksi pääsemiseksi vuosiksi 2017–2018 on yksi monista hallitusta ja oppositiota erottavista kysymyksistä eduskuntavaalien edellä.
Oppositiossa olevat sosiaalidemokraatit, joiden uskotaan saavan vaalivoiton syyskuun vaaleissa, ovat kritisoineet Fredrik Reinfeldtin keskustaoikeistolaista hallitusta kampanjan laimeudesta ja sen myöhäisestä aloituksesta.
Sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Stefan Löfven ja puolueen ulkoasioiden tiedottaja Urban Ahlin kirjoittivat viime lokakuussa Dagens Nyheternin kolumnissaan hallituksen sisällyttäneen ehdokkuuden budjettiesitykseensä, mutta kampanjointia ei kuitenkaan aloitettu. Löfven ja Ahlin kirjoittivat, että ”ilman Ruotsin vahvaa sitoutumista YK:ssa, on suuri riski, ettemme tule onnistumaan [kampanjassa]. Ehdokkuuden menestymiseksi täytyy Ruotsin kerätä laaja tukea. Fredrik Reinfeldt ja Carl Bildt eivät vielä ole edes aloittaneet työtä.”
Ulkoministeri Carl Bildt vastasi, että ”ehdokkuutemme tulee muiden Pohjoismaiden tuella perustumaan ansioihimme sitoutuneena, jalomielisenä ja periaatteellisena YK:n jäsenmaana eikä äänten kalasteluun ja sukkuladiplomatiaan.”
Ruotsin ehdokkuudella on kaikkien viiden Pohjoismaan tuki. Pohjoismaat ovat perinteisesti hakeneet vuorotellen paikkaa turvallisuusneuvostosta joka toisella mandaattikaudella. Vuosien ajan vaikutti olevan hiljainen sopimus siitä, että Pohjoismaat saattoivat luottaa länsieurooppalaisten maiden sekä muutaman muun ryhmän tukeen YK:n turvallisuusneuvostossa, mutta tilanne vaikuttaa muuttuneen.
Ruotsin hallitus on saattanut valita suhteellisen alhaisen profiilin kampanjoinnin kahden muun Pohjoismaan epäonnistuttua tulla valituksi (Islanti vuonna 2008 ja Suomi vuonna 2012). Ruotsi on viimeisin Pohjoismaa, jonka on päässyt turvallisuusneuvoston jäseneksi (vuosina 1997–1998).
Vaikka Ruotsin ehdokkuus ei poikkea aikaisemmista pohjoismaisista, on ulkoministeri Bildt kehottanut pohjoismaisen yhteistyön sijaan koordinoimaan ehdokkuutta EU:n tasolla. Sosiaalidemokraattien mielestä tätä ei voida hyväksyä.
Ruotsi itse asiassa kilpailee paikasta tällä kertaa Italian ja Hollannin kanssa, jotka kummatkin kuuluvat Länsi-Euroopan ryhmään. Ruotsin valinta ei näin ollen ole lainkaan itsestäänselvyys. Barometernin pääkirjoitustoimittaja kirjoitti olevansa pessimistinen Ruotsin mahdollisuuksista ja kuvaili Italiaa talouden jättiläiseksi ja monen YK:n järjestön kotipaikaksi. ”Italian kanssa ei ole mahdollista kilpailla ja Hollanninkin voittaminen on vaikeaa.”
Pohjoismaiden yhteisen ehdokkuuden arvo on kyseenalaistettu Suomen ja Islannin epäonnistumisten seurauksena. Barometern lainaa analyysia Suomen turvallisuusneuvostokampanjasta, jossa norjalainen diplomaatti Terje Rød Larsens kirjoittaa monilla mailla olevan kuva Pohjoismaista maina, jotka heristävät sormea ja kuvittelevat olevansa moraalisesti muita ylempänä. Mika Aaltola Ulkopoliittisesta instituutista kirjoitti pohjoismaisen käsityksen ainoasta oikeasta kehityssuunnasta, joka johtaa pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon, alkavan olla vanhentunut. Suomi perustaa kuitenkin pohjoismaisen identiteettinsä pitkälti tälle ajatukselle.
Ruotsin sosiaalidemokraatit ovat kritisoineet ankarasti Reinfeldt-Bildtin hallitusta, syyttäen sitä Ruotsin matalasta profiilista YK:ssa. Sosiaalidemokraattien mukaan tämä johti Ruotsin tappioon äänestettäessä YK:n ihmisoikeusneuvoston uusista jäsenistä vuonna 2012. Puolueen johto kannattaa laajempaa osallistumista YK:n rauhanturvatehtäviin ja Ruotsin YK-liiton vaatimusta lisätä ruotsalaisten rauhanturvajoukkojen määrää.
”Tulosten saavuttamiseksi on oltava ääni, jota kuunnellaan. Tähän asti ollaan oltu aivan liian hiljaa.”